HISTORIALLINEN ISTANBUL

Istanbul oli aikoinaan Euroopan tärkein uskonnollinen ja kulttuurillinen keskus. Silloin kaupunki tunnettiin nimeltä Konstantinopoli. Vuonna 330 Konstantinus siirsi valtakuntansa pääkaupungin Roomasta Bysanttiin, entiseen kreikkalaiseen siirtokuntaan. Vuonna 395 Theodosius jakoi valtakunnan poikiensa kesken. Läntistä osaa johdettiin Roomasta ja itäistä Bysanttia Konstantinopolista. Vuosina 1204-1261 kaupunki joutui katolisten ristiretkeläisten valtaan ja myöhemmin vuonna 1453 turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin ja tekivät siitä pääkaupunkinsa. Kaupungin nimeksi vaihdettiin Islambol eli "Islamin kaupunki". 1920-luvulla Turkin tasavallan perustaja Mustafa Kemal Ataturk siirsi pääkaupungin Ankaraan. Samalla Istanbul sai nimensä, jota oli käytetty turkin kielessä jo vuosisatojen ajan.

Oma kokemukseni Turkista rajoittuu n. 20 vuoden takaiseen rantalomaan Marmariksessa. Matkasta on jäänyt lähinnä mieleen omenatee, ahdistelevat miehet kauppakujien varrella ja syksyn sateinen sää. Istanbulista on kuitenkin aina ollut hyvin erilainen käsitys, kuin suomalaisten suosimista rantalomakohteista. Vihdoin pääsin siskoni kanssa tutustumaan millainen kaupunki entinen Konstantinopoli nykyisin on.

Saavuimme siskoni kanssa Istanbulin vanhaan kaupunkiin Sultanahmetiin illansuussa. Lähdimme ensimmäisenä iltana kiertämään lähikatuja ja yllätyimme, että Hippodromi, Sininen moskeija ja Hagia Sofia olivat aivan toistensa vieressä. Tämä oli myös mukava havainto, sillä voisimme kulkea kaupungissa pääsääntöisesti jalkaisin. Lataamallemme Istanbul -kortille tuli myös jonkin verran käyttöä lentokenttämatkojen ja Aasian puolella piipahtamisen takia, mutta muuten kuljimme kaupungissa jalan.

Hippodromin obeliski

Sininen moskeija ja suihkulähde

Sama paikka eri väreissä

Sininen moskeija

Hagia Sofia

Lähellä majapaikkaamme sijaitsi Hippodromin puistoalue. Hippodromilla järjestettiin Bysantin aikana hevosvaljakkokilpailuja ja katsomoissa oli tilaa jopa 100 000 hengelle! Hippodromi rakennettiin keisari Septimus Severuksen käskystä 200-luvulla, ja myöhemmin Konstantinus laajennutti alueen. Hippodromilla on kolme monumenttia. Vuonna 1500 eKr. tehty egyptiläinen obeliski tuotiin Luxorista Konstantinuksen käskystä. Vuonna 479 eKr. tehty Käärmepylväs on peräisin Apollon temppelistä Delfoista. Pylvään huipulla on aikoinaan ollut kultainen kulho, jota tuki kolme käärmeen päätä. Kulhon kohtaloa ei tarkkaan tiedetä; se joko tuhoitui tai se ryöstettiin ristiretkien aikana. Osia käärmeen päistä on kuitenkin löydetty ja ne ovat esillä Istanbulin arkeologisessa museossa.

Konstantinos VII Porfyrogennetoksen pylvään ikää ei tiedetä; Konstantinus vain käski entisöidä sen 900-luvulla. Hippodromilla oli aikoinaan myös neljä suurta pronssihevosta, mutta ristiretkeläiset ryöstivät ne vuonna 1204. Nykyisin hevoset koristavat Venetsiassa Pyhän Markuksen kirkkoa.

Edessä käärmepylväs. Takana vasemmalla obeliski ja
takana oikealla yksi Sinisen moskeijan torneista.

