ELÄMÄNI ENSIMMÄINEN GUINNESS JA MUITA TARINOITA DUBLINISTA

Dublin on yksi niistä kaupungeista, johon olen ostanut matkaoppaan monia vuosia sitten, mutta jonne en kuitenkaan ole jostain syystä koskaan aiemmin matkustanut. Kiireisen toukokuun keskellä en ehtinyt juurikaan suunnitella reissua, mutta onneksi reissukamuna jälleen toiminut siskoni tutki ahkerasti, mitä Dublinissa ja sen ulkopuolella voisi tehdä. Varasin hotellin meille Liffey -joen pohjoispuolelta, läheltä O'Connell katua. The Glen Guesthouse osoittautuikin oivaksi valinnaksi: monet nähtävyydet olivat kävelymatkan päässä hotellista, julkiset kulkuneuvot löytyivät parin korttelin päästä, hotellin hintalaatusuhde oli hyvä ja naapurihotellista löytyi kaupungin varmasti yksi edullisimmista baareista!

Dublinin katukuvaan kuuluvat värikkäät ovet.

James Joycen patsas O'Connell Streetin lähellä

Ensimmäisenä aamunamme suuntasimme kulkumme kohti Trinity Collegea. Trinity College perustettiin vuonna 1592 irlanninenglantilaisten protestanttien yliopistoksi, jota katolinen kirkko protestoi kovin ottein. Kirkon mukaan katolilainen syyllistyi kuolemansyntiin opiskelemalla protestanttien opinahjossa. Katolinen kirkko kumosi boikottinsa vasta vuonna 1970.

Trinity Collegea pidetään kaupungin maantietellisenä ja yhteiskuntaelämän keskuksena. Ainakin yliopisto sijaitsi keskeisellä paikalla Dublinin sydämessä. Monet turistit tekevät yliopistossa opastettuja kävelykierroksia, mutta meitä kiinnosti lähinnä kirjasto ja suuntasimme Trinity Collegen vanhan kirjaston pitkään jonoon.

Trinity Collegen kellotorni

Joku yrmeän näköinen ukkeli ja Trinity Collegen rakennus

Trinity Collegen sisäpihaa

Kirjastoon kannattaa suunnata ajoissa, ellei halua jonottaa pitkään.
Kuva ei näytä lähellekään koko jonoa.

Trinity Collegen puistoalue ja takana kirjastorakennus

Trinity Collegen vanha kirjasto avattiin vuonna 1732 ja se sinne on säilötty Trinityn vanhimmat kirjat mukaanlukien mm. Shakespearen näytelmät. Kirjasto oli sanoinkuvaamattoman upea! Kaksikerroksinen Long Room oli 64 metriä pitkä sali, joka vei aikamatkalle menneisyyteen. Välillä tuntui kuin olisimme astuneet Harry Potterin maailmaan - kirjasto oli kuin suoraan Tylypahkasta!

Ennen varsinaiseen kirjastoon astumista voi käydä tutustumassa Trinityn aarteeseen eli Kellsin kirjaan, jonka uskotaan olevan 800-luvulla munkkien kirjoittama. Kirja sisältää neljä evankeliumia ja sitä pidetään keskiaikaisen maailman hienoimpana kuvitettuna teoksena. Kirja sijaitsee lasivitriinissä ja sitä oli hankala päästä katsomaan lähempää turistitungoksessa.

Sen sijaan kirjaston vitriineissä oli mielenkiintoisia teoksia, kuten pienen pieniä Raamattuja ja vanhoista fantasiakirjoista Harry Potteriin saakka. En ole ikinä ennen vieraillut ulkomailla kirjastoissa, mutta melkeinpä sanoisin, että Trinity Collegen vanha kirjasto on Dublinin ehdoton ykkösnähtävyys!

Dublinin sää oli vaihteleva ja vaikka olimmekin reissussa toukokuun puolivälissä, niin lämpimät vaatteet tulivat tarpeeseen. Kalsareille ja pipolle oli käyttöä! Hotellin respan täti tuumasi, että yleensä toukokuu on lämmin ja kesäinen. Onneksemme ensimmäinen sadekuuro sattui samaan aikaan, kun olimme tutustumassa kirjastoon ja aurinko paistoi jälleen, kun suuntasimme kulkumme kohti Merrion Square -puistoa, jonka merkittävin nähtävyys oli Oscar Wilden kivellä köllöttelevä patsas. Puistoon oli lukuisia portteja ja sen keskellä oli puutarha.

Merrion Square -puistosta suuntasimme seuraavaan eli St Stephen's Green puistoon ja olimme saada niskaamme raesateen. Onneksi olimme varautuneet sateenvarjojen kera matkaan ja odottelimme varjojen kanssa puun suojassa raesateen lakkaamista ja pääsimme pian jatkamaan puistokierrosta auringonpaisteessa.

St Stephen's Green on Dublinin vanhin viheralue. Puiston juuret ulottuvat keskiajalle, mutta alueesta tuli virallinen puisto vasta vuonna1880. Laajaan puistoon mahtui laajan puutarhan lisäksi valtava ankkalampi ja lukuisia patsaita.

Kolme kohtaloa suihkukaivo symbolisoi irlantilaisten
peräänantamattomuutta.

Puistossa oli lukuisia suihkulähteitä.

Puiston puutarhaa

Ihastuttava talo puistoalueella

James Joycen patsas

Kukkaloistoa

Lampi

Joku setä oli syöttämässä valtavan kokoista joutsenta.

Nälänhätä

Tyypilliseen tapaamme poikkesimme tälläkin reissulla siskoni kanssa hautausmaalle. Glasnevin hautausmaa oli valtavan kokoinen, eikä meillä ollut aikaa, eikä haluakaan vesisateessa kiertää hautausmaan jokaista nurkkaa. Hautausmaalla oli valtavasti kelttiristejä. Keltit palvoivat aikoinaan aurinkoa ja kristinuskon levitessä lähetyssaarnaajat miettivät, miten saada pakanat käännytettyä uskoon. Kristityt yhdistivät oman symbolinsa ristin ja pakanauskonnon auringon yhteen ja siten syntyi kelttiristi.

Osassa kelttiristeistä oli reliiffejä, joissa kuvattiin uuden testamentin olennaisimpia tapahtumia. Kuvia käytettiin aikana, jolloin lukutaito ei ollut yleistä ja niiden avulla haluttiin kertoa kansalle kristinuskosta. Myöhemmin lukutaidon yleistyessä reliiffeistä luovuttiin.

Useissa irlantilaisissa hautausmaissa on korkea pyörötorni, jonka merkityksestä ei olla varmoja. Tornit ovat saattaneet olla kellotorneja tai suojapaikkoja, tai molempia. Hautojen juurille on istutettu havupensaita, joissa kasvaa myrkkymarjoja, jotta sudet välttelisivät hautausmaita, eivätkä haistaisi tuoreita ruumiita. (Nämä opin Wicklowin retkellä paikalliselta matkaoppaalta.)

Yksi odottamistani nähtävyyksistä oli Kilmainhamin vankila. 1700-luvulla valmistunut Kilmainham Gaol oli yli sadan vuoden ajan Irlannin suurin vankila, jossa pidettiin rikollisia ja poliittisia vankeja vuoteen 1924 saakka. Vankilasta tehtiin 60-luvulla museo, jonne pääsee opastetuille kierroksille. Harmiksemme vankilan pääosa oli remontissa, emmekä päässeet sinne ollenkaan.

Kierros alkoi vankilan kappelista, missä meille näytettiin vankilan historiasta kertova teos. Vankilaan joutui pienistäkin varkauksista, eivätkä lapsetkaan saaneet armoa. Perunavarkaissa käynyt lapsi sai muutaman päivän vankeustuomion. Kuljimme kierroksella vankilan kapeita käytäviä pitkin ja vilkaisimme selleihin. Pihalla kävimme vankien teloituspaikalla.

Vankilan ulkopuolella oli tyylikäs muistomerkki teloitettujen poliittisten vankien muistolle.

