PIKAPYRÄHDYS TEXASISSA

Oklahomasta matkamme jatkui Amarilloon, Texasiin. Texas jäi osaltamme hyvin lyhyeksi pyrähdykseksi, emmekä edes käyneet Amarillon keskustassa. Kävimme kuitenkin Cadillac Ranchillä ihmettelemässä taideinstallaatiota, jossa kymmenen Cadillacia on haudattu puoliksi maahan.

Cadillac Ranch valmistui vuonna 1974 ja vuonna 1997 se siirrettiin alkuperäisestä paikasta pari mailia eri kohtaan. Meidänkin vierailun aikana paikalle tuli paljon porukkaa spray -maalien kanssa maalaamaan autoja ja tekemään niihin graffitteja. Cadillac Ranch oli ideana ihan hauska, mutta olin odottanut, että auton raatoja olisi pellolla enemmänkin.

Amarillossa nukutun yön jälkeen lähdimme ajamaan kohti Canyonia, mutta teimme kuitenkin vielä yhden pikaisen pysähdyksen Amarillossa. Halusin päästä ottamaan kuvan valtavasta jalkaparista. Jalkojen tarina ei selvinnyt minulle, mutta todennäköisesti kyseessä on Cadillac Ranchin innoittama taide. Myös näihin jalkoihin ihmiset käyvät maalaamassa eri värisiä sukkia, mutta kohde tuskin on yhtä suosittu kuin Cadillac Ranch.

Amarillosta suuntasimme Canyonin kaupunkiin, missä sijaitsee Pohjois-Amerikan toiseksi suurin kanjoni Palo Duro. Palo Duroa kutsutaan myös Texasin Grand Canyoniksi. Kanjoni on 110 kilometriä pitkä ja keskiarvoltaan 10 kilometriä leveä. Palo Duron kansallispuistossa pääsi liikkumaan autolla ja ajoimmekin kanjonin yläosasta sen pohjalle kiertäen autoreitin tehden pysähdyksiä matkan varrella. Kansallispuistossa oli useita karavaanaripaikkoja, mitkä näyttivät olevan paikallisten suosiossa.

Palo Duron maisemat olivat upeat ja saimmekin kanjonilla esimakua siitä, mikä meitä myöhemmin matkalla Grand Canyonissa odottaa!

Reitimme läheisyydessä on lukuisia aavekaupunkeja ja ajoimme niistä Texasissakin muutaman ohi. Ajattelimme, että aavekaupunki tarkoittaa täysin hylättyä kaupunkia, mutta kaupungeissa oli silti asukkaita. Joistakin rakennuksista ei voinut olla varma, että asuiko röttelöissä kaikesta huolimatta ihmisiä, sillä niiden edessä oli yksityisalueen kylttejä ja pihalla toimivan näköisiä autoja. Aavekaupungeista tuli mieleen Pohjois-Suomen kuihtuvat kylät ja hylätyt huoltoasemat.

Texasista matkamme jatkui New Mexicon osavaltioon, missä pysähdyimme Russel's Travel Centeriin lounaalle. Matkakeskuksen yhteydessä oli mielenkiintoinen automuseo, jossa oli paljon muutakin kuin autoja nähtävillä.

Yhteen vuorokauteen mahtui taas monenlaista; taideninstallaatioita, luontoäidin ihmeitä, aavekaupunkeja ja mielenkiintoinen museo.

SININEN VALAS JA MUITA OKLAHOMAN NÄHTÄVYYKSIÄ

Missourista jatkoimme matkaa Oklahoman osavaltioon. Oklahomassa kertyy eniten maileja koko Route 66:n varrella, mitä muissa osavaltioissa.

Ensimmäisen pysähdyksen teimme osavaltioiden rajalla, Missourin puolella Joplinissa ja menimme katsomaan Grand Fallseja eli suuria vesiputouksia. Vaikka Amerikassa lähes kaikki onkin suurta ja mahtavaa, niin Joplinin vesiputouksista ei voi sanoa ihan samaa. Kyseessä oli kuitenkin Missourin osavaltion suurin luonnollinen vesiputous.

Seuraavaksi suuntasimme Oklahoman puolella sateesta huolimatta Catoosaan katsomaan sinistä valasta. Blue Whale valmistui 70-luvun alussa ja se oli paikallisten perheiden suosima vesipuisto. Puisto suljettiin vuonna 1988 omistajan terveyden heikentymisen myötä ja siihen mennessä puisto oli muutenkin kokenut kultavuotensa, sillä uima-altaiden yleistyttyä amerikkalaisissa kodeissa puistossa ei ollut enää entiseen tapaan kävijöitä.

Nykyisin sininen valas on yksi Route 66:n varressa olevista nähtävyyksistä, eikä siellä voi enää uida. Valas oli erikoinen nähtävyys, mutta tuskin kuitenkaan omituisimmasta päästä, mitä Route 66:n varrelle on rakennettu!