Obeliski

Obeliskin kirjoitusta

Obeliskin juuri

Käärmepylväs ja takana Konstantinos VII:n pylväs

Hippodromin puistoalue

Ihan Hippodromin vieressä sijaitsee Sininen moskeija. Sininen moskeija valmistui vuonna 1616 ja sen oli tarkoitus jättää varjoonsa Solimanin moskeijan ja Hagia Sofian. Sininen moskeija olikin yksi Istanbulin hienoimmista nähtävyyksistä ja pidimme siitä enemmän kuin Hagia Sofiasta. Moskeija on saanut nimensä upeista sisäseinistään, joita koristaa siniset keramiikkalaatat. Moskeija on edelleen käytössä ja se suljetaan turisteilta useasti päivässä rukoushetkien ajaksi. Moskeijaan sai myös jonottaa tovin, mutta paikka oli ehdottomasti jonottamisen arvoinen. Kengät piti ottaa pois ja pää suojata huivilla. Kuvat puhukoon puolestaan!

Mihin ikinä nykyään kuljetkin, niin selfie -tikut ovat
vallanneet turistipaikat.

Kaunis Sininen moskeija

Sininen moskeija oli todella upea sisältä

Sininen moskeija -selfie ilman selfie -tikkua

Hagia Sofiaa eli Pyhän viisauden kirkkoa pidetään yhtenä maailman arkkitehtonisista ihmeistä. Ensimmäinen paikalle rakennettu kirkko paloi 400-luvun alussa, seuraava tuhoitui 500-luvun Nika-kapinassa, mutta kolmas kirkko vihittiin käyttöön myöhemmin vuonna 537. Turkkilaisten ottomaanien astuessa valtaan Hagia Sofia muutettiin moskeijaksi vuonna 1453. Kirkon mosaiikit peitettiin laastilla. Nykyisin Hagia Sofia toimii museona ja se on sekoitus vanhaa kirkkoa ja moskeijaa.

Sinisen moskeijan jälkeen Hagia Sofia tuntui hieman vaisulta, mutta siihen vaikutti varmasti osaltaan museon huonokuntoisuus. Silti myös Hagia Sofia oli mielettömän hieno paikka ja sitä pääsee parhaiten ihastelemaan museon toisesta kerroksesta, mistä saa myös paremman käsityksen entisen kirkon suuresta koosta.

Yerebatan Sarnici eli Basilikan vesisäiliö oli ehkä mielenkiintoisin nähtävyys Istanbulissa ja yksi hienoimmista ja mystisimmistä paikoista, missä olen koskaan vieraillut. Konstantinus rakennutti aikoinaan maanalaisen vesivaraston, jota Justinuanus laajennutti vuonna 532 , jotta Konstantinopolissa riittäisi aina vettä. Vesisäiliöön on aikoinaan mahtunut 80 miljoonaa litraa vettä ja sen katto on rakennettu 336 kahdeksanmertisen pylvään varaan. Turkin kielinen nimi tarkoittaa "uponnutta palatsia".

Vesisäiliön perällä on kaksi ylösalaisin olevaa Medusan päätä, jotka on siirretty vesisäiliöön vanhemmista kreikkalaisista rakennuksista. Vesisäiliössä on kuvattu elokuvia, esim. James Bond Istanbulissa, ja se toimii myös konserttisalina.

Vierailimme Suuressa basaarissa, vaikka emme olleetkaan shoppailemassa. Sulttaani Mehmet II perusti vuonna 1461 basaarin valtakunnan kaupankäynnin keskukseksi. Siellä sijaitsi kauppojen, pankkien, varastojen ja kahviloiden lisäksi matkustajakoteja, turkkilainen sauna, moskeijoita ja koulu. Suuri basaari on rakennettu valmistumisensa jälkeen useaan kertaan uudelleen lukuisien maanjäristen ja tulipalojen jälkeen. Suuri basaari on maailman suurin katettu tori ja se pitää sisällään 61 katettua katua ja tuhansia myymälöitä.

