RAMONES MUSEO JA HENGAILUA BERLIINISSÄ

Viime vuoden loppu kului mukavasti muutaman päivän matkalla Berliinissä kuljaillen. Koska kaupunki on ennestään tuttu, niin ei ollut mitään paineita, että pitäisi ehtiä kiertämään nähtävyydeltä toiselle. Aiemmin olen yöpynyt Berliinissä Mittessä, mutta tällä kertaa yövyimme Markuksen kanssa Grimmin hotellissa Potsdamer Platzilla.

Hotelli oli Grimmin satujen mukaan sisustettu ja meidän kerroksen ja huoneen teemana oli Punahilkka. Hauska teemahotelli hyvällä sijainnilla ja hyvällä aamupalalla!

Kävimme tsekkaamassa David Bowien entisen kotitalon Hauptstraßella, missä Bowien asui 70-luvun lopussa työstäessään "Berliini trilogiansa". Talon edessä oli Bowielle omistettu muistomerkki. Sattumalta kävelimme hotellin lähettyvillä Hansa Studion ohi, missä Bowie on aikoinaan levyttänyt. Studion ikkunassa oli myös Bowie muistomerkki, upea hologrammi-installaatio.

Vaikka osa Berliinin joulutoreista oli jo internetin mukaan sulkeutunut, niin joulun tunnelmaa ja joulutoreja oli pystyssä edelleen joulun pyhien jälkeenkin. Itsestä tosin tuntui, että joulu saisi jo riittää, sillä olin koristellut joulukuusen kotona jo marraskuun lopulla ja nähnyt myös Lontoon joulutunnelmaa.

Joka tapauksessa en kiistä, etteikö Berliini olisi upea joulukaupunki - jos joulutunnelmaa haluaa fiilistellä ennen joulua, niin Berliini on siihen oiva vaihtoehto.

Edellisestä Berliinin matkasta on jo useita vuosia, enkä muista, että aiemmin Berliinin muuria olisi sijoitettuna ympäri kaupunkia. Todennäköisesti kaupunki on halunnut tuoda muuria näyttävämmin esille kaupungissa, sillä viime vuonna tuli kuluneeksi 30 vuotta Berliinin muurin murtumisesta. Historiaa ei pidä unohtaa.

Kävimme East Side Galleryssa; maailman suurimmassa ulkoilmagalleriassa, joka on samalla historiallinen muistomerkki. Alkuperäistä Berliinin muuria on alueella noin 1,3 kilometrin matkalla. Länsi-Berliinin puolella muuri oli maalattu jo aikaisemmin, mutta itäpuoli sai taideteoksensa muurin murtumisen jälkeen, jolloin reilut 100 taiteilijaa maalasivat muuria ottaen kantaa väkivaltaa ja sortoa vastaan. Varsinaiset taideteokset ovatkin muurin itäpuolella - länsipuolella on graffitteja ja epämääräisiä töherryksiä.

Muurilta matkamme jatkui samalla suunnalla sijaitsevaan Ramones museoon. Museo sai alkunsa, kun Flo Hayler oli vuonna 2005 muuttamassa tyttöystävänsä kanssa yhteen ja tyttöystävä käski valitsemaan: joko hän tai Ramones roina. Flo siirsi keräämänsä Ramones kamat kaverinsa kellariin ja laittoi ulkoseinään vitsillä kyltin "Ramones Museum".

Museosta kasvoi oikea nähtävyys, se on muuttanut useita kertoja ja sen yhteydessä toimii myös pieni baari, jossa järjestetään toisinaan myös livekeikkoja. Pääsymaksu museoon maksoi viisi euroa. Pääsymaksuun kuuluu rintamerkki, joka on samalla elinikäinen sisäänpääsy museoon.

Museo yllätti monipuolisuudellaan. Siellä oli kaikkea mahdollista Ramonesiin liittyvää ja ihmetyttää, miten museo onkin saanut sellaisen kokoelman Ramones tavaraa kerättyä alkuperäisistä lyriikoista soittimiin!

Museokierroksen jälkeen istahdimme Ramones museon omalle oluelle. Baarista olisi saanut myös monenlaista pientä syötävää.

Museovierailu jäi reissusta ehdottomasti päällimmäisenä mieleen. Onneksi satuin Instagramista aiemmin syksyllä huomaamaan, kun Steve Conte ilmoitti olevansa museossa keikalla - muuten en tietäisi museon olemassa olosta todennäköisesti vieläkään!

Vuosikymmen vaihtui valtavissa uuden vuoden juhlissa Brandenburgen portin vieressä olevassa puistossa. Portin edustalle oli rakennettu lava, jossa esiintyi lukuisia esiintyjiä ja yleisöalue oli jopa kaksi kilometriä pitkä portilta puistojen halki länteen päin. Tilaisuus oli ilmainen, mutta jossain vaiheessa portit suljettiin liiallisen väkimäärän estämiseksi. Ehdimme juuri ja juuri selvitä suhteellisen lähelle Brandenburgen porttia, mutta olimme kuitenkin sen verran kaukana ettemme olisi nähneet lavalle ilman valtavia näyttöjä.

Oli erikoista käydä uuden vuoden juhlissa maailmanpyörässä! Sieltä näkikin hyvin, miten valtava juhla-alue on ja miten paljon siellä on ihmisiä! Ihmiset ottivat uuden vuoden vastaan aika rauhallisesti. Monilla oli hassuja hattuja päässä. Lavalla nähtiin yksi tuttu bändi, suomalainen The Rasmus, joka on ilmeisesti iso juttu Saksassa, kun heidät oli sinne kutsuttu.

Kellon lyödessä kaksitoista alkoi aivan mieletön ilotulitus. Vaikka olen nähnyt kiinalaisen uuden vuoden tulituksen Hong Kongissa, niin silti tuntui, että aasialaiset löysivät haastajan Berliinistä. Ilotulitus vain jatkui ja jatkui!

Ilotulituksen päätyttyä lähdimme kävelemään hotellille. Matka oli sanoinkuvaamaton. Joka puolelta kuului räjähdyksiä; ihmisillä oli papatteja ja ilotulitteita, ja pelotti, että eihän joku vahingossa ammu niitä väkijoukkoon. Maa oli täynnä lasinsiruja. Tuntui kuin olisimme joutuneet keskelle sotaa. Mekkala jatkui lähemmäs kahteen asti yöllä, jolloin olimme jo hotellissa, mutta paikalliset jatkoivat juhlintaansa.

Muuten reissuumme ei kuulunut mitään ihmeellistä. Kävelimme kymmeniä kilometrejä, kävimme Pergamon museossa katsomassa Istarin porttia, vierailimme eläintarhassa, teimme vaateostoksia ja kävimme syömässä. Perusreissumeininkiä. 

Berliini on kyllä kiva kaupunki, joka on täynnä kulttuuria ja historiaa. Ehkä sinne tulee palattua jälleen joku päivä.

MOSELIN JA RHEININ LAAKSO

Aika on kulunut ja Euroopan automatkan viimeinen raportti on jäänyt kiireiden takia kirjoittamatta. Nyt on aika ryhdistäytyä, sillä uusi reissu odottaa jo reissunaista!

Matkan viimeiset päivät vietimme kotimatkan varrella Saksassa. Suuntasimme ensimmäisenä Moselin laaksoon ja Trierin kaupunkiin, joka on ainakin jonkin lähteen mukaan Saksan vanhin kaupunki. Kaupunki vietti 2000-vuotisjuhlaa vuonna 1984. Trierissä majoituimme Camping Treviris -leirintäalueelle, joka oli kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

Trieriin saapuessamme satoi kaatamalla, mutta onneksi sade hellitti ja pääsimme tutustumaan reissumme toiseen historialliseen roomalaisten asuttamaan kaupunkiin. Pulan suhteellisen hyvin säilyneen amfiteatterin jälkeen odotimme Trierin amfiteatterin olevan myös suurempi nähtävyys, mitä se todellisuudessa oli. Amfiteatterista oli jäljellä vain pieni osa, joka sekin oli remontissa. Sen sijaan Porta Nigra eli roomalainen kaupunginportti oli hyvin säilynyt.

Trier oli viihtyisä kaupunki ja harmittaa, että jälleen kerran aikaa oli vain rajallisesti käytettävissä. Päivällisravintola oli yksi matkamme parhaista valinnoista, joten se ansaitsee erityismaininnan. Kartoffel Restaurant Kisten ruoka oli herkullista, annokset olivat isoja ja hinnatkin olivat edulliset.

Seuraavana aamuna jatkoimme Trieristä matkaa viiniviljelysten halki Moselin vartta pitkin kohti Bernkastel-Kuesia. Setäni vaimo suositteli kaupunkia ja suositukset osuivat oikeaan! Löysimme kaupungin keskustasta karavaaniparkin ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin jalkaisin.

