MUTKAN KAUTTA PULAAN

Plitvicejärvillä vieraillessamme huomasimme olevamme melkein Bosnia ja Hertsegovinan rajalla. Kansallispuistosta oli vain reilun puolen tunnin ajomatka Bihacin kaupunkiin, joten päätimme tehdä pienen mutkan ajomatkaan.

Maisemat Kroatian ja Bosnia-Hertsegovinan rajalla olivat upeat korkeuseroineen ja saimme välillä mutkitella serpentiiniteillä. Bihaciin saavuttuamme jaloittelimme hetken, mutta emme löytäneet keskustasta asuntoautolle sopivaa parkkipaikkaa, joten emme päässeet tutustumaan itse kaupunkiin. Ero Kroatian ja Bosnia-Hertsegovinan välillä oli suuri. Kroatia oli paljon vauraamman oloinen ja siellä ihmiset ajelivat uusilla autoillaan. Rajan takana asumukset olivat selkeästi kehnompia ja autokantakin huomattavasti vanhempaa kalustoa. Bosnia ja Herstsegovinasta jäi kuitenkin ihan hyvä mielikuva ja ehkä pääsen jossain vaiheessa tutustumaan maahan paremmin.

Bihacista palasimme takaisin Kroatian puolelle ja lähdimme etenemään kohti rannikkoa. Rannikko oli kaunista seutua, mutta harmiksemme korkeat puskat peittivät komeat maisemat suurimman osan ajomatkamme ajasta. Pysähdyimme kauniiseen Senjin kaupunkiin ruokailemaan merenrantamaisemiin ja jatkoimme siitä kohti Istrian niemimaata.

Suuntasimme Istrian suurimpaan kaupunkiin Pulaan, joka on aikoinaan ollut roomalaisten hallinnassa. Kaupungissa näkyy edelleenkin roomalainen perintö, sillä kaupungissa on triumfikaari, roomalaisen forumin rauniot ja amfiteatteri. Pulan kaupungin keskusta oli nähtävyyksistään huolimatta pieni ja se oli kierretty muutamassa tunnissa.

Leiriydyimme Pulassa lähellä kaupungin keskustaa Camping Stojassa. Leirintäalue oli valtava lukuisine karavaanari- ja mökkipaikkoineen. Leirintäalue sijaitsi meren rannassa ja olikin mukava päästä pulahtamaan puhtaaseen ja lämpöiseen meriveteen syyskuussa. Miinuksena oli kuitenkin todella liukkaat rantakivetykset ja kivikkoinen ranta. Veteen oli turha yrittää avojaloin.

Olin ehkä odottanut Pulalta enemmän, mitä se tarjosi. Kaupunki oli turhan pikaisesti nähty ja leirintäalue ei ollut ihan sitä, mitä se antoi netissä olettaa. Merenrantapaikkamme ei sisältänytkään merinäköalaa, mutta ranta oli kuitenkin muutaman kymmenen metrin päässä aidan takana. Kroatiasta jäi kuitenkin maana hyvä kuva ja ehkä palaan sinne, mutta johonkin toiseen kaupunkiin joku päivä.

PLITVICEJÄRVIEN KANSALLISPUISTO

Olimme suunnitelleet suuntaavamme roadtripillä Kroatiaan ja satuin kertomaan reissusuunnitelmista tuttavalleni, joka mainitsi kaikissa matkailulehdissä olevan juttua hienosta kansallispuistosta. En ollut koskaan kuullutkaan Plitvicejärvien kansallispuistosta, mutta pikaisen googlaamisen johdosta matkasuunnitelmasta pudotettiin Kroatian pääkaupunki Zagreb pois ja sen sijaan päätimme jatkaa Zagrebista etelään kohti Plitvize Jezeraa.

Plitvicejärvien kansallispuisto oli ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Puisto on kuulunut Unescon maailman kulttuuriperintöluetteloon vuodesta 1979 alkaen. Puisto koki kovia 1990-luvun serbimiehityksen aikana, nyt se on taas täydessä toiminnassa, ja sinne olivat löytäneet tiensä monet muutkin.

Ajattelimme, että syyskuun puoliväli ei ole enää turistisesonkia ja saisimme liikkua väljemmin Etelä-Euroopassa. Olimme niin väärässä! Saavuimme puistoon iltapäivästä, jolloin monet turistibussit ajoivat puistoalueelta jo pois, mutta silti puistossa oli turisteja tungokseen asti. Itse puisto oli uskomattoman kaunis, mutta tunnelmaa latisti joka suunnasta tungeksivat ihmiset.

Puistossa vierailua kannattaa suunnitella etukäteen. Meillä ei ollut etukäteen tietoa puistoalueesta ja miten siellä kannattaisi kulkea. Pääsylippuun kuuluu yhdensuuntainen laivamatka ja junaa voi käyttää niin paljon kuin haluaa. Me menimme alussa laivalla ison järven toiselle rannalle ja sieltä jatkoimme patikoiden isolle vesiputoukselle. Matka kesti vajaan tunnin ja sen aikana sai ihastella puiston komeita maisemia. Mitä tulee itse vesiputoukseen, niin olen nähnyt isompia ja hienompia vesiputouksia, mutta aiemmin matka vesiputoukselle ei ole ollut yhtä antoisa, kuin Plitvicessä. Pitkospuilla oli helppo kulkea ja samalla sai ihastella lukuisia pienempiä vesiputouksia ja katsella kirkkaassa vedessä uivia kaloja.

Plitviceen kannattaa varata reilusti aikaa, jos haluaa tutustua puiston jokaiseen kolkkaan. Meidän aikatauluun sopi hyvin yksi iltapäivä ja tuntui, että saimme samalla tarpeeksi ihmispaljoudesta. Satuimme tosin kiertämään suosituimman lenkin, jonka yleensä kaikki turistit kiertävät eli puistosta löytynee myös polkuja, joilla tuhannet ihmiset eivät tule vastaan.

Plitvice kannattaa lisätä reissusuunnitelmaan, jos on Kroatiaan suuntaamassa. Plitvicen alue on täynnä leirintäalueita ja hotelleja, joista osa on ihan puiston kupeessa. Puistossa patikoiminen ei vaadi hyviä kenkiä kummempia varusteita. Puistossa on lukuisia myymälöitä ja kioskeja, joista saa täydennettyä juoma- ja eväsvarastoa tarvittaessa. Meillä ei ollut etukäteen leirintäaluetta varattuna, vaan ajoimme puiston lähellä olevaan Camp Beariin, josta meille löytyi sopiva paikka yhdeksi yöksi.

TÄRKEINTÄ ON MATKA, EI MÄÄRÄNPÄÄ

Olemme kahdesti siskoni kanssa olleet aikuisiällä karavaanarivanhempiemme kanssa kiertämässä autolla Eurooppaa. Edelliskerrasta onkin jo kuusi vuotta aikaa ja päätimme lähteä äidin eläkkeelle jäämisen kunniaksi automatkalle. Koska siskollani ja minulla oli rajoitetumpi aikataulu, niin äiti ja isä lähtivät edeltä reissuun ja me lensimme Päivin kanssa perässä Budapestiin.

Tämä oli kolmas kerta, kun vierailen aika pikaisesti Budapestissä. Minulle ei ole oikein muodostunut kaupungista kunnollista kuvaa pikavierailujen perusteella, koska kaupunki on suuri ja olen nähnyt siitä vain pienen osan. Tällä kertaa aikaa oli ruhtinaalliset neljä tuntia ja hyppäsimmekin Päivin kanssa lentokentällä suoraan taksiin ja menimme Budapest Delin rautatieasemalle ostamaan lippua seuraavaan matkakohteeseen Zankaan, missä äiti ja isä olivat. Junan lähtöön oli reilusti aikaa ja lähdimme asemalta seikkailemaan Budan alueelle.

Tiellemme osui ensimmäisenä Vermezon puisto, josta lähdimme nousemaan rappusia pitkin kohti keskustaa. Budapestin korkeuserot ovat melkoiset ja saimmekin kulkea portaita ylös ja alas. Sattumalta päädyimme Buda linnan pihaan, josta ihan sattumalta päädyimme Kalastajan linnoitukseen, joka näytti Disneyn satulinnalta. Linnoituksesta oli komea näköala Tonavan rannoille. Samalla alueella oli myö Matteuksen kirkko.

Koska aikaa oli vähän, niin tyydyimme ottamaan Budan alueella muutaman kuvan ja palasimme Delin rautatieasemalle odottamaan junan lähtöä. Asema oli hieman sekava, eikä lippumyyjä puhunut englantia. Ihmettelimme, kun aseman tauluille ei ilmestynyt kello kuuden junaa, jolla meidän oli tarkoitus jatkaa matkaa. Menimme infosta tiedustelemaan, miltä raiteelta junamme lähtee ja paljastui, että junan aikataulu on muuttunut ja juna lähteekin jo varttia vaille kuusi. Onneksi olimme hyvissä ajoissa asemalla. Itse junamatkakin oli oma elämyksensä. Yhdelläkään asemalla ei kuulutettu, missä pysähdymme ja luotimme siihen, että juna on aikataulussa ja osaamme sen perusteella jäädä pois oikealla asemalla. Tarkistimme toki junan ikkunasta ennen junasta ulos hyppäämistä, että olemme saapuneet oikeaan paikkaan.

Äiti ja isä olivat jo muutaman päivän olleet sukulaisten luona vierailulla Balaton-järven rannalla ja me saavuimme Päivin kanssa Zankaan illan pimeydessä. Yövyimme Zankassa yhden yön ja kävimme aamulla tsekkaamassa lähiympäristön. Alueella oli paljon taloja, jotka olivat niin unkarilaisten kuin ulkomaalaistenkin loma-asuntoja. Balaton-järvi oli muutaman sadan metrin päässä Villa Kultasillasta.

Isäntäväki laittoi meille aamupalan ja syötyämme starttasimme auton kohti ensimmäistä varsinaista matkakohdettamme Plitvice Jezeraa. Roadtrip voi alkaa!