Basaari oli värikäs nähtävyys ja oli mukavaa, että siellä sai kierrellä rauhassa, eivätkä myyjät olleet tyrkyttämässä tuotteitaan. Päällimmäisenä jäi mieleen "suojelevat silmät", joita myytiin basaarin lisäksi lähes kaikissa matkamuistomyymälöissä sekä värikkäät valaisimet, joista oli pakko ottaa kuvia matkamuistoksi valokuvauskiellosta huolimatta.

Yksi basaarin sisäänkäynneistä

Suuressa basaarissa on yhteensä 61 kauppakatua.

Suojeleva silmä

Basaari oli nähtävyys jo itse rakennuksenakin

Turkin liput liehuivat basaarin katossa

Basaarissa oli tarjolla monenlaista ostettavaa, kuten
matkamuistoja, tekstiilejä, elintarvikkeita ja valaisimia.

Teetä ja mausteita

Ihanat, värikkäät valaisimet

Lisää väriloistoa

Yhtenä iltana kävimme Bosporinsalmen pohjoispuolella. Päivällä olimme vierailleet Kadiköyssä Aasian puolella ja menimme sieltä lautalla suoraan Karaköyhyn. Kartasta katsottuna Karaköy näytti olevan kaukana majapaikkamme sijainnista, mutta loppujen lopussa selvisimme matkasta jälleen jalkaisin. Kävelimme Karaköystä Taksim -aukiolle. Matka oli melkoista ylämäkeä alkumatkasta.

Alueella oli iso ostoskatu ja pienempiä kujia monenlaisia putiikkeineen. Alueella oli myös paljon suurlähetystöjä ja jostain syystä alueella oli todella paljon mellakkapoliiseja. Se jäi meille arvoitukseksi, miksi poliisit olivat paikalla, mutta onneksi emme ainakaan joutuneet minkään mielenosoituksen keskelle.

Galatan torni

Ostoskatu, joka johtaa Taksim -aukiolle

Tuntui, että kaikki Turkin poliisit ovat paikalla.
Niitä oli PALJON!

Kalastajia Galatan sillalla

Moskeijat oli komeasti valaistu

Karaköy ja taustalla nousee Galatan torni

Silta Bosporinsalmella

Matkaoppaani mukaan Topkapin palatsia pidetään Istanbulin merkittävimpänä päänähtävyytenä. Kun Mehmet II oli valloittanut Konstantinopolin, hän rakennettu Topkapi palatsin asunnokseen. Hän suunnitteli pihoille useita paviljonkeja kunnianosoitukseksi paimentolaiselämää viettäneiden esi-isien telttaleireille. Palatsissa kokoontui Turkin hallitus ja siellä toimi lisäksi virkamiehet ja sotilaita kouluttava laitos.

Palatsi ei hirveästi herättänyt kiinnostustamme, mutta ajattelimme viimeisen päivän ja ylimääräisen ajan takia vierailla siellä, ettei käymättä jättäminen ainakaan jäisi harmittamaan. Palatsin museoissa oli kippoja ja kuppeja. En voi mitään, mutta minua ei kiinnosta katsoa vitriinissä olevaa norsunluusta tehtyä lusikkaa tai kiinalaista posliinivaasia, jossa on taidokkaasti tehty maalaus. Ne eivät ole vain minua varten. Eivätkä myöskään tikarit, joihin on upotettu jalokiviä tai kullasta tehdyt valtaistuimet. Mutta tulipahan nekin nähtyä. Itse palatsin alue on varmasti viihtyisä keväämmällä, kunhan puut alkavat vihertää ja lukuisat paviljongit olivat hienoja värikkäine laattoineen.

Topkapin palatsin pääsisäänkäynti

Palatsin alue oli valtavan kokoinen lukuisine rakennuksineen
ja puistoalueineen.