Vankilasta suuntasimme Guinness Storehouseen. Guinnesilla kuljetaan itseopastetulla panimokierroksella. Ensimmäisessä kerroksessa esitellään oluen valmistuksessa käytettyjä raaka-aineita, seuraavissa kerroksissa esitellään valmistusprosessia. Kävimme tuoksuttelemassa Guinnesin tuoksua ja saimme minituopilliset Guinnesia maisteluun.

Guinness Storehousen ehdottomasti mielenkiintoisin osuus oli Guinnessin mainonnalle omistettu kerros. Guinnessin retromainokset tukaaneineen ja viheltävine oistereineen ovat todella onnistuneita taidonnäytteitä. Ei siis ihme, että shoppailin kierroksen jälkeen alakerran myymälässä, vaikka en suuri oluen ystävä olekaan. Nyt kotia koristaa mm. hienot pöytätabletit, ja tukaanilla koristeltu joulupallo odottaa jo loppuvuotta.

Kierroksen päätteeksi oli mahdollisuus käydä itse laskemassa tuopillinen Guinnessia lasiin tai mennä suoraan ylimmän kerroksen Gravity -baariin, josta oli 360 asteen näkyvyys kaupungin ylle. Päätimme mennä suoraan baariin ja odotimme, kun baarimikko laski meille pääsylippuun sisältyvät oluet. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun sain tuopillisen Guinnessia. Olen sitä joskus maistanut, mutta en koskaan tilannut omaa tuopillista. Guinness oli ihan hyvää, mutta tilasin silti myöhemmin samana iltana Temple Barissa Bulmersia eli sitä maailman parasta irlantilaista siideriä.

Ennen Temple Bariin suuntaamista kävimme kuitenkin Pyhän Michanin kirkon kryptassa. Itse kirkossa ei ollut mitään nähtävää, mutta kryptassa lepäsi muutaman muumion ruumis. Kävimme kahdessa pienessä kryptassa opastetulla kierroksella. Menimme ensimmäiseen kryptaan edeltä ja otimme kuvia muumioista. Vasta kun olimme ottaneet muutaman kuvan, niin opas sanoi, että valokuvaaminen on kiellettyä. Muumioiden tarina meni hieman ohi, mutta mielenkiintoista oli, että kryptan suojaportti avattiin ja olisimme saaneet koskea yhden muumion sormea. Aiemmin muumiota on saanut kätellä ja sen on uskottu tuovan hyvää onnea tullessaan. Kättelyn myötä muumio oli kuitenkin menettänyt sormia ja kättelystä on siirrytty sormeen koskemiseen. Jostain syystä kukaan ryhmästä ei halunnut koskea muumioon. Oli aika erikoista, että valokuvaaminen (ilman salamaa) oli kiellettyä, mutta koskeminen ei.

Kävimme muutaman kerran Temple Barin värikkäällä alueella, joka on tunnettu erityisesti yöelämästä. Aluksi etsin meille hotellia Temple Barin alueelta, mutta onneksi hotellien korkeat hinnat saivat minut valitsemaan hotellin kauempaa, sillä Temple Barin alue olisi ollut turhan meluisa.

Monissa matkaoppaissa ja keskustelupalstoilla varoiteltiin etukäteen Dublinin olevan vaarallinen paikka lukuisine narkkareineen ja taskuvarkaineen. Emme havainneet Dublinissa mitään sen vaarallisempaa kuin muissakaan suurkaupungeissa. Laukusta kannattaa pitää huolta, eikä kartan kanssa kannata kävellä pimeillä sivukujilla. Kaikkihan sen tietävät! Päiväsaikaan emme törmänneet laitapuolenkulkijoihin, mutta illan hämärtyessä narkkarit kaivautuivat koloistaan kaduille. Emme kuitenkaan liikkuneet ulkona kovin myöhällä, joten emme tiedä muuttuiko kaupungin asukkaat hirviöiksi keskiyöllä.

