MINILOMA KIOVASSA

Pääsiäinen ja pidennetty viikonloppuvapaa oli oivaa aikaa suunnata Kiovaan. Kiovan lentokentällä ehdin jo ajatella, että miksi olemme tulleet kaupunkiin, missä turisteja vain huijataan. Taksitolpalle ei nimittäin tullut takseja ja kun menimme Markuksen kanssa takaisin lentokentän sisällä olleelle taksiständille varaamaan taksia, meille ilmoitettiin, että taksin saaminen kestää ainakin puoli tuntia. Samaan aikaan, kun virkailija varmisteli haluammeko varmasti odottaa niin kauan taksin saapumista, laiton taksikuski nojaili ständin pöytään odottaen, että lähdemme hänen kyytiin. Sanoimme odottavamme taksia. Yllätyimme, kun heti sen jälkeen meille ilmoitettiinkin, että valkoinen auto odottaa meitä ulkona. Siis mitä ihmettä? Saimme sittenkin taksin heti, mutta meitä yritti virkailija huijata ottamaan laittoman taksin.

Kun katselin maisemia taksin ikkunasta, ajattelin, että viikonlopusta tulee pitkä, jos meitä yritetään joka paikassa huijata. Taksikuskimme katsoi ajaessaan auton minitelkkarista suoraa lähestystä presidentin vaalien väittelytilaisuudesta. Kuski kommunikoi kanssamme sovelluksen kautta, joka käänsi hänen puheensa meille englanniksi. Hän kovasti toivoi Zelenskyin voittavan viimeisellä äänestyskierroksella istuvan presidentin Porošenkon. Kuski kertoi olevansa tavallinen mies, joka yrittää rehellisellä työllä tienata elantonsa. Hän jätti meille puhelinnumeronsa ja tilasimmekin häneltä kyydin matkan lopuksi takaisin lentokentälle.

Ensimmäisenä iltana emme ehtineet tehdä muuta kuin lähdimme Hotelli Dniprosta etsimään lähintä metroasemaa ja kävimme tarkistamassa paikan, josta lähtisimme seuraavana aamuna Tšernobylin retkelle. Metroasema oli retrohenkinen. Matka maksettiin poletilla ja voi hyvänen aika sitä ihmismäärää! Viimeksi olen ollut yhtä täydessä metrossa Pekingissä.

Kiovassa ehdimme olla kaksi kokonaista päivää. Meille aika oli ihan riittävä, kun matkan päätarkoituksena oli Tšernobylin vierailu. Aikaa olisi saanut kulumaan enemmänkin, jos olisi halunnut kiertää museoita ja koluta läpi kaikki ne lukuisat kirkot, joita kaupungissa oli hengästyttävä määrä.

Hotellimme ikkunasta näkyi valtava kaari ja lähdimme selvittämään, mistä on kyse. Kaari oli Ukrainan ja Venäjän ystävyysmonumentti. Monumentin vierellä oli näköalatasanne ja sieltä lähti lisäksi kävelyreittejä moneen suuntaan. Lähdimme suunnistamaan Rodina mat -muistomerkille, jonka luo matka kestikin kävellen tuntikausia luonnon helmassa seikkaillen ja välillä taukoja pitäen.

Matkan varrella oli Eternal Glory -puisto, mistä oli komeat näköalat. Itse asiassa Kiovassa oli lukuisia hienoja näköalapaikkoja. Puistossa oli obeliski ja tuntemattoman sotilaan muistomerkki.

Puiston lähellä sijaitsi Pecherskin Lavra -luostarialue. Alue oli valtava lukuisine luostareine ja kirkkoineen. Menimme kryptaan, mutta minut häädettiin sieltä pois, koska olin epäsiveellinen, eikä minulla ollut hametta. Samaan aikaan paikalliset naiset kävelivät luostarialueella minihameissaan, joten tuntui naurettavalta, ettei nainen päässyt pitkälahkeisissa housuissa kryptaan; olinhan kuitenkin kietonut huivin päähäni. Jo ennen häätöä kryptassa tuli kuitenkin sellainen olo, että haluan sieltä pian pois. Hartaat uskovaiset kumartuivat suutelemaan hauta-arkkujen kansia. Koin olevani väärässä paikassa.

Luostarialue oli todella sokkeloinen. Emme meinanneet löytää sieltä uloskäyntiä. Oli myös hankalaa löytää sisäänpääsy puistoon, jossa Rotina mat - äiti synnyinmaa patsas sijaitsee. Lähin portti oli suljettu kokonaan, eikä auttanut kuin kiertää puiston päinvastaiseen kulmaan.

Yli 100 metriä korkea patsas oli vaikuttava. Patsaan yhteydessä olisi ollut Suuren isänmaallisen sodan museo. Pihalla lapset leikkivät panssarivaunujen päällä.