Palatsissa oli ruuhkaa.

Museorakennus

Paviljonki

Näkymä Karaköyhyn ja Galatan tornille

Toinen paviljonki

Suihkulähde ei ollut talvikäytössä

Kullattuja ovia ja laattakoristeita

Rakennuksissa riitti korkeutta

Ovien kultauksia (liekö alunperin olleet aitoa kultaa?)

Yleisilmettä sisältä

Yleisilmettä ulkoa

Paviljongin yläikkunat ja kattoa

Paviljongeissa oli ihanan värikkäät ja koristeelliset katot

Istanbul oli viehättävä kaupunki. Nähtävyydet kiertää hyvin kahdessa päivässä ja yhdessäkin päivässä ehtii nähdä todella paljon, jos kaupunkiin ei ole enempää aikaa käytettävissä. Helmikuu oli vielä aika viileä ja parempi matkustusajankohta olisi varmasti alkukevät, jolloin kaupungissa vihertää, mutta ei ole liian kuuma. Onneksi ehdimme kuitenkin lumimyrskyn alta pois - jos lentomme olisi lähtenyt vuorokautta myöhemmin, niin olisimme joutuneet jäämään kaupunkiin, sillä siellä oli satanut 60 cm lunta ja satoja lentoja oli jouduttu perumaan.

Istanbul oli kuin mikä tahansa Eurooppalainen kaupunki. Ihmiset tai siis miehet olivat ystävällisiä ja yhtä ainoaa nuorta miestä lukuunottamatta miehet olivat hyväkäytöksisiä, eivätkä yrittäneet flirttailla meille. Naiset sen sijaan käyttäytyivät töykeästi jonoissa etuillen. Omenatee maistui tälläkin reissulla, mutta kotiin ostettu tuliainen ei ollutkaan enää niin makoisaa - maun salaisuus lienee miljöössä. Matkasta jäi niin hyvä mieli, että ehkä Turkille voi antaa pian uuden mahdollisuuden, eikä odottaa 20 vuotta seuraavaa matkaa. Katsotaan, mihin reissunaisen tie seuraavaksi vie.

Vesisäiliötä vastapäätä sijainnut vanha puutalo
toimi ilmeisesti tällä hetkellä poliisilaitoksena.

Tienviitat kaupungin keskipisteestä

Tämä pylväs on aikoinaan laitettu
merkiksi kaupungin keskipisteeseen.

Etäisyyksiä Istanbulin keskipisteestä

Sivukuja lähellä Gülhanen puistoa

Katukuvaa lähellä Gülhanen puistoa

Paikallista taidetta

Katukuvaa Suuren basaarin läheltä

Gülhane puisto Topkapin palatsin vieressä

Voihan selfie!

Gülhane puistossa ei vielä puut vihertäneet

Jälleen yksi kissojen kuvaushetki, tällä kertaa
Gülhane puistossa

Istanbulissa oli lukuisia katukissoja ja -koiria, mutta
heistä pidettiin huolta ruokkimalla heitä.

PÄIVÄRETKI AASIAN PUOLELLE JA TARDIS CAFE

Istanbul on siitä erikoinen kaupunki, että se sijaitsee Euroopan ja Aasian rajalla. Bosporinsalmi erottaa toisistaan kahden kaupunginosan lisäksi kaksi mannerta. Päänähtävyydet sijaitsevat suurimmaksi osaksi Euroopan puolella, mutta halusimme vierailla myös Aasian puolella. Euroopan puolella Eminönün satama oli lähimpänä Sultanahmetin vanhaa kaupunkia, joten kävelimme siskoni kanssa satamaan ja hyppäsimme Kadiköyn lauttaan. Lauttamatka maksoi muutaman liiran ja matkan aikana ehti ihastella maisemia.

