LAIVAMATKA PIETARIIN

Pietari on yksi niistä kaupungeista, missä olen pitkään halunnut vierailla, mutta kalliin viisumin hankinta muutaman päivän matkalle ei ole houkutellut. Ajatus laivamatkasta alkoi kiinnostamaan, sillä meriteitse Pietariin saapuessa saa 72 tunnin viisumivapauden. Varasimme äitini kanssa laiva-hotellimatkan Ikaalisten matkatoimiston kautta. Matkan olisi voinut varata suoraan myös laivayhtiön St. Peterslinen kautta, mutta matkan tiedot olivat selkeämmin esillä Ikaalisten matkatoimistolla ja heidän kautta saimme myös varattua hotellin keskeisemmällä sijainnilla.

Länsiterminaalissa jonotimme ensin St. Peterslinen tiskille, jotta he rekisteröisivät passimme. Tiskille oli ruuhkaa, mutta passien rekisteröimisen jälkeen pääsimme suoraan Ikaalisten matkatoimiston tiskiltä hakemaan matkalippumme ja passin tarkastuksen kautta laivaan. Vähän harmitti, ettemme ottaneet laivalle mukaan edes vesipulloa ja pientä välipalaa. Meille tiedotettiin, ettei laivalle saa viedä omia juomia ja ruokia, mutta siitä säännöstä ei laivalla välitetty ollenkaan. Emme toki nääntyneet nälkään tai janoon laivalla. Laivalla oli buffet-ravintolan lisäksi kaksi ruokaravintolaa, joista testasimme mennen tullen italialaista. Ruoka oli ihan ok, mutta aika hintavaa.

Matkaohjelmassamme huomautettiin, että laiva on parhaat päivänsä nähnyt ja jokseenkin nuhruinen. Koimme, että laiva oli kelvollisessa kunnossa, eikä meillä ollut valittamista ikkunallisesta hytistämme. Yllätyimme siitä, miten rauhallista laivalla oli.

Pietarin satamassa maahannnousu oli hidasta ja kankeaa. Ostimme etukäteen kaupunkikiertoajelun ja pääsimme ryhmänä muita aikaisemmin laivasta ulos ja meidät ohjattiin passintarkastukseen. Passintarkastuksen ja tullin jälkeen meitä odotti venäläinen suomea puhuva opas, joka neuvoi meille mihin bussiin mennään.

Kaupunkikiertoajelu kesti kolme tuntia ja siinä sai hyvän käsityksen kaupungista ja vinkkejä missä kannattaisi vierailla. Pysähdyimme muutaman kerran ottamaan valokuvia ja teimme myös pysähdyksen matkamuistomyymälään, missä pääsimme vessaan ja missä oli tarjolla vodkaa, kahvia ja teetä. Myymälä oli melko hintava, joten tuliaisostokset kannattaa jättää myöhempään vaiheeseen. Kiertoajelu päättyi Palatsiaukiolle, mistä osa ryhmästä lähti jatkamaan lounaalle ja Eremitaasiin, me puolestamme lähdimme hotellille.

Hotellimme Golden Triange Boutique oli loistava valinta. Olen harvemmin yöpynyt yhtä viihtyisässä hotellissa. Sijainti Nevsky Prospekt -pääkadun varrella oli loistava, hotellin aamupala oli monipuolinen ja herkullinen sekä henkilökunta oli ystävällinen. Minulla oli etukäteen sellainen mielikuva, että venäläiset eivät ole kovin iloisia ja ystävällisiä asiakaspalvelussaan, mutta me saimme pääasiassa ystävällistä asiakaspalvelua myös ravintoloissa ja matkamuistomyymälöissä.

Vierailimme reissun aikana kolmessa kirkossa. Pietarin pääkirkko, Kazanin Jumalanäidin katedraali oli oikea käytössä oleva ortodoksinen katedraali. Kirkon arkkitehtuuri on ottanut mallia Vatikaanin Pietarin kirkosta. Kirkossa vallitsi erittäin harras tunnelma. Ihmiset jonottivat rukoillakseen ja suudellakseen Kazanin ihmeitätekevän Jumanäidin kuvakopiota.

Minulle reissun kohokohta oli vierailu Kristuksen ylösnousemuksen katedraalissa eli Verikirkossa. Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881 Gribojedovin kanavan varrelle, jonne hänen poikansa Alekteri III rakennutti isänsä muistolleen venäläistyylisen kirkon. 1900-luvun alussa valmistunut ortodoksikirkko oli mielettömän upea mosaaiikkitöineen. Kirkkomuseo oli täynnä lukuisia yksityiskohtia, joita olisi voinut jäädä tuntikausiksi ihastelemaan.

