lauantai 2. marraskuuta 2019

OMITUINEN SKOPJE

Viime kesänä huomasin unkarilaisen Wizz Airin huokeat lennot Turusta Skopjeen ja aloin suunnitella minilomaa syksylle. Sattumalta kaverini Annika otti minuun yhteyttä ja kysyi lähtisinkö hänen kanssa jonnekin reissuun. Minulla oli reissusuunnitelmat valmiina ja kysyin Annikalta, miltä Pohjois-Makedonia kuulostaisi.

Wizz Airilla voi lentää huokeasti, mutta kannattaa lukea tarkkaan, mitä lippujen hintaan sisältyy. Edullisimpaan lippuun kuuluu nimittäin reppuakin pienempi laukku ja jos et pysty tulostamaan lippuasi etukäteen, niin voit joutua maksamaan lipun kirjoittamisesta 30 euroa tiskillä. Päätimme ostaa kalliimmat lennot, joihin sisältyi enemmän matkatavaroita ja priority boarding. Lennot olivat silti kohtuuhintaiset.


Koska Wizz Air ei lennä päivittäin Turun ja Skopjen väliä, oli vaihtoehtona viipyä kohteessa joko 2,5 päivää tai viikko. 2,5 päivää osoittautui hyväksi ajaksi, ja meille jäi Annikan kanssa sellainen olo, että ehdimme nähdä kaupunkia ja lähialueita riittävästi.

Ensimmäinen iltapäivä ja ilta meni keskustan ytimessä kävellessä ja kaupunkia ihmetellen. Suoraan sanottuna emme tienneet matkakohteestamme mitään etukäteen ja Skopjen keskusta herätti suurta hämmennystä ja kummastelua. Omituinen. Erikoinen. Olo oli vähän niin kuin olisi Las Vegasissa. Matkaoppaamme kuvasi Skopjea aikuisten Disneylandiksi.







Kaupungilla kannatti kiertää myös illalla, sillä suihkulähteet ja pilarit näyttivät hienoilta valaistuina. Skopje oli siinä mielessä helppo matkakohde, että keskusta ja vanhan kaupungin basaarialue olivat pieniä ja kaupungissa oli helppo kävellä. Ibis hotellimmekin sijaitsi vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä keskustan ytimestä.






Varasimme etukäteen Skopje Daily Toursin kautta kaksi retkeä, joista osallistuimme Food by Foot -retkelle ensin. Tapasimme oppaan Makedonian portin luona ja satuimme olemaan kävelykierroksen ainoat asiakkaat, joten saimme yksityiskierroksen.

Ensimmäisenä vierailimme Äiti Teresan talossa. Äiti Teresa syntyi vuonna 1910 Skopjessa ja hänen kotinsa oli aivan nykyisen keskustan vieressä. Alkuperäinen talo on purettu ja sen viereen on rakennettu ostoskeskus. Uudisrakennus toimii museona, jonne on ilmainen sisäänpääsy. Vaikka Äiti Teresa muuttikin 18-vuotiaana Dubliniin ja sitä kautta Intiaan, niin Skopjessa kunnioitetaan hänen elämäntyötään laajasti. Ympäri kaupunkia oli muistolaattoja, joissa oli Äiti Teresan viisauksista.





Kävelykierroksella pysähdyimme neljään eri paikkaan maistelemaan paikallisia ruokia. Ensimmäisellä pysähdyksellä maistoimme burekia; filotaikinapaistosta, jonka sisällä oli juustoa. Maistoimme myös kamalaa rakia kyytipoikana leivät, joiden päällä oli paprikoista ja munakoisasta tehtyä ajvar-tahnaa. Vanhan kaupungin basaarin varrella pysähdyimme maistamaan paikallisia munkkeja ja lopuksi menimme basaarissa sijaitsevaan craft beer panimoon, jossa maistoimme paikallista olutta rasvaisten makkaroiden ja kebabin kera. Paikallinen ruoka yllätti meidät rasvaisuudellaan, kun oletimme sen olevan enemmän kreikkalaistyylistä ja salaattipitoista.