Karaköyn kaupunginosa Eminönün satamasta kuvattuna

Karaköy ja Galatan torni

Yksi lukuisista Bosporinsalmella liikennöivistä lautoista

Euroopan puoli

Aasian puoli

Bosporinsalmi

Aasian puoli

Euroopan puoli

Sininen moskeija

Hagia Sofia

Kadiköy

Kadiköyn satamassa hyppäsimme suoraan bussiin numero 16 ja lähdimme yllättävän pitkälle matkalle. Doctor Who fanisiskoni oli löytänyt osoitteen Aasian puolella sijaitsevaan Tardis Cafeeseen, joten pakkohan meidän oli päästä Tardikseen. Onneksi olen itsekin siskoni vaikutuksen alaisena tutustunut englantilaiseen Doctor Who scifisarjaan - muuten 1,5 tuntia suuntaansa kestänyt bussimatka olisi voinut jäädä väliin. 67 bussipysäkin jälkeen olimme vihdoin Mostar Köprüsü pysäkillä Pendikin kaupunginosassa ja lähdimme vielä epäonneksemme etsimään Tardista väärästä suunnasta. Ravintola löytyi samalta puolen kaupunkia mihin bussista jäätiin ja sinne oli loppujen lopuksi vain muutaman minuutin kävelymatka.

Pendikin kaupunginosa oli nuorekas lukuisine kahviloineen ja putiikkeineen. Tardis Cafe löytyi Ankara Caddesin varrelta, vaikka kahvilan sivuilla oleva osoite viittasikin jonnekin pienelle sivukujalle. Ravintola oli kolmessa kerroksessa (kuten aika monet muutkin Istanbulin ravintolat). Ruokalista oli saatavilla vain turkin kielellä ja tarjoilija puhui hieman huonoa englantia, mutta pärjäsimme kuitenkin. Ruoka oli ihan syötävää, mutta ei mikään maailman suurin makuelämys.

Ravintola oli sisustettu Doctor Who -aiheisilla tauluilla ja telkkarissa pyöri Matt Smithin tähdittämä jakso. Ravintolan viihtyvyyttä laski huono discorenkutusmusiikki. Ravintolan alakerrassa myytiin mukeja, kelloja ja kännykänkuoria - aitoudesta tuskin on mitään takeita. Tarjoilija juoksi peräämme, kun olimme lähdössä ravintolasta. Hän kysyi, mistä olemme kotoisin ja antoi meille ruokalistan ja Tardis -sokeria: "Viekää nämä Suomeen!"

Tardis Cafe oli vierailun arvoinen ja paluumatkalla bussissa ehti ottaa päiväunet ja katsella maisemia. Bussi ajoi hieman eri reittiä takaisin satamaan, ja oli mielenkiintoista nähdä millaiselta normaali asutusalue näytti ja samalla ihmetellä myös ostoskatujen varrella olevien merkkiliikkeiden määrää, mm. Louis Vuitton ja Gucci. Aasian puolihan ei edes ole varsinaista turistialuetta eli ilmeisesti paikallisilla on varaa shoppailla merkkiliikkeissä. Itse olen aina ajatellut, että Turkki on Suomea köyhempi maa, mutta jälleen kerran tuli olo, että asun itse takapajulassa. Aina oppii uutta. Matkailu avartaa.

BUDJETTIMATKAILUA

Vuoden ensimmäinen matka on tehty. Suunnittelin reissua siskoni kanssa jo viime syksynä ennen Tansaniaan lähtöäni ja myös reissussa ollessani. Olen haaveillut Marokon kiertomatkasta jo pitkään ja Marokko oli päällimmäisenä suunnitelmissa. Tansaniassa ollessani ikäväni Aasiaa kohtaan kasvoi kasvamistaan ja kun Lentodiilit julkaisi Turkish Airlinesin lentotarjouksen Helsinki-Istanbul-Hong Kong-Istanbul-Helsinki, niin Marokko sai yhä jäädä odottelemaan vuoroaan.

