tiistai 29. syyskuuta 2015

MUTKAN KAUTTA PULAAN

Plitvicejärvillä vieraillessamme huomasimme olevamme melkein Bosnia ja Hertsegovinan rajalla. Kansallispuistosta oli vain reilun puolen tunnin ajomatka Bihacin kaupunkiin, joten päätimme tehdä pienen mutkan ajomatkaan.

Maisemat Kroatian ja Bosnia-Hertsegovinan rajalla olivat upeat korkeuseroineen ja saimme välillä mutkitella serpentiiniteillä. Bihaciin saavuttuamme jaloittelimme hetken, mutta emme löytäneet keskustasta asuntoautolle sopivaa parkkipaikkaa, joten emme päässeet tutustumaan itse kaupunkiin. Ero Kroatian ja Bosnia-Hertsegovinan välillä oli suuri. Kroatia oli paljon vauraamman oloinen ja siellä ihmiset ajelivat uusilla autoillaan. Rajan takana asumukset olivat selkeästi kehnompia ja autokantakin huomattavasti vanhempaa kalustoa. Bosnia ja Herstsegovinasta jäi kuitenkin ihan hyvä mielikuva ja ehkä pääsen jossain vaiheessa tutustumaan maahan paremmin.







Bihacista palasimme takaisin Kroatian puolelle ja lähdimme etenemään kohti rannikkoa. Rannikko oli kaunista seutua, mutta harmiksemme korkeat puskat peittivät komeat maisemat suurimman osan ajomatkamme ajasta. Pysähdyimme kauniiseen Senjin kaupunkiin ruokailemaan merenrantamaisemiin ja jatkoimme siitä kohti Istrian niemimaata.












Suuntasimme Istrian suurimpaan kaupunkiin Pulaan, joka on aikoinaan ollut roomalaisten hallinnassa. Kaupungissa näkyy edelleenkin roomalainen perintö, sillä kaupungissa on triumfikaari, roomalaisen forumin rauniot ja amfiteatteri. Pulan kaupungin keskusta oli nähtävyyksistään huolimatta pieni ja se oli kierretty muutamassa tunnissa.









Leiriydyimme Pulassa lähellä kaupungin keskustaa Camping Stojassa. Leirintäalue oli valtava lukuisine karavaanari- ja mökkipaikkoineen. Leirintäalue sijaitsi meren rannassa ja olikin mukava päästä pulahtamaan puhtaaseen ja lämpöiseen meriveteen syyskuussa. Miinuksena oli kuitenkin todella liukkaat rantakivetykset ja kivikkoinen ranta. Veteen oli turha yrittää avojaloin.



Olin ehkä odottanut Pulalta enemmän, mitä se tarjosi. Kaupunki oli turhan pikaisesti nähty ja leirintäalue ei ollut ihan sitä, mitä se antoi netissä olettaa. Merenrantapaikkamme ei sisältänytkään merinäköalaa, mutta ranta oli kuitenkin muutaman kymmenen metrin päässä aidan takana. Kroatiasta jäi kuitenkin maana hyvä kuva ja ehkä palaan sinne, mutta johonkin toiseen kaupunkiin joku päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti