ALL BAD THINGS MUST COME TO AN END

Jotkut asiat elämässä jäävät harmittamaan. Kuten se, että olen onnistunut näkemään Mötley Crüen elämässäni vain kerran ja se sattui olemaan lyhyehkö festarikeikka. Yhdellä kerralla olen ollut Helsingin jäähallin ovella toteamassa, että keikka on peruttu, sillä bändin soittokamat olivat jääneet Italiassa tulliin. Toisella kerralla luonnonvoimat puuttuivat peliin ja trombi tuhosi Porin Sonispheressä kakkoslavan ja bändin soittokamat. Kun bändi ilmoitti lopettavansa vuoden 2015 lopussa, niin oli pakko toimia. Ostin lipun bändin konsertteihin Tukholmaan ja Helsinkiin -varmuuden vuoksi kahteen, jotta näkisin edes toisen, jos toisen keikan kanssa tulisi jälleen jotain epäonnea vastaan.

Lähempänä keikkoja fiilikset olivat ailahtelevat. En ole mikään fanaattinen Mötley Crüe fani, jonka on päästävä kiertämään lukuisia keikkoja. Lähempänä keikkoja katsoin muutamia bändin tämän vuoden livetallenteita ja ne olivat tylsiä. Bändi juuri liikkunut lavalla, eikä Vince Neilin ääni ollut missään parhaassa vedossa. Väkiselläkin aloin miettiä, että onko konserttimatkailussa tällä kertaa mitään järkeä. Onneksi kuitenkin Alice Cooper julkistettiin Mötley Crüen lämppäriksi (vaikkakin Alicen kuuluisi mielestäni olla pääesiintyjä).

Kesällä Alice Cooperin bändin muusikot olivat Tukholman keikan jälkeen Hard Rock Cafessa jatkoilla jammailemassa ja sain siitä idean hankkia majapaikan tulevalle Tukholman keikalle Hard Rock Cafen läheltä. Ihan vain sillä, jos bändillä olisi tälläkin kertaa jatkot samaisessa osoitteessa. En tiedä, mikä tämä Hard Rock Cafe kytkös on, mutta Alicen kitaristi Ryan Roxie asuu Tukholmassa, joten hänellä lienee ravintolaan suhteita.

Edeltävillä kerroilla olen Tukholmassa yöpynyt vanhassa kaupungissa, joten senkin puoleen oli mukavaa vaihtelua etsiä majapaikka jostain muualta. Hostel Dalagatan oli viihtyisä pieni hostelli, jonne majoitun todennäköisesti jatkossakin. Sieltä oli lyhyt kävelymatka Hard Rock Cafeeseen ja metroasemakin oli lähellä.

Sunnuntai-iltana suuntasin Alice Cooper pre Show Partyyn. Paikallinen Boots On lämppäribändi heitti hyvän keikan, jonka jälkeen Alice Cooperin bändin muusikot astuivat lavalle heittäen Ramonesia ja Mötörheadia.

Viiden biisin jälkeen bändi tuumasi, että eiköhän kutsuta lavalle heidän oikea solisti ja itse Alice Cooper tuli takaoven kautta lavalle! Keikka olisi ollut siisti muutenkin, mutta oli hienoa olla todistamasta yllättävää pistokeikkaa, joista yleensä saa lukea, mutta ei itse kokea. Tämä keikka jää ehdottomasti mieleen loppuelämäksi! Alice heitti bändinsä kanssa neljä biisiä: No More Mr. Nice Guy, Be My Lover, Lost in America ja Schoo's Out, jonka jälkeen hän poistui pikaisesti takaovesta vaimonsa kanssa pois. Muut bändin jäsenet jäivät hengailemaan paikalle ja fanit ottivat heidän kanssa valokuvia. Minä kävin pyytämässä heiltä nimmarit uuteen reissuvihkooni ja lisäksi pyysin Chuck Garrickiltä nimmarin Beasto Blancon CD-levyyn, jee!

Olen keikasta vieläkin ihan fiiliksissä ja se oli ehdottomasti paras keikka, mitä koin koko reissuni aikani. Lainasin Hard Rock Cafe Stockholmin Facebook -sivuilta kuvaa keikkayleisöstä muistoksi itselleni. Valokuvaajan nimeä ei mainittu sivuilla.

Seuraavana iltana suuntasin Ericsson Globeniin. Tukholman keikalle oli myynnissä "Golden Circle" lippuja eli permanto oli jaettu kahteen osaan. Menin "Golden Circle" lipullani lavan eteen odottamaan Alice Cooperia. Ennen Alicea esiintyi amerikkalaista nykymetallia soittava Saint Astonia, jonka päätin pari päivää myöhemmin skipata Helsingissä kokonaan.

Fanin on tietenkin helppo kehua jälleen kerran Alicen keikkaa. Takuuvarmaa rock n' rollia kunnon lavashowlla ja energisellä bändillä höystettynä. Enempää ei tarvinne sanoa!

Tunnelma Globenilla alkoi tiivistyä ennen Mötley Crüen astumista lavalle. Olin positiivisesti yllättynyt, kun Vince Neilin ääni kesti hyvin, mutta muuten keikka oli pienoinen pettymys. Ilmeisesti bändin mielestä valot, pyrotekniikka ja pari tanssityttöä vastaa loistavaa lavashowta. Bändi liikkui lavalla laiskasti ja suurin pettymys oli, että bändi heitti viimeisen biisin permannon takaosassa. En edes nähnyt koko bändiä viimeisen biisin aikana ja tuli hölmö olo, että siinäkö se nyt oli?

Pari päivää myöhemmin suuntasin Helsingissä Hartwall Arenalle. Alice Cooper heitti täysin samanlaisen setin kuin Tukholmassakin, mutta tällä kertaa "Go to Hell" biisin aikana Alicella oli lavalla mukana boa ja "Ballad of Dwight Fry" biisin aikana Alicen puki pakkopaitaan kaksi ilkeää sairaanhoitajaa eli Alicen vaimon lisäksi lavalla nähtiin myös hänen tytär Calico, joka oli lentänyt Helsinkiin jatkaakseen Chuck Garrickin ja Beasto Blancon kanssa Euroopan kiertueelle.

Tämä oli vuoden neljäs Alice Cooper keikka eli eiköhän tässä ollut riittävästi yhdelle vuodelle!

En ollut kauhean innoissani tulevasta Mötley Crüen keikasta, mutta Tukholman keikasta viisastuneena päätin jäädä katsomaan bändiä taaemmas, jotta valot ja pyrotekniikka näkyisivät paremmin. Tyyräsin itseni pikkulavan viereen, sillä halusin nähdä bändin läheltä, kun he heittävät viimeisen kerran hyvästit Euroopassa.

Keikka oli huomattavasti parempi kauempaa seurattuna ja oli hienoa nähdä bändi kolmannen ja viimeisen kerran soittavan pikkulavalla Home Sweet Homen. Biisi on ollut minulle aina rakas. Siihen kaikki päättyi ja loppujen lopuksi keikasta jäi hyvä fiilis eli kannatti käydä tsekkaamassa myös Helsingin keikka.

Kiitos Alice Cooper! Kiitos Mötley Crüe! Nyt on akut ladattu loppuvuodeksi rock n' rollilla!

MOSELIN JA RHEININ LAAKSO

Aika on kulunut ja Euroopan automatkan viimeinen raportti on jäänyt kiireiden takia kirjoittamatta. Nyt on aika ryhdistäytyä, sillä uusi reissu odottaa jo reissunaista!

Matkan viimeiset päivät vietimme kotimatkan varrella Saksassa. Suuntasimme ensimmäisenä Moselin laaksoon ja Trierin kaupunkiin, joka on ainakin jonkin lähteen mukaan Saksan vanhin kaupunki. Kaupunki vietti 2000-vuotisjuhlaa vuonna 1984. Trierissä majoituimme Camping Treviris -leirintäalueelle, joka oli kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

Trieriin saapuessamme satoi kaatamalla, mutta onneksi sade hellitti ja pääsimme tutustumaan reissumme toiseen historialliseen roomalaisten asuttamaan kaupunkiin. Pulan suhteellisen hyvin säilyneen amfiteatterin jälkeen odotimme Trierin amfiteatterin olevan myös suurempi nähtävyys, mitä se todellisuudessa oli. Amfiteatterista oli jäljellä vain pieni osa, joka sekin oli remontissa. Sen sijaan Porta Nigra eli roomalainen kaupunginportti oli hyvin säilynyt.

Trier oli viihtyisä kaupunki ja harmittaa, että jälleen kerran aikaa oli vain rajallisesti käytettävissä. Päivällisravintola oli yksi matkamme parhaista valinnoista, joten se ansaitsee erityismaininnan. Kartoffel Restaurant Kisten ruoka oli herkullista, annokset olivat isoja ja hinnatkin olivat edulliset.

