OMITUINEN SKOPJE

Viime kesänä huomasin unkarilaisen Wizz Airin huokeat lennot Turusta Skopjeen ja aloin suunnitella minilomaa syksylle. Sattumalta kaverini Annika otti minuun yhteyttä ja kysyi lähtisinkö hänen kanssa jonnekin reissuun. Minulla oli reissusuunnitelmat valmiina ja kysyin Annikalta, miltä Pohjois-Makedonia kuulostaisi.

Wizz Airilla voi lentää huokeasti, mutta kannattaa lukea tarkkaan, mitä lippujen hintaan sisältyy. Edullisimpaan lippuun kuuluu nimittäin reppuakin pienempi laukku ja jos et pysty tulostamaan lippuasi etukäteen, niin voit joutua maksamaan lipun kirjoittamisesta 30 euroa tiskillä. Päätimme ostaa kalliimmat lennot, joihin sisältyi enemmän matkatavaroita ja priority boarding. Lennot olivat silti kohtuuhintaiset.

Koska Wizz Air ei lennä päivittäin Turun ja Skopjen väliä, oli vaihtoehtona viipyä kohteessa joko 2,5 päivää tai viikko. 2,5 päivää osoittautui hyväksi ajaksi, ja meille jäi Annikan kanssa sellainen olo, että ehdimme nähdä kaupunkia ja lähialueita riittävästi.

Ensimmäinen iltapäivä ja ilta meni keskustan ytimessä kävellessä ja kaupunkia ihmetellen. Suoraan sanottuna emme tienneet matkakohteestamme mitään etukäteen ja Skopjen keskusta herätti suurta hämmennystä ja kummastelua. Omituinen. Erikoinen. Olo oli vähän niin kuin olisi Las Vegasissa. Matkaoppaamme kuvasi Skopjea aikuisten Disneylandiksi.

Kaupungilla kannatti kiertää myös illalla, sillä suihkulähteet ja pilarit näyttivät hienoilta valaistuina. Skopje oli siinä mielessä helppo matkakohde, että keskusta ja vanhan kaupungin basaarialue olivat pieniä ja kaupungissa oli helppo kävellä. Ibis hotellimmekin sijaitsi vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä keskustan ytimestä.

Varasimme etukäteen Skopje Daily Toursin kautta kaksi retkeä, joista osallistuimme Food by Foot -retkelle ensin. Tapasimme oppaan Makedonian portin luona ja satuimme olemaan kävelykierroksen ainoat asiakkaat, joten saimme yksityiskierroksen.

Ensimmäisenä vierailimme Äiti Teresan talossa. Äiti Teresa syntyi vuonna 1910 Skopjessa ja hänen kotinsa oli aivan nykyisen keskustan vieressä. Alkuperäinen talo on purettu ja sen viereen on rakennettu ostoskeskus. Uudisrakennus toimii museona, jonne on ilmainen sisäänpääsy. Vaikka Äiti Teresa muuttikin 18-vuotiaana Dubliniin ja sitä kautta Intiaan, niin Skopjessa kunnioitetaan hänen elämäntyötään laajasti. Ympäri kaupunkia oli muistolaattoja, joissa oli Äiti Teresan viisauksista.

Kävelykierroksella pysähdyimme neljään eri paikkaan maistelemaan paikallisia ruokia. Ensimmäisellä pysähdyksellä maistoimme burekia; filotaikinapaistosta, jonka sisällä oli juustoa. Maistoimme myös kamalaa rakia kyytipoikana leivät, joiden päällä oli paprikoista ja munakoisasta tehtyä ajvar-tahnaa. Vanhan kaupungin basaarin varrella pysähdyimme maistamaan paikallisia munkkeja ja lopuksi menimme basaarissa sijaitsevaan craft beer panimoon, jossa maistoimme paikallista olutta rasvaisten makkaroiden ja kebabin kera. Paikallinen ruoka yllätti meidät rasvaisuudellaan, kun oletimme sen olevan enemmän kreikkalaistyylistä ja salaattipitoista.

Nelituntisen kierroksen aikana kuulimme paljon historiasta, paikallisesta kulttuurista ja elämästä Pohjois-Makedoniassa. Paljon asiaa unohtui myös saman tien. Oppaamme puhui todella nopeaa ja asiaa tuli niin paljon, että on mahdotonta muistaa kaikkea. Olennaisimpana jäi mieleen, että 60-luvulla tapahtunut maanjäristys tuhosi melkein koko Skopjen ja uudelleenrakennuksessa oli mukana paljon eri maita ja siitä johtuen Skopjessa on monenlaisia rakennuksia. Osa näyttää neuvostoliittolaisilta ja osasta huokuu pariisilaistunnelma.

