tiistai 4. lokakuuta 2016

FANITUSTA LONTOOSSA

Voi, apua! Kylläpä minusta on tullut saamaton! Kesän UK:n reissusta on kulunut jo melkein neljä kuukautta, enkä ole saanut viimeisiä tekstejä julkaistua opiskelu- ja työkiireiden takia. Wanderlust on saanut jälleen vallan ja haaveilen kovasti tulevista reissuista, joten ehkä nyt on hyvä aika palata muutama kuukausi ajassa taaksepäin ja muistella rakasta Lontoota.

Lontoo on edelleen suosikkikaupunkini. Tällä kertaa Lontoon reissu oli hyvin erilainen, mitä aiemmat reissut, sillä päätimme siskon kanssa, ettemme mene yhteenkään perinteiseen museoon ja otamme reissun chillailun kannalta.

Päivi valitsi meille kivan Royal Norfolk hotellin Paddingtonista. Hotelli oli osittain todella rähjäinen, mutta meidän huone oli vastaremontoitu, enkä ole ennen Lontoossa yhtä hyvässä majapaikassa ollutkaan. Metro- ja juna-asema olivat kadun toisella puolen, joten Paddingtonista oli helppoa liikkua ympäri kaupunkia ja tehdä päiväretki Oxfordiin.

Camden Town oli tälläkin kertaa pakollinen vierailukohde. Kiersimme putiikkeja ja kävimme World's Endissä oluella. Kävimme tsekkaamassa Amy Winehousen patsaan ja katsoimme, kun italialainen taiteilija piirsi liiduilla Camdenin aseman edessä David Bowien kuvaa.




Kävimme Brixtonissa David Bowien muraalin luona jättämässä Starmanille hyvästit.
Lepää rauhassa David Bowie.



David Bowiesta saankin hyvän aasinsillan The Rolling Stonesiin. Lontoossa avattiin keväällä The Rolling Stones Exhibitionism ja kävin katsomassa näyttelyn Saatchi Galleryssa. Odotukseni olivat todella korkealla, sillä muutaman vuoden takainen David Bowie Is -näyttely Lontoossa oli aivan mieletön. Exhibitionism ei yltänyt David Bowien tasolle, mutta näyttely oli silti vierailun arvoinen. Näyttely päättyi 3D-konserttiin, jossa näytettiin Satisfaction livenä muutaman vuoden takaisesta Hyde Parkin konsertista. Livepätkästä jäi hyvä fiilis ja toivon, että näkisin Rollarit vielä kerran elämässäni livenä.




Kaiken fanituksen lomassa käppäilimme välillä ihan muuten vain Thamesin varrella ja fiilistelimme Lontoota. En ole vieläkään käynyt Tower of Londonissa (kuvassa alla), mutta enköhän minä sinne vielä ehdi, sillä uskoisin vielä tekeväni muutaman reissun Thamesin varrelle.




Thamesin varrelta suuntasimme Big Benin ja parlamenttitalon kulmille. Reissumme aikana Britanniassa valmistauduttiin kiihkomielisesti Brexit -äänestykseen, joka järjestettiin heti kotiinpalaamisemme jälkeen. Reissumme aikana EU-myönteinen poliitikko Jo Cox murhattiin ja parlamenttitalon aukio täyttyi kukista ja kynttilöistä.

Äänestyksen tulos oli yllättävä ja aika näyttää, miten Brexit vaikuttaa Britanniaan ja etenkin siellä työskenteleviin ulkomaalaisiin. Esimerkiksi meidän hotelli tuntui pyörivän lähinnä itäeurooppalaisella työvoimalla.




Ja koska olin Päivin kanssa reissussa, niin en voinut välttyä Doctor Wholta. Kävimme Earls Courtin asemalla pällistelemässä Tardista ja kuvaamassa sinistä poliisiboxia vähän joka kulmasta.



Emme kuitenkaan tyytyneet pelkkään Tardiksen kuvaamiseen, vaan matkustimme toiselle puolen Lontoota Upton Parkiin vieraillaksemme The Who Shopissa. Reissulla avautui samalla ihan erilainen Lontoo, mitä olen koskaan kokenut. Upton Parkissa unohti olevansa Lontoossa, sillä kaupunginosa oli selvästi vähempiosaisten asuttamaa aluetta. Olikin yllättävää, että The Who Shop sijaitsi siellä, mutta vannoutuneet Tohtori -fanit ja heidän siskonsa löytävät näemmä kauppaan sijainnista huolimatta.