Verikirkkoa kelpasi ihastella ulkoapäinkin monelta eri suunnalta. Kirkko näkyy komeasti kanavan varrellaesekä Mars-kentän vieressä olevasta puistosta. Mars-kentällä palaa ikuinen tuli. Kenttää on käytetty sotilasparaateihin ja muihin juhliin jo 1800-luvun alusta.

Toisena Pietarin päivänä heräsimme sateiseen aamuun. Sade ei meitä haitannut, sillä olimme suunnitelleet museokierroksen Eremitaasiin. Eremitaasi on valtava museokompleksi, joka koostuu pienestä, uudesta ja vanhasta Eremitaasista sekä Venäjän keisarien entisestä palatsista, Talvipalatsista. Talvipalatsin entiset asuin- ja edustussalit olivat toinen toistaan upeampia.

Museossa oli arkeologisia esineitä sekä maalauksia ja veistoksia. Museo tuntui välillä melko sokkeloiselta, kun kuljimme rakennuskompleksista toiseen. Luin jostain matkaoppaasta, että jos Eremitaasissa katselisi kutakin teosta yhden minuutin ajan, niin kaikkien teosten läpikäynti veisi museovieraalta yhteensä 15 vuotta, jos hän käyttäisi museovierailuun kahdeksan tuntia päivässä. Venäjällä-blogissa todettiin, että huoneiden läpikävely vastaaa matkana noin 24 kilometriä!

Kiersimme museota liki neljä tuntia. Mielenkiintoisinta koko kierroksessa oli mielestäni Talvipalatsin huikeat salit.

Talvipalatsin ikkunoista kannatti myös välillä katsoa kaupunkinäkymiä. Palatsin toisella puolen virtaa Neva-joki ja toisella puolen komeilee Palatsiaukio.

Pietarissa oli lukuisia puistoja, mutta emme ehtineet niissä sen kummemmin kierrellä kuin mitä kävelimme muutaman puistoalueen läpi ohikulkumatkalla.

Ruokapaikkaa etsiessä huomasimme erään ostoskeskuksen toisen kerroksen käytävällä olevan lukuisia vahanukkeja. Luulin ensin, että nuket on hylätty avonaiselle käytävälle, sillä olimme aiemmin kävelleet oikean vahakabinetin ohi. Menimme uteliaisuuttamme katsomaan mistä on kyse.

Käytävällä oli englannin kielellä kyltti, jossa toivottiin, että pääsymaksu maksettaisiin ainakin siinä tapauksessa, jos vahanukeista aikoo ottaa kuvia. Lippukassa oli sisällä ja kävin tunnollisesti maksamassa kolmen euron pääsymaksun. Vahanuket olivat pääasiassa aika epäonnistuneita tekeleitä, mutta sen myötä myös melko huvittavia.

Viimeisenä aamuna suunnistimme Iisakinkirkkoon ja kävimme samalla katsomassa kirkkoaukion läheltä paikan, mistä St. Peterslinen shuttlebussi ajaa ja vie matkustajat ilmaiseksi takaisin satamaan.

Iisakin kirkko tuntui Verikirkon jälkeen hieman tylsältä, vaikka upeahan Iisakinkirkkokin oli. Kirkkoa rakennettiin vuodet 1817-1857 eli yhteensä 40 vuotta. Siitä tuleekin suomalainen sanonta "rakentaa kuin Iisakinkirkkoa". Kaupunkikiertoajelun opas sanoi, että Pietarissa on nykyään puolestaan sanonta "rakentaa kuin Helsingin metroa".

Lomamme viimeisteli kanaaliristeily. Kiertoajelulla matkaopas sanoi risteilyjen kestävän tunnin. Onneksemme olimme hyvissä ajoin liikenteessä, sillä City Cruise -risteily kestikin lähes kaksi tuntia! Risteily toimi hop-on hop-off -periaatteella eli risteilyltä olisi voinut välillä nousta maihin ja palata myöhempään alukseen jatkamaan risteilyä. Maisemia oli mielenkiintoisempaa tarkkailla veneestä veneen ääreltä, mitä bussin ikkunasta.