2000-luvulla Pohjois-Makedonian hallitus oli keksinyt Skopjen keskustan rakentamisesta. 400 patsasta, marmoria ja siltoja vieri vieressä. Kansa kyseenalaisti hallituksen toimet, sillä rakentamiseen käytetyt varat olivat pois hyvinvointipalveluista ja koulutuksesta. Nykyinen hallitus on laittanut rakentamisen jäihin ja oppaamme arveli, että keskustan keskeneräiset rakennukset ja sillat eivät tule valmistumaan vielä kymmenessäkään vuodessa.

Vanhan kaupungin basaarialue oli täysi vastakohta uudelle keskustalle. Sokkeloisia kävelykujia lukuisine kahviloineen ja pienine putiikkeineen. Putiikit myivät muun muassa iltapukuja, koruja ja matkamuistoja.

Lokakuu oli siitä hyvä ajankohta matkustaa Skopjeen, ettei siellä ollut enää turisteja ryysikseksi asti. Matkaoppaan mukaan basaarin kujilla on ahdasta liikkua kesäkuusta elokuuhun, jolloin turistit valtaavat kaupungin. Ei ihme, että matkailijat ovat löytäneet kaupungin - Balkanin alueella on edullista syödä ja käydä retkillä. Shoppailua emme juuri harrastaneet, mutta länsimaalaisissa liikkeissä oli länsimaalaiset hinnat, mikä voi tuntua paikallisten kukkaroissa, sillä keskimääräinen nettopalkka on vaivaiset 250 euroa kuukaudessa.

Viimeisenä iltapäivänä teimme vielä retken Skopjen lähialueelle. Ensimmäinen kohteemme oli Matka, luonnonkaunis ja upea kanjoni. Kanjonissa meillä oli aikaa vain tunti, jonka käytimme venematkaan, jonka aikana vierailtiin Vrelo-luolassa. Kanjonilla on mahdollisuus myös patikoida kapeita ja kivisiä polkuja pitkin. Siellä olisi myös voinut vuokrata kajakin ja lähteä omatoimisesti ihastelemaan luontoa.

Kanjonilta lähdimme jatkamaan retkeä Vodno-vuorelle. Vuorelle olisi mahdollista patikoida, mutta me menimme vuorelle köysiradan avulla. Vuoren huipulla on vuonna 2000 valmistunut Millennium risti, joka näkyi komeasti Skopjeen iltavalaistuksessa. Vuorelta oli upeat maisemat ja saimme ihastella ruskaa.

Skopje's Surrounding Beauties -retkellä näimme luontoa, mutta kuskioppaamme ei oikeastaan kertonut meille kohteista mitään, joten siinä mielessä olisimme voineet tehdä retken itsenäisestikin bussilla tai taksilla. Joka tapauksessa retki oli helppo vaihtoehto - se ei maksanut paljoa, eikä meidän tarvinnut alkaa selvittämään bussireittejä tai tinkaamaan taksin hinnasta.

  

Annikaa lainatakseni: siitä tietää, että on ollut riittävän kauan kohteessa, kun alkaa tunnistamaan kulkukoirat näöltä. Skopjessa oli todella paljon kulkukoiria ja -kissoja. Koiria leikataan ja rokotetaan, mutta siitä huolimatta tilannetta on mahdotonta saada kuriin. Lukuisat kissanpennut olivat surkean näköisiä ja he söivät paikallisilta saamia leivänmurusia elääkseen.

Vaikka Skopje olikin omituinen kaupunki, niin reissu oli onnistunut ja miniloma teki tehtävänsä: saimme Annikan kanssa nauttia vielä viimeisen kerran auringosta tälle vuotta ja olemme jälleen uusia kokemuksia rikkaampia.

GOOD TO SEE YOU AGAIN, ALICE COOPER

Reissasimme siskoni kanssa syyskuun lopussa länsinaapurimaahan Alice Cooperin keikalle. Olimme kolme yötä Tukholmassa, mutta päätimme ottaa reissun rennosti juoksematta paikasta toiseen. Kävimme vanhassa kaupungissa, risteilyllä ja upeassa kaupungin kirjastossa. Reissun fokus oli kuitenkin keikassa.

Olen kuunnellut Alice Cooperin musiikkia 30 vuotta, joista 29 vuotta olen ollut fani. Alicen keikka vuonna 1990 Oulun Kuusrockissa teki teinityttöön niin syvän vaikutuksen, että olen sillä tiellä edelleen. Tuntuu hurjalta ajatella, että ensimmäisen keikkani aikaan Alice oli nuorempi, mitä minä nyt! Yleensä sanotaan, että lapsien kautta näkee ajan kulumisen, mutta kyllä sen näkee fanittamisen kauttakin. :) 

Kymmenen vuotta sitten tapasin Alicen meet and greetissä. Silloin jännitti ihan kamalasti. VIP-lipun ostaneita oli silloin neljä ja Alice otti meidät vastaan pareittain. Tapaamisesta jäi mukavia muistoja ja Alice oli henkilönä juuri sellainen kuin olin ajatellut hänen olevankin: mukava ja rento.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin päätin, että on jälleen aika päästä moikkaamaan Alicea. Ol' Black Eyes is Back -kiertue ei saapunut Suomeen, mutta onneksi Tukholman konsertti sattui sopivasti viikonlopulle.