Dublin oli viehättävä pikkukaupunki, jonne on pakko päästä uudelleen. Useat paikat olivat kävelymatkan päässä ja kävelimmekin päivittäin reilut 15 kilometriä. Paikallisliikenne vei meidät kauempiin kohteisiin. Koska olimme Dublinissa vain neljä kokonaista päivää ja niistä kaksi päivää kaupungin ulkopuolella, niin meitä jäi vähän harmittamaan ajan loppuminen. Dublinissa itsessään olisi saanut hyvin kulumaan vähintään kolmannenkin päivän. Tällä kertaa emme käyneet yhdessäkään perinteisessä museossa, mutta taidemuseoita sun muita ehtii koluamaan myöhemminkin. Parasta oli päästä yleisesti fiilistelemään kaupungin tunnelmaa.

Dublinin nähtävyydet olivat aika hintavia (esimerkkinä kirjasto 11 € ja Guinness Storehouse 18 €), mutta muuten eläminen tuli halvemmaksi, mitä Suomessa. Ruoka, juoma ja julkinen liikenne olivat kohtuuhintaisia, ainakin jos katsoo, millaiseen ravintolaan sisään astuu.

Dublinissa oli vähän samaa fiilistä kuin Lontoossa, mutta toisaalta kaupunkeja ei voi verrata keskenään. Olen käynyt Lontoossa liki kymmenen kertaa ja ihmettelin, että miksi pääsin todellakin vasta nyt Dubliniin. Ensi kerralla valitsisin Dublinin ja Lontoon välillä ehdottomasti Dublinin!

Pyhän Patrickin katedraali

Dublinin linnan sisäpiha ja Bedford torni

Patsas Bedford tornin vieressä

Lady of Justice

Katukuvaa

Katukuvaa Trinity Collegen läheltä

Bank of Ireland eli Irlannin pankki

Bank of Ireland

Trinity College ja College Street

Trinity Collegen sisäänpääsy College Streetin puolelta

Tähän kyytiin emme uskaltautuneet.
Dublinissa oli paljon Ghost Bus kiertoajeluita tarjolla.

PÄIVÄRETKI WICKLOW VUORILLE

Halusimme siskoni kanssa nähdä Dublinin matkalla myös Irlannin luontoa ja varasimme etukäteen päiväretken Wicklowiin yhden lukuisien sivustojen joukosta. Varausta tehdessä en voinut valita, miltä pysäkiltä hyppäisimme kyytiin ja laitoinkin varauspaikkaan sähköpostia ja sain sovittua, että hyppäämme kyytiin läheiseltä O'Connell kadulta. Odotimme innolla retkeä, mutta retkelle mukaan pääseminen ei onnistunutkaan ihan odotusten mukaan. Bussikuskioppaamme sanoi, että meitä on odotettu ensimmäisellä pysäkillä ja koska emme saapuneet paikalle, niin paikkamme on annettu muille! Siis mitä? Luulin, että kyseessä on huono irlantilainen vitsi, mutta kuski oli tosissaan. Hän neuvoi meitä tulemaan seuraavana päivänä uudelleen, mutta jäin vain sinnikkäästi inttimään, että tulemme kyytiin NYT. Meidän lyhyen matkan aikataulu olisi mennyt täysin pieleen, jos olisimme joutuneet siirtämään retkipäivää ja muutenkin matkamme oli maksettu ja olimme sopineet tulevamme kyytiin pysäkiltä missä nyt kylmissämme seisoimme. Lopulta inttäminen päättyi meidän eduksemme ja pääsimme kyytiin. Jos retki alkaa näin hyvin, niin voikohan se tuoda mitään hyvää tullessaan?

Bussimme kaarsi kaupungin läpi kohti etelää. Teimme ensimmäisen lyhyen pysähdyksen Dublinin lahdella, missä James Joyce on aikoinaan hetken asustanut (ensimäisessä kuvassa näkyvässä pyöreässä tornissa).

Reittimme varrella oli julkkisten asumuksia, joita en jaksanut bussin ikkunasta kuvata. Näimme Enyan n. 70 miljoonaa euroa maksaneen linnan ja Bonon kartanon portin. Ajelimme tosi kapeita kujia ja pensasaitojen oksat raapivat ikävän kuuloisesti bussin ikkunoita.