Risteilyn jälkeen kävimme vielä kahvilla ja lähdimme shuttlebussilla satamaan. Olimme orientoituneet siihen, että joudumme satamassa jonottomaan pitkään, mutta meillä meni loppujen lopuksi vain puoli tuntia siitä kun tulimme satamaan ja astuimme laivaan, vaikka välissä kävimme hakemassa paluulipun laivalle, tullissa ja passin tarkastuksessa.

Kotimatka meni samoissa merkeissä, kuin menomatkakin. Kävimme laivalla syömässä, seurasimme vähän aikaa yökerhon ohjelmaa ja menimme nukkumaan. Laivalla ei ollut minkäänlaisia häiriötekijöitä ja saimme nukkua yön rauhassa.

Kahdessa ja puolessa päivässä ehti mukavasti nähdä kaunista Pietaria ja nauttia sen leppoisasta tunnelmasta. Reissu oli positiivinen yllätys; pääasiassa sää suosi, ruoka oli hyvää, asiakaspalvelussa ei valittamista ja kaupungissa riitti monenlaista nähtävää. Ehkä palaan kaupunkiin vielä joku päivä uudelleen!

MINILOMA KIOVASSA

Pääsiäinen ja pidennetty viikonloppuvapaa oli oivaa aikaa suunnata Kiovaan. Kiovan lentokentällä ehdin jo ajatella, että miksi olemme tulleet kaupunkiin, missä turisteja vain huijataan. Taksitolpalle ei nimittäin tullut takseja ja kun menimme Markuksen kanssa takaisin lentokentän sisällä olleelle taksiständille varaamaan taksia, meille ilmoitettiin, että taksin saaminen kestää ainakin puoli tuntia. Samaan aikaan, kun virkailija varmisteli haluammeko varmasti odottaa niin kauan taksin saapumista, laiton taksikuski nojaili ständin pöytään odottaen, että lähdemme hänen kyytiin. Sanoimme odottavamme taksia. Yllätyimme, kun heti sen jälkeen meille ilmoitettiinkin, että valkoinen auto odottaa meitä ulkona. Siis mitä ihmettä? Saimme sittenkin taksin heti, mutta meitä yritti virkailija huijata ottamaan laittoman taksin.

Kun katselin maisemia taksin ikkunasta, ajattelin, että viikonlopusta tulee pitkä, jos meitä yritetään joka paikassa huijata. Taksikuskimme katsoi ajaessaan auton minitelkkarista suoraa lähestystä presidentin vaalien väittelytilaisuudesta. Kuski kommunikoi kanssamme sovelluksen kautta, joka käänsi hänen puheensa meille englanniksi. Hän kovasti toivoi Zelenskyin voittavan viimeisellä äänestyskierroksella istuvan presidentin Porošenkon. Kuski kertoi olevansa tavallinen mies, joka yrittää rehellisellä työllä tienata elantonsa. Hän jätti meille puhelinnumeronsa ja tilasimmekin häneltä kyydin matkan lopuksi takaisin lentokentälle.

Ensimmäisenä iltana emme ehtineet tehdä muuta kuin lähdimme Hotelli Dniprosta etsimään lähintä metroasemaa ja kävimme tarkistamassa paikan, josta lähtisimme seuraavana aamuna Tšernobylin retkelle. Metroasema oli retrohenkinen. Matka maksettiin poletilla ja voi hyvänen aika sitä ihmismäärää! Viimeksi olen ollut yhtä täydessä metrossa Pekingissä.

Kiovassa ehdimme olla kaksi kokonaista päivää. Meille aika oli ihan riittävä, kun matkan päätarkoituksena oli Tšernobylin vierailu. Aikaa olisi saanut kulumaan enemmänkin, jos olisi halunnut kiertää museoita ja koluta läpi kaikki ne lukuisat kirkot, joita kaupungissa oli hengästyttävä määrä.

Hotellimme ikkunasta näkyi valtava kaari ja lähdimme selvittämään, mistä on kyse. Kaari oli Ukrainan ja Venäjän ystävyysmonumentti. Monumentin vierellä oli näköalatasanne ja sieltä lähti lisäksi kävelyreittejä moneen suuntaan. Lähdimme suunnistamaan Rodina mat -muistomerkille, jonka luo matka kestikin kävellen tuntikausia luonnon helmassa seikkaillen ja välillä taukoja pitäen.

Matkan varrella oli Eternal Glory -puisto, mistä oli komeat näköalat. Itse asiassa Kiovassa oli lukuisia hienoja näköalapaikkoja. Puistossa oli obeliski ja tuntemattoman sotilaan muistomerkki.