Istanbul on kuulunut minun "must visit once in the lifetime" -listalle eli olen halunnut vierailla kaupungissa edes kerran tässä elämässä. Hong Kongissa olen käynyt kahdesti aikaisemmin. Istanbul-Hong Kong kuulosti siis hyvältä paketilta ja päätimme lähteä reissuun kiinalaisen uuden vuoden aikaan.

Edullisten lentojen jälkeen alkoi edullisten majapaikkojen metsästys. Koska reissunaisella on aina mielessä jo se seuraava ja ehkä jopa sitä seuraavakin reissu, on reissuista selvittävä kohtuulliseen hintaan. Tärkeät kriteerit majapaikan valinnassa ovat sijainti, hinta ja kohtuullinen asiakasarvio muilta reissaajilta.

Istanbulin vanhasta kaupungista Sultanahmetista löytyi kalliiden hotellien seasta edullinen Family Istanbul hotelli, joka mainosti sijaitsevansa viiden minuutin kävelymatkan päässä Sinisestä moskeijasta. Hintaan kuului aamupala ja tämä hieman nuhruisen oloinen majapaikka oli saanut hyvät asiakasarviot. Sinne siis!

Saavuimme Sultanahmetiin illalla, eikä meillä ollut aavistustakaan mistä löytäisimme hotellin. Sinisen moskeijan lähellä oli kaksi katua; hämärä ja valoisa ja päätimme lähteä valoisammalle tielle etsimään majapaikkaamme. Tietenkin valitsimme väärän reitin, mutta ystävälliset turkkilaiset miehet ohjeistivat meidät perille. Itse asiassa jossain vaiheessa jonkun toisen hotellin virkalija kysyi kadulla, että tarvitsemmeko apua ja hän nappasi meidän laukut kainaloonsa ja lähti hurjaa vauhtia kävelemään kohti tuntematonta. Siskoni ajatteli, että mies aikoo varastaa laukkumme ja minä taas mietin, että saas nähdä miten isoa juomarahaa hän on palveluksestaan vailla.

Pääsimme hotellille ja turkkilainen mies yritti avata hotellimme etuovea. Se oli lukossa ja hotelli näytti pilkkopimeältä.  Ehdimme jo hetken miettiä, että mihinhän vielä joudumme, sillä olimme aivan oikean hotellin luona ja se näytti olevan suljettu. Meidät tultiin kuitenkin ohjaamaan jostain sivuovesta sisään, kukaan ei varastanut laukkujamme, eikä ystävällinen avustajamme ollut edes juomarahaa vailla, vaan toivotti meille mukavaa lomaa.

Hotelli oli aika rähjäinen, mutta meillä oli kuitenkin aika tilava huone ja jopa pienen pieni ikkuna. Suihkusta tuli välillä kuumaakin vettä. Aamupala oli vaatimaton, mutta ihan riittävä, ja iltaisin, kun saavuimme hotellille, meille tarjoiltiin iltateetä ilmaiseksi. Enempää emme voisi vaatia hotellilta, jonka sijainti on kivenheiton päässä historiallisista nähtävyyksistä ja hinta on n. 30 €/yö.

Viimeinen yö oli kuitenkin jotain odottamatonta. Meidän huoneessa ei ollut koko yönä, eikä seuraavana aamunakaan sähköjä. Ei valoja, ei lämmitystä. Nukuin takki päällä. Keskellä yötä meille tarjottiin toista huonetta, mutta siinä vaiheessa siskoni oli jo unessa, joten päätimme kärvistellä yön yli. Yritimme pyytää yöstä hyvitystä, mutta turhaan. Sen sijaan viimeisenä päivänä huoneeseemme ilmestyi hiustenkuivaaja ja saimme suklaapatukat. Se ei mielestämme vastannut käsitystämme hyvityksestä.

Ilman sähkötöntä yötä olisimme voineet suositella hotellia seikkailunhaluisille budjettimatkaajille, mutta loppujen lopuksi majapaikasta jäi niin huono fiilis, ettemme suosittele sitä kenellekään.

