PINTARAAPAISU KATHMANDUSTA

Viikko Nepalissa vierähti todella nopeaa ja reissuun mahtui paljon uusia paikkoja ja lukuisia tapaamisia. Kuten aiemmassa blogipostauksessa tuumasinkin, niin minulle jäi olo, että kulttuurissa olisi vielä paljon sisäistettävää.  30 miljoonan asukkaan Nepali on poliittisesti epävakaa maa, eikä ihme, sillä maan lähihistoriaa varjostaa kymmenen vuotta kestänyt sisällissota, joka päättyi vuonna 2006. Vuoden 2015 maanjäristys oli tuhoisa ja sen jälkiä korjataan edelleen.

Reissun aikana nukuimme muutaman yön Kathmandussa Hotel Maya Manorissa. Kaikkeen muuhun näkemäämme ja kokemaamme verrattuna hotelli oli todella upea. Söimme useana iltana hotellin hyvässä ravintolassa ja aamupalalla joimme ihanaa mausteista masalateetä. Jos päädyn vielä joskus Kathmanduun, niin voisin ihan hyvin majoittua toistamiseenkin Maya Manorissa.

Kathmanduun meillä ei ollut juurikaan aikaa tutustua, mutta ehdimme onneksi saada pintaraapaisun kaupungista. Yhtenä iltana meillä jäi sen verran aikaa, että ehdimme pikaisesti shoppailemaan Thamelin alueella. Thamel on hippien ja reppureissaajien suosimaa aluetta. Toisaalta tuntui, ettei Thamelin ostoskaduilla ollut paljon eroa pekingiläisiin shoppailukujiin tai -marketteihin. Tarjonta oli hyvin samanlaista. Mutta niinhän se on - mitä enemmän maailmaa näkee, niin sitä enemmän paikat muistuttavat toisiaan.

Ostoskaduilla oli paljon myynnissä retkeilijöille ja vuorikiipeilijöille varusteita, mutta en luottaisi niiden aitouteen. Paikallisia tuotteita olivat huovutetut käsityöt. Sen verran ehdin ostaa tuliaisia, että ostin itselleni huovutetun pannunalusen ja purkin paikallista teetä. Nepalissa on tinkimiskulttuuri, mutta tinkiminen sujui huomattavasti helpommin, mihin olen aikoinaan Kiinassa asuessa tottunut. Lähtöhinnat ovat jo sen verran kohtuulliset, ettei kaikista tuotteista ole pakko edes tinkiä.

Thamelin alueella sijaitsi upea Garden of Dreams -puutarha. Kokoonnuimme reissuporukalla shoppailukierroksen päätteeksi puutarhassa sijaitsevaan ravintolaan. Vaikka miljöö olikin upea, niin ruoka oli keskinkertaista ja pääasiassa länsimaalaista. Puutarha oli silti ehdottomasti vierailun arvoinen; se oli kuin oma maailmansa, jonne pääsi hetkeksi pakoon kaupungin väen paljoutta ja hälinää.

Viimeinen reissupäivämme oli varattu nähtävyyksiin. Vierailimme ensimmäisenä Boudhanath temppelissä. 36 metriä korkea stupa on yksi Kathmandun suosituimmista nähtävyyksistä.

Jollekin toiselle voisi riittää yksi silmäys stupaan, mutta kuljin sen lumoissa ottaen kymmeniä valokuvia melkein jokaisesta mahdollisesta kulmasta. Buddhan silmän ovat viisauden silmät, jotka näkevät neljään eri suuntaan, mikä tekee Buddhasta kaikkinäkevän. Buddhan nenä muistuttaa kysymysmerkkiä. Koukero on nepalilainen numero 1, joka symboloi kaikkien asioiden yhtenäisyyttä ja yhtä tapaa saavuttaa valaistuminen Buddhan opetusten kautta. Buddhalla on myös kolmas silmä, joka symboloi Buddhan kaikkien näkemisen viisautta.

Buddha on muuten syntynyt Nepalissa, Lumbinin kaupungissa.

Lounaan jälkeen ajoimme Lalitpurin alueelle Patan Durbar -aukiolle. Aukion historia ei ole täysin selvillä, mutta se on syntynyt satoja vuosia sitten eri kuningaskuntien aikana. Aukion nykyisen arkkitehtuurin uskotaan olevan 1600-luvulta ja tutkijoiden mukaan alue on ollut erittäin vauras kukoistuksensa aikana. Ja siltä se myös vaikutti. Temppeleitä alueella oli kymmenittäin. Osa niistä oli suurempia ja osa pienen pieniä kadun kulmissa olevia rakennelmia.