Pitkän kahvitauon jälkeen matka jatkui kohti Wicklow vuorten kansallispuistoa, missä taisimme tehdä peräti kolme pysähdystä. Kansallispuisto oli valtava ja maisemat komeat. Näissä maisemissa on kuvattu Braveheartin taistelukohtauksia ja pysähdyimme P.S. I love you -sillalle. Siis mille sillalle? En ollut ikinä kuullutkaan moisesta elokuvasta, mutta katsoin romanttisen elokuvan palattuani kotiin. Suosittelen Wicklowin maisemia, mutta en elokuvaa.

Pysähdyimme Wicklow vuorten kansallispuistossa ihastelemaan Guinness järven maisemia. (Jos nimestä tulee mieleen olut, niin et ole ollenkaan hakoteillä, sillä Guinnessin panimo käyttää Wicklow vuorten vettä.) Viikingit sarjan kolmannen tuotantokauden kuvaukset olivat hiljattain päättyneet, ja näimme alueen lähellä kuvauksissa käytetyn viikinkilaivan. (Olisin voinut kyllä elää ilman tätä kokemustakin.) Itse maisemat olivat hulppeat ja niin oli myös tuuli. Pipo ei pysynyt päässä ja tuntui, että tuuli vie mennessään. Valokuvauksellinen mallikuva meistä siskoksista kertonee kaiken. Ja kuten kuvista huomaa, niin Irlannin sää on ailahtelevainen. Välillä satoi kaatamalla ja välillä paistoi aurinko.

Lounastauon jälkeen suuntasimme Glendaloughin Upper Lakelle eli ylemmälle järvelle. Oppaamme ilmoitti meille, että meillä on seitsemän minuuttia aikaa tutustua ympäristöön. Aikaa oli taas ruhtinaallisesti. Palatessamme takaisin bussille, meille tarjoiltiin Jameson viskiä. Matkakuvauksessa luki, että ohjelmaan kuuluu viskin maistelua ja oletin sen tapahtuvan jossain pubissa. Sen sijaan kuski kaatoi viskiä pieniin pikareihin ja "nautimme" viskiä parkkipaikalla. En ole viskin ystävä ja olisin mieluummin käyttänyt viskin maisteluun runsaasti varatun ajan järven rannalla.

Kuvissa olevia keltaisia kukallisia pensaita oli muuten koko Wicklowin alue täynnä. Pensaan nimi meni ohi, mutta kukat olivat piikikkäämpiä, mitä ruusut!

Viimeisenä ohjelmassa oli Glendaloughin luostariin ja hautausmaahan tutustuminen. Olimme jo Dublinissa vierailleet Glasnevin hautausmaalla ja tämä pieni Glendaloughin hautausmaa jäi kyllä kakkoseksi, mutta opin silti jotain uutta oppaan selityksistä. Lisäksi saimme sentään kuvata hautausmaan viereisellä laitumella loikoilevia lampaita.

Retki oli meille pettymys. Näimme paljon maisemia, mutta bussin ikkunasta. Olisi ollut mukavampi, jos pysähdyksiä olisi ollut enemmän ja aikaa olisi ennemminkin nipistetty 40 minuutin kahvitauosta. Kaikesta huolimatta saavuimme Dubliniin aikataulusta reilun tunnin jäljessä. Vastaavia retkiä on myynnissä paljon ja kaikissa on suurinpiirtein samanlainen ohjelma ja aikataulu, joten todennäköisesti on yhdentekevää, minkä matkanjärjestäjän kautta retken ostaa. Meidän retkemme oli äänestetty TripAdvisorin ykkösretkeksi. Hinta oli edullinen, mutta onko sillä väliä, jos retki ei ole laadukas? Vaihtoehdoksi olisi jäänyt vuokrata auto ja huristella omatoimisesti Wicklowin maisemissa, mutta se ei olisi tällä meidän sisarten matkaseurueella onnistunut.