Peizazhna kuja oli hauska ja erilainen paikka. Kuja on väärä termi kuvaamaan paikkaa - pitkän kävelykadun varrella oli monenlaista taidetta ja useita leikkipuistoja. Suosikkini oli pitkä kissa-aita, joka oli tehty mosaiikista.

Olimme yllättyneitä, että Dnepri-joen rannan toisella puolella oli silmänkantamattomiin jatkuva hiekkaranta. Joen ylittävä silta oli lenkkeilijöiden suosiossa, mutta ranta oli autio muutamaa kalastajaa lukuunottamatta. Ravintoloitsijat kunnostivat rantakahviloita tulevaa sesonkia varten. Olisi mielenkiintoista tietää käykö Kiovassa paljon ulkomaalaisia rantalomailijoita.

Kirkkojen ystäville Kiovassa riittäisi useiksi päiviksi katsottavaa. Meidän kirkkokierros jäi vaatimattomaksi. Nousimme pienen remontissa olevan kirkon näköalatasanteelle pientä pääsymaksua vastaan, mutta itse kirkko oli suljettuna.

Vierailimme Pyhän Sofian katedraalissa, joka rakennettiin jo 1000-luvun alussa. Nykyisin Unescon maailman perintökohde toimii museona. Katedraalin pihalla olikin useita eri rakennuksia, jotka toimivat museoina. Esimerkiksi vanhassa leipomossa oli pieni taidenäyttely.

Lisäksi kävimme Pyhän Mikaelin luostarissa, jota kuvasimme ainoastaan Pyhän Sofian katedraalin kellotornista. Luostarissa oli valokuvauskielto ja siellä vallitsi muutenkin sen verran harras tunnelma, etten olisi kehdannut ottaa kuvia, vaikka se olisikin ollut sallittua.

Ukraina valitsi presidentin pääsiäisenä. Itsenäisyyden aukiolle oli kerääntynyt paljon ihmisiä. Emme oikein tienneet, että johtuiko se pääsiäisestä vai vaaleista. Viimeisenä iltana kävimme vielä katsomassa The House of Chimeras -rakennusta. Ihmettelimme, kun kadulla oli poliisipartioita ja kadulla kulkemista rajoitettiin. Etsimämme talo sattui sijaitsemaan presidentin virka-asuntoa vastapäätä. Presidentin residenssin edustalle oli kerääntynyt valtavasti ihmisiä ja talon parvekkeelta poistui juuri puheen pitäjä. Ehkä se oli Porošenko - ainakin meille tuli sellainen olo, että kadulle kerääntyneet ihmiset olivat vallasta luopuvan presidentin kannattajia.

Kimeerien talo oli erikoinen rakennus, jota koristi italialaisen arkkitehdin betoniveistokset sarvikuonoista, sammakoista, käärmeistä, peuroista, elefanteista, merenneidoista ja ties mistä!

Vaikka Kiovan matka alkoikin epäilyttävästi taksihuijausyrityksellä, niin matka meni siitä huolimatta hyvin, eikä mitään muuta erikoista tapahtunut. Kaksi päivää Kiovassa oli ihan sopiva aika meille ja reissusta jäi hyvä mieli.

TŠERNOBYL 33 VUOTTA YDINVOIMALAONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Suurin syy matkustaa Kiovaan pääsiäisenä oli retkimahdollisuus Tšernobyliin. Tšernobylin alue avattiin vuonna 2011 turismille, eikä alueelle pääse ilman järjestettyä retkeä. Retken tarjoajia on lukuisia, joista päädyin lopulta Chernobylwel.comen palveluun. Heidän kautta päiväretki oli hieman kalliimpi, mitä muiden, mutta ryhmäkoko oli alle 20 henkeä kokonaisen bussilastillisen sijaan.

Pääsiäinen oli siinä mielessä huono ajankohta matkustaa Tšernobyliin, että lukuisilla muillakin turisteilla oli samat aikeet. Jouduimme odottamaan melkoisen tovin raja-asemalla passintarkastuksessa, että pääsimme jatkamaan matkaa Tšernobylin suljetulle alueelle.

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui 26. huhtikuuta 1986. Asukkaat evakuoitiin seuraavana päivänä. Kodit jäivät tyhjilleen kaikki tavarat paikallaan ja jääkaapit täynnä. Nykyisin talot ovat tyhjiä, ikkunat on rikottu ja lattiat ovat monin paikoin lahonneet.