Varsinainen ensimmäinen pysähdyksemme Oklahomassa oli Tulsan kaupunki. Kun olimme monta päivää ajelleet peltojen halki ja ohittaneet lukuisia kirkkoja, niin päätimme poiketa Tulsassa sijaitsevaan Chua Tam-Bao buddhalaistemppeliin. Temppelin pihalla oli patsaita ja niin olisi varmaan ollut tavalliseen taloon rakennetussa temppelissäkin, mutta sinne emme kuitenkaan kehdanneet vääräuskoisina mennä sisälle.

Buddhatemppelin naapurissa olisi ollut myös hindutemppeli, mutta ajotien portti oli suljettu, eikä meillä ollut sinne siis mitään asiaa. En tiedä, mikä näiden temppeleiden tarina on, mutta ne olivat suorastaan omituinen (mutta tervetullut) näky kirkkojen täyteisessä Oklahomassa!

Tulsassa satoi kaatamalla vettä ja meidän kaupunkikierros jäi hyvin lyhyeksi. Menimme vierailemaan Tulsa Art Deco museossa, joka olikin hämmennykseksi vain näyttelytila jonkin rakennuksen aulassa. Tulsassa oli pikavilaukselta useita art deco rakennuksia, joita olisi voinut paremmalla säällä kierrellä.

Sateesta huolimatta kävimme pikaisesti autoilemassa kullatun öljynporaajan, Golden Drillerin luona. Tulsaa on kutsuttu 1920-luvulla maailman öljypääkaupungiksi, joten ei ole ihme, että kaupungissa on moinen veistos. Veistos on maailman suurin omilla jaloillaan seisova veistos - ainakin näin netti informoi.

Tulsassa nukutun yön jälkeen lähdimme ajelemaan kohti seuraavaa varsinaista pysähdyspaikkaamme eli Oklahoma Cityä. Suuressa ja mahtavassa Amerikassa on valtava Pops -limsakauppa, jossa on myynnissä satoja erilaisia limsoja. Pops on myös yksi Route 66:n nähtävyyksistä, joten poikkesimme sinne ostoksille. Meidän oli tarkoitus pysähtyä Popsiin juomaan limsat, mutta ravintolan puoli oli suljettu, joten ostimme juomia mukaan hotellille. Nappasimme valtavasta valikoimasta ehkä erikoisimman limsan mukaan, nimittäin bacon sodan eli pekonilimsan. Juoma maistui lähinnä savuaromille ja vaahterasiirapille, eikä siitä tullut suosikkiamme. Tulipahan kuitenkin testattua!

Oklahoma Cityn mielenkiintoisin nähtävyys oli Museum of Osteology eli luuopin museo. Paikallinen poika oli aikoinaan alkanut keräämään luita ja harrastus oli lopulta johtanut laajaan museokokoelmaan. Museossa oli paljon sellaisia luurankoja, joihin en ole ennen missään muissa museoissa törmännyt, kuten kääpiön luuranko.

Museossa työskenteli ahkeria ötököitä, jotka puhdistavat tehokkaasti luita, joita museoon voi lahjoittaa. Museokaupassa oli myynnissä monenlaista tavaraa, kuten ihmisten pääkalloja. Kallojen alkuperää kaupassa ei kerrottu.

Ehdimme käydä pikaisesti myös Oklahoma Cityn keskustassa. Kaupungin keskusta näytti mukavalta lukuisine puistoineen, kukkaistutuksineen ja taidettakin oli monessa paikassa. Kävelimme kasvitieteellisen museon halki matkalla toiseen puistoon. Jossain vaiheessa paikallinen bussikuski pysäytti meidän ja ilmoitti huomanneensa, että me kävellään kaupungissa ristiin rastiin. Hän halusi kertoa, että kaupungissa kulkee ilmainen bussiyhteys, eikä meidän kannata turhaan kävellä - meistä puolestaan oli mukavaa välillä kävelläkin, eikä vain istua autossa!

"We come here to remember those who were killed, those who survived and those changed forever. May all who leave here know the impact of violence. May this memorial offer comfort, strength, peace, hope and serenity."

Kävimme Oklahoma City National Memorial puistossa, joka on rakennettu Oklahoma Cityn vuoden 1995 pommituksen muistolle. Puisto oli näyttävä ja onnistunut muistomerkki.

Oklahoma Citystä lähdimme ajelemaan kohti Texasia ja päätimme pysähtyä Elk Cityyn kansalliseen Route 66 museoon. Route 66 museoita on lukuisia matkan varrella ja ajattelimme, että ainakin yhdessä pitää pysähtyä. Museo oli ihan mukava aikamatka Amerikan ja Route 66:n menneisyyteen, vaikka museon nuket olivatkin kehnosti toteutettuja.

Missourin jälkeen Oklahoman osavaltio tuntui huomattavasti monipuolisemmalta alueelta lukuisine nähtävyyksineen ja pääsimme kunnolla roadtripin makuun!