Bernkastel-Kuesin pikkukaupunki oli oikein viehättävä. Moselin joki virtaa halki kaupungin ja kaupunki jakaantuu vanhaan ja uuteen kaupunkiin. Suuntasimme kiertelemään vanhan kaupungin tunnelmallisia kapeita katuja ja kiertelimme pienissä putiikeissa. Viehättävyydestään huolimatta päiväretki kaupunkiin oli riittävä.

Bernkastel-Kuesin päiväretken jälkeen jatkoimme matkaa kohti Rheinin laaksoa. Maisemat Rheinin laaksossa eivät olleet lähellekään yhtä komeat kuin Moselin laaksossa tai sitten emme onnistuneet löytämään oikeaa maisemareittiä. Suuntasimme Rheinin laaksossa Rüdesheim am Rheinin kaupunkiin, mutta Bernkastel-Kuesin jälkeen Rüdesheim am Rhein tuntui jotenkin kolkolta. Kaupunki on kuitenkin matkailijoiden suosiossa, mutta kaupunki olisi varmasti vaatinut enemmän aikaa siihen tutustumiseen, jotta kaupunki olisi tarjonnut meille jotain. Moselin ja Rheinin laakson matkaajat tutustuvat usein joenrantakaupunkeihin jokiristeilyillä tai vuokraamalla pölkupyörät. Etäisyydet kylien välillä eivät ole kovinkaan suuret. Meillä jäi myöskin viinitilalla vierailu väliin.

Rheinin laaksosta jatkoimme kohti Hampuria ja pysähdyimme välillä johonkin pieneen kylään yöksi, jonka nimeä en kirjoittanut talteen. Matka Hampuriin kesti ruuhkaisilla moottoriteillä pitkään ja saavuimme keskustan lähellä sijaitsevalle leirintäalueelle Camping Buchholziin vasta alkuillasta. Olemme yöpyneet leirintäalueella aiemminkin. Tällä kertaa emme tehneet varausta, vaan luotimme siihen, että syyskuun lopussa riittää tilaa. Satuimme saamaan leirintäalueen viimeisen vapaan paikan eli meillä oli onnea matkassa.

Lähdimme Päivin kanssa Hampurin keskustaan shoppailureissulle ja äiti ja isä jäivät ruokailemaan leirintäalueen lähelle. Shoppailureissu ei kuitenkaan ollut kovin onnistunut, emmekä löytäneet mitään mielenkiintoista. Meinasimme lähteä vielä iltaoluelle Reeperbahnille, mutta bussilippumme ei käynyt Reeperbahnin bussiin jostain syystä ja päätimme palata ilman iltaolutta leirintäalueelle. Liekö ollut jo reissuväsymystä ilmassa, sillä emme ottaneet yhtään kuvaa Hampurista?

Seuraavana aamuna ajoimme ihanaan Lyypekkiin. Myöskään Lyypekissä ei tullut otettua kuvia, mutta se johtunee siitä, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta Lyypekissä ja koska Hampurin shoppailureissu ei ollut onnistunut, niin päätin shoppailla Lyypekissä, sillä olihan tämä viimeinen reissupäivämme vieraalla maalla!

Lyypekistä jatkoimme naapurikaupunkiin Travemündeen odottelemaan lautan lähtöä kohti koti-Suomea. Travemündestä jäi alkuillan pikavierailun perusteella oikein positiivinen kuva ja isä alkoikin matkan lähestyessä loppua suunnitella seuraavaa reissua, jolloin hän aikoo viettää enemmän aikaa Travemündessä. Liekö suunnitelma enää voimassa! Travemündessä tuli jopa napattua pari kuvaa ja viimeisessä kuvassa on Saksan vanhin majakka.

Myöhään illalla pääsimme Travemündessä Finnlines lauttaan, jolla seilasimme Helsinkiin. Matka kesti yli vuorokauden ja oli äärimmäisen tylsä, sillä lautalla ei ollut mitään tekemistä, eikä nettikään juuri toiminut. Mieluummin kuitenkin matkustimme lautalla, mitä olisimme ajaneet via Baltican kautta kotiin.

Kahden viikon automatkan aikana tuli nähtyä paljon ja vierailtua kaupungeissa, joihin tuskin muuten suuntaisin ainakaan lähitulevaisuudessa. Kiitos matkaseurueelle reissusta!