Family Istanbul hotelli Sultanahmetin vanhassa kaupungissa

Arvatkaa kenen huoneen ikkuna tässä on?

Aivan oikein! Meidän ikkuna!

Osa pistorasioista oli sijoitettu kätevästi hyllyn taakse

Osa pistorasioista roikkui turvallisesti seinästä

Suihkun seinästä roikkui joku ihmeellinen letku.
Suihkusta tuli välillä kuumaa ja välillä kylmää vettä.

Seuraavasta kohteestamme Hong Kongista oli haasteellista kohtuuhintaisen majapaikan löytäminen. Tsim Sha Tsuin kaupunginosaa parempaa aluetta kaupungissa ei ole ja halusimme sinne, missä kaikki tapahtuu. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi yöpyä Chungking Mansionsin yhdessä lukuisista majapaikoista, Dhillon hotellissa. Hotelli oli vasta avattu ja se oli saanut yllättävän hyviä arvioita. Olen kerran aikaisemmin yöpynyt Chungking Mansionsissa ja tiesin, mitä odottaa.

Koska olimme Hong Kongissa yli viikon, niin päätin varata kahden hengen huoneen sijaan meille perhehuoneen eli neljän hengen huoneen, joka oli vain vähän kahden hengen huonetta kalliimpi. Hong Kongissa hotellihuoneet ovat äärimmäisen pieniä ja vaatimattomampi majoitus Chungking Mansionsissa on kerrassaan ahdasta. Jos ihminen on pidempi kuin 170 cm, niin on mahdotonta pystyä makaamaan sängyssä suorana. Lentolaukku on isoa matkalaukkua parempi reissukaveri, sillä isompi matkalaukku ei mahdu huoneeseen. Kannattaa myös varautua siihen, että suihku on vessanpöntön päällä ja kylpyhuoneessa mahtuu juuri ja juuri kääntymään.

Kaikesta huolimatta suosittelen Chungking Mansionsin majapaikkoja kaikille budjettimatkaajille, sillä sijainti Hong Kongin vilkkaimman kadun Nathan Roadin varrella on paras mahdollinen. Mukaan kannattaa pakata kuitenkin korvatulpat, sillä seinät ovat ohuet ja toisinaan muut reissaajat voivat olla isoäänisiä. Matkan päätarkoitus ei kuitenkaan ole huikea hotellihuone palveluineen, vaan elämä hotellin ulkopuolella; siellä missä kaikki tapahtuu.

Chungking Mansionsin sisäänkäynti vilkkaan Nathan Roadin varrella

Hissiin joutui välillä jopa jonottamaan. Talossa on useita hissejä,
ja hissipareista toinen menee parillisiin ja toinen parittomiin
kerroksiin.

Family room - neljän hengen huoneemme

Matkatavarat olisi voinut myös sijoittaa ahtaasti sängyn alle,
mutta päätin tällä kertaa nukkua matkatavarat kainalossani
tässä kahden hengen sängyssä.

Chungking Mansions on eräänlainen nähtävyys itsessäänkin. Tiedät olevasi lähellä majapaikkaa, kun lukuisat intialaiset miehet yrittävät myydä sinulle räätälipalveluja, piraatti-Rolexeja ja -laukkuja. Rakennuksen katutasossa on intialaisia ravintoloita ja pieniä putiikkeja. Rakennuksessa sanotaan myös pyörivän huumeita ja kadulla joku mies tuli kerran kysymään haluanko marihuanaa tai kokaiinia (tämä taisi itse asiassa olla elämäni ensimmäinen kerta, kun joku tulee tarjoamaan minulle huumeita!), mutta emme sen kummemmin törmänneet epämääräisiin asioihin.

Chungking Mansionsista on tehty myös elokuva Chungking Express, rakkaustarina, jota en ole vieläkään katsonut. Tähän asti on riittänyt kokemus vierailusta itse kohteessa.