Seuraavana aamuna jatkoimme Trieristä matkaa viiniviljelysten halki Moselin vartta pitkin kohti Bernkastel-Kuesia. Setäni vaimo suositteli kaupunkia ja suositukset osuivat oikeaan! Löysimme kaupungin keskustasta karavaaniparkin ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin jalkaisin.

Bernkastel-Kuesin pikkukaupunki oli oikein viehättävä. Moselin joki virtaa halki kaupungin ja kaupunki jakaantuu vanhaan ja uuteen kaupunkiin. Suuntasimme kiertelemään vanhan kaupungin tunnelmallisia kapeita katuja ja kiertelimme pienissä putiikeissa. Viehättävyydestään huolimatta päiväretki kaupunkiin oli riittävä.

Bernkastel-Kuesin päiväretken jälkeen jatkoimme matkaa kohti Rheinin laaksoa. Maisemat Rheinin laaksossa eivät olleet lähellekään yhtä komeat kuin Moselin laaksossa tai sitten emme onnistuneet löytämään oikeaa maisemareittiä. Suuntasimme Rheinin laaksossa Rüdesheim am Rheinin kaupunkiin, mutta Bernkastel-Kuesin jälkeen Rüdesheim am Rhein tuntui jotenkin kolkolta. Kaupunki on kuitenkin matkailijoiden suosiossa, mutta kaupunki olisi varmasti vaatinut enemmän aikaa siihen tutustumiseen, jotta kaupunki olisi tarjonnut meille jotain. Moselin ja Rheinin laakson matkaajat tutustuvat usein joenrantakaupunkeihin jokiristeilyillä tai vuokraamalla pölkupyörät. Etäisyydet kylien välillä eivät ole kovinkaan suuret. Meillä jäi myöskin viinitilalla vierailu väliin.

Rheinin laaksosta jatkoimme kohti Hampuria ja pysähdyimme välillä johonkin pieneen kylään yöksi, jonka nimeä en kirjoittanut talteen. Matka Hampuriin kesti ruuhkaisilla moottoriteillä pitkään ja saavuimme keskustan lähellä sijaitsevalle leirintäalueelle Camping Buchholziin vasta alkuillasta. Olemme yöpyneet leirintäalueella aiemminkin. Tällä kertaa emme tehneet varausta, vaan luotimme siihen, että syyskuun lopussa riittää tilaa. Satuimme saamaan leirintäalueen viimeisen vapaan paikan eli meillä oli onnea matkassa.

Lähdimme Päivin kanssa Hampurin keskustaan shoppailureissulle ja äiti ja isä jäivät ruokailemaan leirintäalueen lähelle. Shoppailureissu ei kuitenkaan ollut kovin onnistunut, emmekä löytäneet mitään mielenkiintoista. Meinasimme lähteä vielä iltaoluelle Reeperbahnille, mutta bussilippumme ei käynyt Reeperbahnin bussiin jostain syystä ja päätimme palata ilman iltaolutta leirintäalueelle. Liekö ollut jo reissuväsymystä ilmassa, sillä emme ottaneet yhtään kuvaa Hampurista?

Seuraavana aamuna ajoimme ihanaan Lyypekkiin. Myöskään Lyypekissä ei tullut otettua kuvia, mutta se johtunee siitä, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta Lyypekissä ja koska Hampurin shoppailureissu ei ollut onnistunut, niin päätin shoppailla Lyypekissä, sillä olihan tämä viimeinen reissupäivämme vieraalla maalla!

Lyypekistä jatkoimme naapurikaupunkiin Travemündeen odottelemaan lautan lähtöä kohti koti-Suomea. Travemündestä jäi alkuillan pikavierailun perusteella oikein positiivinen kuva ja isä alkoikin matkan lähestyessä loppua suunnitella seuraavaa reissua, jolloin hän aikoo viettää enemmän aikaa Travemündessä. Liekö suunnitelma enää voimassa! Travemündessä tuli jopa napattua pari kuvaa ja viimeisessä kuvassa on Saksan vanhin majakka.

Myöhään illalla pääsimme Travemündessä Finnlines lauttaan, jolla seilasimme Helsinkiin. Matka kesti yli vuorokauden ja oli äärimmäisen tylsä, sillä lautalla ei ollut mitään tekemistä, eikä nettikään juuri toiminut. Mieluummin kuitenkin matkustimme lautalla, mitä olisimme ajaneet via Baltican kautta kotiin.

Kahden viikon automatkan aikana tuli nähtyä paljon ja vierailtua kaupungeissa, joihin tuskin muuten suuntaisin ainakaan lähitulevaisuudessa. Kiitos matkaseurueelle reissusta!