Puiston lähellä sijaitsi Pecherskin Lavra -luostarialue. Alue oli valtava lukuisine luostareine ja kirkkoineen. Menimme kryptaan, mutta minut häädettiin sieltä pois, koska olin epäsiveellinen, eikä minulla ollut hametta. Samaan aikaan paikalliset naiset kävelivät luostarialueella minihameissaan, joten tuntui naurettavalta, ettei nainen päässyt pitkälahkeisissa housuissa kryptaan; olinhan kuitenkin kietonut huivin päähäni. Jo ennen häätöä kryptassa tuli kuitenkin sellainen olo, että haluan sieltä pian pois. Hartaat uskovaiset kumartuivat suutelemaan hauta-arkkujen kansia. Koin olevani väärässä paikassa.

Luostarialue oli todella sokkeloinen. Emme meinanneet löytää sieltä uloskäyntiä. Oli myös hankalaa löytää sisäänpääsy puistoon, jossa Rotina mat - äiti synnyinmaa patsas sijaitsee. Lähin portti oli suljettu kokonaan, eikä auttanut kuin kiertää puiston päinvastaiseen kulmaan.

Yli 100 metriä korkea patsas oli vaikuttava. Patsaan yhteydessä olisi ollut Suuren isänmaallisen sodan museo. Pihalla lapset leikkivät panssarivaunujen päällä.

Peizazhna kuja oli hauska ja erilainen paikka. Kuja on väärä termi kuvaamaan paikkaa - pitkän kävelykadun varrella oli monenlaista taidetta ja useita leikkipuistoja. Suosikkini oli pitkä kissa-aita, joka oli tehty mosaiikista.

Olimme yllättyneitä, että Dnepri-joen rannan toisella puolella oli silmänkantamattomiin jatkuva hiekkaranta. Joen ylittävä silta oli lenkkeilijöiden suosiossa, mutta ranta oli autio muutamaa kalastajaa lukuunottamatta. Ravintoloitsijat kunnostivat rantakahviloita tulevaa sesonkia varten. Olisi mielenkiintoista tietää käykö Kiovassa paljon ulkomaalaisia rantalomailijoita.

Kirkkojen ystäville Kiovassa riittäisi useiksi päiviksi katsottavaa. Meidän kirkkokierros jäi vaatimattomaksi. Nousimme pienen remontissa olevan kirkon näköalatasanteelle pientä pääsymaksua vastaan, mutta itse kirkko oli suljettuna.

Vierailimme Pyhän Sofian katedraalissa, joka rakennettiin jo 1000-luvun alussa. Nykyisin Unescon maailman perintökohde toimii museona. Katedraalin pihalla olikin useita eri rakennuksia, jotka toimivat museoina. Esimerkiksi vanhassa leipomossa oli pieni taidenäyttely.

Lisäksi kävimme Pyhän Mikaelin luostarissa, jota kuvasimme ainoastaan Pyhän Sofian katedraalin kellotornista. Luostarissa oli valokuvauskielto ja siellä vallitsi muutenkin sen verran harras tunnelma, etten olisi kehdannut ottaa kuvia, vaikka se olisikin ollut sallittua.

Ukraina valitsi presidentin pääsiäisenä. Itsenäisyyden aukiolle oli kerääntynyt paljon ihmisiä. Emme oikein tienneet, että johtuiko se pääsiäisestä vai vaaleista. Viimeisenä iltana kävimme vielä katsomassa The House of Chimeras -rakennusta. Ihmettelimme, kun kadulla oli poliisipartioita ja kadulla kulkemista rajoitettiin. Etsimämme talo sattui sijaitsemaan presidentin virka-asuntoa vastapäätä. Presidentin residenssin edustalle oli kerääntynyt valtavasti ihmisiä ja talon parvekkeelta poistui juuri puheen pitäjä. Ehkä se oli Porošenko - ainakin meille tuli sellainen olo, että kadulle kerääntyneet ihmiset olivat vallasta luopuvan presidentin kannattajia.

Kimeerien talo oli erikoinen rakennus, jota koristi italialaisen arkkitehdin betoniveistokset sarvikuonoista, sammakoista, käärmeistä, peuroista, elefanteista, merenneidoista ja ties mistä!

Vaikka Kiovan matka alkoikin epäilyttävästi taksihuijausyrityksellä, niin matka meni siitä huolimatta hyvin, eikä mitään muuta erikoista tapahtunut. Kaksi päivää Kiovassa oli ihan sopiva aika meille ja reissusta jäi hyvä mieli.