Maanjäristyksen tuhot näkyivät aukiolla. Lukuisat isommat temppelit olivat korjauksen alla ja rakennustelineiden vieressä oli kylttejä, joissa Japanin kerrottiin avustavan korjaustöissä. Alueella oli paljon turisteja, mutta samaan aikaan myös paikalliset olivat kokoontuneet aukiolle perjantai-iltapäivänä ja alkuiltana.

Yhteen nähtävyyksiin varattuun päivään ei mahtunut kahta kohdetta enempää, mutta mielestäni paikalliset matkanjärjestäjät olivat valinneet nähtävyydet hyvin. Onneksi ehdimme nähdä jotain muutakin kuin kylien elämää, vaikka vierailut kylissä olivatkin reissun päätarkoitus.

Kaukokaipuuni vain kasvoi reissussa ja olisi mukavaa päästä lähiaikoina jälleen jonnekin Euroopan ulkopuolelle tutustumaan aivan uudenlaiseen miljööseen ja kulttuuriin. Ehkä jonain päivänä palaan Nepaliin.

VIERAILUJA NEPALILAISISSA KYLISSÄ

Sindhulista teimme kaksi päiväretkeä Naisten Pankin hankekyliin. Ensimmäinen retki oli Koktin kylään. Ajomatka kylään ei ollut kilometreissä pitkä, mutta matkaan kului jälleen useampi tunti, sillä huonokuntoisilla hiekkateillä matka jeepeillä eteni noin 20-30 km/h vauhdilla. Hiekka pöllysi, kun autosaattueemme ajoi kylien läpi.

Matkalla törmäsimme useisiin koululaisiin. Nepalissa peruskoulutus valtion kouluissa on ilmaista, mutta opetuksen taso on heikkoa. Opettajille ei ole kunnon koulutusta ja koululaisten opiskelu on ulkoa pänttäämistä behavioristiseen tyyliin. Vaikka koulu sinällään onkin ilmaista, niin koulupuku, kirjat ja muut tarvikkeet tulevat köyhimmille kyläläisille liian kalliiksi, eivätkä kaikki lapset käy kouluaan loppuun. Koulun keskeyttämiseen on monia syitä. Koulutuksen yhtenä haasteena on, että nepalin kielen lisäksi maassa on yli 120 eri kieltä. On mahdotonta tarjota koulukirjoja kaikilla mahdollisilla kielillä. Maaseudulla lapsia tarvitaan esimerkiksi peltotöissä ja usein nuoret päätyvät ennen aikaisiin avioliittoihin. Onneksi nepalilaisessa kulttuurissa nuoria tyttöjä ei sentään naiteta muslimilaiseen tapaan vanhoille ukoille, vaan he päätyvät järjestetyn avioliiton kanssa naimisiin oman ikäisensä pojan kanssa. Nepalissa tehdään koko ajan töitä sen eteen, että lapsiavioliitoilta vältyttäisiin ja lapset saisivat olla lapsia ja käydä koulua. Edistyksen pyörä pyörii kuitenkin valitettavan hitaasti siellä missä ongelma on suurin eli maaseudulla kouluttamattomien ihmisten keskuudessa.

Näimme matkan varrella myös lukuisia naisia raskaissa töissä. Alla olevassa kuvassa kaksi nuorta naista kantavat karjalle kuivikkeita ja kantamukset ovat noin 40 kilon painoisia. Itse en saisi vastaavaa kantamusta edes nostettua selkääni!

Missä tahansa autosaattueemme kulki, niin ihmiset seurasivat mielenkiinnolla, mitä tapahtuu. Välillä tuli sellainen olo, kuin olisimme suurin piirtein kuninkaallisia, joita kuljetetaan turvallisessa autosaattueessa eteenpäin.

Myös meistä matkalaisista oli mielenkiintoista seurata maisemia ja kylien elämää. Kylien asumukset olivat melko alkeellisia. Välillä puiden ja pensaiden raosta pilkisti pienet värikkäät hindutemppelit. Enemmistö nepalilaisista on hinduja, buddhalaisuus on seuraavaksi suurin uskonto. Muslimeja ja kristittyjä nepalilaisissa on vähemmistö.