Nelituntisen kierroksen aikana kuulimme paljon historiasta, paikallisesta kulttuurista ja elämästä Pohjois-Makedoniassa. Paljon asiaa unohtui myös saman tien. Oppaamme puhui todella nopeaa ja asiaa tuli niin paljon, että on mahdotonta muistaa kaikkea. Olennaisimpana jäi mieleen, että 60-luvulla tapahtunut maanjäristys tuhosi melkein koko Skopjen ja uudelleenrakennuksessa oli mukana paljon eri maita ja siitä johtuen Skopjessa on monenlaisia rakennuksia. Osa näyttää neuvostoliittolaisilta ja osasta huokuu pariisilaistunnelma.

2000-luvulla Pohjois-Makedonian hallitus oli keksinyt Skopjen keskustan rakentamisesta. 400 patsasta, marmoria ja siltoja vieri vieressä. Kansa kyseenalaisti hallituksen toimet, sillä rakentamiseen käytetyt varat olivat pois hyvinvointipalveluista ja koulutuksesta. Nykyinen hallitus on laittanut rakentamisen jäihin ja oppaamme arveli, että keskustan keskeneräiset rakennukset ja sillat eivät tule valmistumaan vielä kymmenessäkään vuodessa.



Vanhan kaupungin basaarialue oli täysi vastakohta uudelle keskustalle. Sokkeloisia kävelykujia lukuisine kahviloineen ja pienine putiikkeineen. Putiikit myivät muun muassa iltapukuja, koruja ja matkamuistoja.






Lokakuu oli siitä hyvä ajankohta matkustaa Skopjeen, ettei siellä ollut enää turisteja ryysikseksi asti. Matkaoppaan mukaan basaarin kujilla on ahdasta liikkua kesäkuusta elokuuhun, jolloin turistit valtaavat kaupungin. Ei ihme, että matkailijat ovat löytäneet kaupungin - Balkanin alueella on edullista syödä ja käydä retkillä. Shoppailua emme juuri harrastaneet, mutta länsimaalaisissa liikkeissä oli länsimaalaiset hinnat, mikä voi tuntua paikallisten kukkaroissa, sillä keskimääräinen nettopalkka on vaivaiset 250 euroa kuukaudessa.





Viimeisenä iltapäivänä teimme vielä retken Skopjen lähialueelle. Ensimmäinen kohteemme oli Matka, luonnonkaunis ja upea kanjoni. Kanjonissa meillä oli aikaa vain tunti, jonka käytimme venematkaan, jonka aikana vierailtiin Vrelo-luolassa. Kanjonilla on mahdollisuus myös patikoida kapeita ja kivisiä polkuja pitkin. Siellä olisi myös voinut vuokrata kajakin ja lähteä omatoimisesti ihastelemaan luontoa.








Kanjonilta lähdimme jatkamaan retkeä Vodno-vuorelle. Vuorelle olisi mahdollista patikoida, mutta me menimme vuorelle köysiradan avulla. Vuoren huipulla on vuonna 2000 valmistunut Millennium risti, joka näkyi komeasti Skopjeen iltavalaistuksessa. Vuorelta oli upeat maisemat ja saimme ihastella ruskaa.

Skopje's Surrounding Beauties -retkellä näimme luontoa, mutta kuskioppaamme ei oikeastaan kertonut meille kohteista mitään, joten siinä mielessä olisimme voineet tehdä retken itsenäisestikin bussilla tai taksilla. Joka tapauksessa retki oli helppo vaihtoehto - se ei maksanut paljoa, eikä meidän tarvinnut alkaa selvittämään bussireittejä tai tinkaamaan taksin hinnasta.




  

Annikaa lainatakseni: siitä tietää, että on ollut riittävän kauan kohteessa, kun alkaa tunnistamaan kulkukoirat näöltä. Skopjessa oli todella paljon kulkukoiria ja -kissoja. Koiria leikataan ja rokotetaan, mutta siitä huolimatta tilannetta on mahdotonta saada kuriin. Lukuisat kissanpennut olivat surkean näköisiä ja he söivät paikallisilta saamia leivänmurusia elääkseen.




Vaikka Skopje olikin omituinen kaupunki, niin reissu oli onnistunut ja miniloma teki tehtävänsä: saimme Annikan kanssa nauttia vielä viimeisen kerran auringosta tälle vuotta ja olemme jälleen uusia kokemuksia rikkaampia.