Itse kauppa oli kallis kuin mikä, mutta onneksi kaupassa sijaitsevaan museoon pääsi vaatimattomasti kolmella punnalla. Astuimme sisään Tardikseen, joka vei meidät museoon. Selvisimme onneksi hengissä Dalekien hyökkäykseltä, emmekä uskaltaneet räpsyttää silmiämme itkevien enkelien läsnäollessa.











Lontoossa riittää näkemistä ja tekemistä näemmä ilman perinteisiä museokierroksiakin. Seuraavia reissuja odotellessa!

HARRY POTTERIN JALANJÄLJISSÄ

Kesäkuussa teimme siskoni kanssa päiväretken Lontoosta Oxfordiin. Retken jälkeen ihmettelin, miksi en ole aiemmin Lontoossa tajunnut hypätä Oxfordin junaan! Junamatka Paddingtonista Oxfordiin kesti vain tunnin, ja Oxford oli aivan upea kaupunki!

Liisaan oli helppo törmätä Oxfordissa...
...mutta niin oli myös Harryyn.

Oxford on Liisa Ihmemaan synnyinkaupunki, sillä Liisan kirjailija Lewiss Carrol työskenteli Oxfordin yliopistossa matematiikan lehtorina. Liisa ei kuitenkaan ollut syy Oxfordin vierailuumme. Ken meidät siskokset tuntee, niin ei liene yllätty, että lähdimme Harry Potterin jalanjäljissä tutustumaan kaupunkiin. Sateisena aamuna suuntasimme Bodleian Libraryyn eli kirjastoon ja ostimme lipun seuraavalle mahdolliselle opastetulle kierrokselle. Kierrostamme odottaessa kiersimme lähikulmilla tutustuen paremmin kaupunkiin.

Oxfordin huokausten silta
Clarendon Building
Radcliffe Camera
Yliopiston oma kirkko; Neitsyt Marian kirkko
Neitsyt Marian kirkko
Hautalaatta
Bodleian Library

Bodleian Library on Oxfordin yliopiston pääkirjasto ja se kuuluu Euroopan vanhimpien kirjastojen joukkoon. Aloitimme kierroksen uskomattoman upeasta Divinity Hallista eli "jumalallisuussalista", jossa on kuvattu mm. se Harry Potterin kohtaus, jossa oppilaat harjoittelevat tanssiaisia varten.

Vierailimme kierroksella myös herttua Humphriesin kirjastossa, missä oli kuvaaminen kiellettyä. Oppaamme oli loistava ja hän kertoi niin kirjaston historiasta kuin myös Harry Potterin kuvauksista. Kirjasto oli pari päivää suljettuna Harry Potterin kuvausten ajan, jona aikana opiskelijat järjestivät mielenosoituksen. Opiskelijat halusivat kuvausten päättyvän, jotta he pääsisivät jatkaaan opintojaan.





Bodleian Libraryn pihalta oli näkymä huokausten sillalle
Oxfordin katukuvaa

Bodleian Librarystä lähdimme kohti seuraavaa Harry Potter -kohdettamme, mutta poikkesimme matkalla Madgalen Collegeen, yhteen Oxfordin yliopiston 38 collegesta, joka on perustettu 1400-luvulla. Oxford oli kuin aikamatka menneeseen ja tuntui omituiselta kävellä satoja vuosia vanhan oppilaitoksen käytävillä, missä oppilaitoksen opiskelijat kävelivät koulupuvuissaan vastaan.










Collegesta lähdimme pitkin puistoteitä kulkemaan kohti kristuksen temppeliä eli Christ Churchiä.



Christ Church on yksi Oxfordin yliopiston collegeista sekä merkittävä Harry Potterin kuvauspaikka. Alla olevassa portaikossa on kuvattu elokuviin useampi kohtaus.





Christ Churchin The Great Hall eli suuri sali on ollut inspiraation lähde Tylypahkan ruokailusalille, mikä on rakennettu Warner Brossin studiolle Lontoon lähistölle.



Myös nämä Christ Churchin käytävät ovat Harry Potterista tuttuja.





Harry Potter huumassa kävimme lisäksi Lontoon King's Cross asemalla jonottamassa laiturille 9 3/4. 



Arvaatko, mitä tein Englannin reissun jälkeen? Katsoin kaikki Harry Potter elokuvat ja fiilistelin onnistunutta matkaa!