Liikkuminen kylästä toiseen on haastavaa ilman kunnollisia teitä. Marraskuussa Nepalissa oli kuiva kausi ja ylitimme jeepeillä jokia, jotka olivat lähes kuivuneet. Nepalissa on vireillä moottoritiehanke, jonka mukaan Intian puolelta rakennettaisiin moottoritie, joka kulkisi samojen kylien läpi, mistä me ajoimme Kathmandusta Sindhuliin. Moottoritie helpottaisi valtavasti ihmisten ja tavaroiden siirtymistä paikasta toiseen. Toivottavasti hanke toteutuu.

Vierailu Koktin kylässä oli palkitseva ja lukuisien autossa istuttujen tuntien väärtti. Nepalilaiseen tapaan meidät vieraat toivotettiin tervetulleiksi kylään kukkaseppelein. Meille kerrotiin hankkeen tuloksista ja oli hienoa päästä omin silmin näkemään, minkä eteen teen vapaaehtoistyötä. Maailma on toisaalta niin erilainen, mutta myös samanlainen Nepalissa. Vaikka hankkeisiin osallistuvat köyhät naiset, niin silti heistä useilla oli älypuhelimet ja he halusivat ottaa selfietä meidän länsimaalaisten kanssa. Minä otin selfien lehmän kanssa. :)

Inspiroivan kylävierailun jälkeen lähdimme paluumatkalle Sindhuliin auringon laskiessa.

Seuraavana aamuna lähdimme tutustumaan toiseen hankekylään Sindhulin alueella. Ajoimme usvassa kohti Bhimasthanin kylää. Aamu oli viileä, mutta perille päästyämme aurinko alkoi lämmittämään ja saimme vähentää vaatetusta.

Bhimasthanin kylä erosi vehreydellään ja viljavuudellaan siitä, mitä olimme tähän mennessä nähneet. Kylässä vallitsi rauhallinen maaseutuidylli ja kylän hankkeet liittyivätkin maanviljelyyn, luomuna tietenkin.

Bhimasthanissa vierailun jälkeen ajoimme takaisin Sindhuliin. Söimme hotellilla myöhäisen lounaan, pakkasimme matkatavarat autoon ja lähdimme pitkälle paluumatkalle kohti Kathmandua. Ihmettelin aamulla, miksi emme pakkaa matkatavaroita heti aamusta autoon, sillä se tuntui luontevimmalta ratkaisulta tämän naisen logiikalla. En kuitenkaan osannut ajatella, että matkatavarat olisivat todennäköisesti pölyn peitossa maaseutureissun jälkeen. Länsimaalaisen naisen logiikka ei siis välttämättä toimi kehitysmaassa.

Viikon loppupuolella teimme vielä yhden kylävierailun Kathmandun lähialueelle Lalitpuriin Ghuselin kylään. Tällä kertaa matka oli lyhyempi, mutta tie kylään oli pelottavan kapea vuoristotie, jota pitkin taitavat kuskimme ajoivat meidät perille.

Matkalla Ghuselin kylään näimme ensimmäistä kertaa näkymän, millaiseksi moni meistä oli visioinut Nepalin mielessään. Kaukana horisontissa pilkotti Himalajan lumihuippuiset vuoret! Saimme ihastella näkymää vielä perillä kylässäkin rypsipellon laidalla.

Kaikki kolme kylää, missä vierailimme olivat hyvin erilaisia. Koktin kylässä oli jokseenkin kuivaa ja tasaista. Bhimasthanissa oli huomattavasti vehreämpää ja Ghuselin vuoristomaisemaa ei voinut kuin ihailla.

Kylävierailuilla huomasin jälleen kerran, että mitä enemmän tietää, sitä vähemmän huomaa tietävänsä. Minulle jäi paljon aukkoja nepalilaisesta kulttuurista. Kastijärjestelmä lakkautettiin 60-luvulla, mutta silti se on yhä maaseudulla monin paikoin voimissaan. Jos kylän vesipumppua käyttää kastiton eli dalitnainen, niin sen katsotaan olevaan niin saastainen, ettei samaa vesipumppua voi käyttää kastilliset naiset. Kouluissa dalitlapset menevät luokan nurkkaan istumaan ja pyrkivät olemaan mahdollisimman huomaamattomia. Dalitnaiset kohtaavat myös enemmän väkivaltaa, mitä kastilliset. Maailmassa on paljon vääryyttä ja asioita, joita on vaikea ymmärtää. Siitä huolimatta matkailu avartaa.