Kommunikointi VIP-lippuja organisoivan tahon kanssa olisi voinut mennä paremminkin. Lipun oston yhteydessä ilmoitettiin, että saan tarkemmat tiedot 48-24 tuntia ennen konserttia, missä ja milloin minun pitää olla. Info saapui vasta konserttia edeltävänä yönä, mikä aiheutti pientä hermostuneisuutta.

Konserttipaikalla Hovetissa Alicen assari Amber otti vippiläiset vastaan. Meitä oli yhteensä noin 20 ja meidät jaettiin kahteen ryhmään. Pääsimme lavan taakse tutustumaan, missä Alice vaihtaa keikan aikana vaatteet - eli kapealla käytävällä Nightmare Castlen takana.

Amber kertoi Alicen sanoneen, että työssään hän tulee palkan saamisen lisäksi näkemään maailmaa ja saamaan puukon iskuja. Jälkimmäistä Amber ei ollut vielä kokenut ja puukon iskut tarkoittaa hetkeä, jolloin Alice muuttuu leppoisasta arkiminästään lavalle nousevaksi pahikseksi. Alice orientoituu keikkoihin katsomalla kung fu -elokuvia ja heittelemällä puukkoja. Kohteena on usein jonkun henkilön naama - tulostettu sellainen.

VIP-kierroksen jälkeen odotimme vielä hetken ovien aukeamista yleisölle, jonka jälkeen alkoi keikan odotus. Tällä kertaa biisilistassa oli useita uudistuksia ja myös lavashow oli uudistunut mukavasti. Alice ja bändi ovat kovassa vedossa ja mielestäni keikat ovat viime vuosina olleet paljon parempia, mitä 2000-luvun alussa, jolloin Alice vieraili ahkerasti Suomessakin. Alicen nykyistä bändiä ei voi kuin kehua - hyvien keikkojen salaisuus on varmasti se, että sama bändi on kiertänyt Alicen mukana jo useita vuosia ja Alice itse sanoi bändin jäsenten olevan hyviä ystäviä keskenenään.

Kun Alice oli selvinnyt pakkopaidasta ja giljotiinista ja heittänyt vielä viimeiset biisit, alkoi oma jännitysmomenttini. Vippiläiset ohjattiin erilliseen huoneeseen odottamaan Alicen tapaamista. Tietenkin minua jännitti tapaaminen, mutta ei niin paljon kuin edellisellä kerralla.

Näytin Alicelle meidän yhteiskuvaa kymmenen vuoden takaa ja ihmettelin, miten hän näyttää edelleen samalta kuin silloinkin, vaikka itse olen vanhentunut ja harmaantunut. Hän sanoi vaimonsa ja tyttärensä sanovan samaa - Sheryl ja Calico kuulemma ihmettelevät, miten isä voi näyttää aina samalta, vaikka he itse muuttuvat iän myötä.

Kysyin Alicelta, että vieläkö tapaamme seuraavan kerran kymmenen vuoden päästä ja hän nauroi, että ehkä hän jatkaa uraansa ikuisesti. Alice tuumasi lopuksi, että eiköhän me tavata aiemmin, kuin kymmenen vuoden päästä. Ehkä minun pitää vielä kolmannen kerran Alice tavata, mutta en ehkä uskalla odottaa kymmentä vuotta - tuskin Alice oikeasti enää 81-vuotiaana nousee lavalle - tai eihän sitä koskaan tiedä!

Tästäkin tapaamisesta jäi hyvät muistot. Toivottavasti näen vielä mahdollisimman monta Alicen konserttia ennen kuin hän päättää jäädä eläkkeelle. Saas nähdä, minne seuraava konsertti tämän reissunaisen vie!

Tukholmassa oli mukava jälleen käväistä. Tukholma, Tallinna ja Kööpenhamina kuuluvat minulla samaan sarjaan: uskon palaavani kaupunkiin vielä uudelleen, eikä minulla ole sellainen olo, että minun pitäisi turistina juosta nähtävyydeltä toiselle, vaan voin ottaa reissun enemmänkin hengailun kannalta. Enköhän palaa Tukholmaan jälleen, kun sopiva konsertti tulee kohdalle.