Vierailimme ensin Zalissyan kylässä. Pääsimme kylässä käymään useissa rakennuksissa sisällä. Meitä varoiteltiin koskemasta mihinkään, ettei meihin tartu säteilyä. Muutenkin alueelle pitää varustautua pitkissä housuissa ja pitkähihaisessa paidassa tai takissa. Sääntöjä ja ohjeita oli lukuisia, enkä edes jaksanut lukea niitä tarkkaan. Turhaa vouhotusta, jos saan sanoa. Muutamalla retkiseuralaisella oli muodikkaasti nilkat paljaana, ja opas kyseli, eikö heillä ole pidempiä sukkia. Kun ei ollut, niin asia ei vaikuttanut sen kummemmin mihinkään.

Retkellä häiritsi se, etteivät aavekylät olleet enää alkuperäisessä kunnossa, vaan tuntui, että meidän vierailemat talot oli sopivasti "sisustettu" vierailua varten. Miten yhdessä mökissä sattuikin olemaan kaksi sänkyä ja Jeesuksen kuva seinällä, kun muut talot ammottivat tyhjyyttään? Sen sijaan luontoa sai ihailla ja sitä, miten luonto on ottanut vallan ihmisten lähdettyä. Luonto alkoi palata ennalleen vuosi onnettomuuden jälkeen. Tšernobylin luonto on nykyään monimuotoista ja alueella asuu enemmän villieläimiä kuin ennen, sillä alueella ei metsästetä, eikä kalasteta.

Retkemme jatkui Tšernobylin kylään, missä vierailimme turhanpäiväisessä museossa. Ryhmämatkoissa harmittaa aina se, ettei itse voi valita kohteita tai sitä, kuinka kauan niissä käytetään aikaa. Silloin kun itse haluaisit pysähtyä tutkimaan paikkoja ja ottamaan kuvia, muu ryhmä jatkaa jo matkaa. Silloin taas, kun itse haluaisit jo edetä, niin opas jatkaa selostustaan.

Pysähdyimme ottamaan kuvia matkalla ydinvoimalalle. Ensimmäinen pysähdys oli palomiesten muistomerkillä, joita pidetään maailman pelastajina. Jos he eivät olisi saaneet tuhoutuneen reaktorin tulipaloa sammutettua, niin kolme muutakin reaktoria olisivat voineet räjähtää ja tuho olisi levinnyt laajalle Euroopassa.

Pysähdyimme myös kuvaamaan koneistoa, jota hyödynnettiin onnettomuuden jälkeen alueen siivouksessa. Tässä vaiheessa säteilymittarin lukema nousi hieman, mutta ei mitenkään merkittävästi.

Seuraava pysähdyksemme "venäläisen tikan" eli Dugan luokse. Eriskummallinen rakennelma on neuvostoliittolainen tutkajärjestelmä, jonka tarkoituksena oli varoittaa ohjusiskuista. Nimensä tutka sai siitä, että se aiheutti nakuttavan radiohäiriön, joka muistutti tikkaa. Eurooppalaiset saivat varmuuden tutkan olemassaoloon vasta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen.

Samassa kylässä tutkan kanssa oli myös muun muassa armeijan asuntola, elokuvateatteri, liikuntasali, leikkikenttä ja useampi asuinkerrostalo. Vielä tässä vaiheessa retkeä pääsimme vierailemaan sisällä rakennuksissa.

Retkemme jatkui kohti Tšernobylin ydinvoimalaa. Toivoin, että olisin saanut otettua jäähdytystorneista kuvia, mutta ajoimme niiden ohi pysähtymättä ja pidimme ydinvoimalan kanttiinin pihassa lounastauon. Emme syöneet kanttiinissa, koska siellä oli oppaan mukaan ala-arvoista ruokaa. Sen sijaan saimme retkieväät, jotka meidän piti syödä ahtaasti autossa, koska ulkona syöminen ja juominen oli kiellettyä, sillä syömisen ja juomisen myötä ulkoa voisi saada säteilyhiukkasia elimistöön. Tupakointi oli kuitenkin sallittua tupakkapaikoilla. Hmm.

Lounastauon jälkeen ajoimme neljännen eli tuhoutuneen reaktorin luokse. Reaktorin ympärille on rakennettu uusi suojakuori, kun vanha ei kestänyt. Uusi suojakuori valmistui vuonna 2016 ja sen on arvioitu kestävän 100 vuotta.

Ydinonnettomuuden jälkeen Tšernobylissä jatkettiin sähköntuottoa. Vasta vuonna 2000 viimeinenkin reaktori suljettiin. Ydinvoimalassa on edelleen työntekijöitä valvomassa, ettei lisäonnettomuuksia tapahdu.

Pripjatin kaupunki oli 80-luvulla kasvava ja kehittyvä kaupunki. Siellä oli niin teatteri kuin elokuvateatteri, hotelli ja ravintola, jonka nimi oli yksinkertaisesti "ravintola". Kaupungissa asui onnettomuuden aikaan vähän vajaa 50 000 ihmistä ja kaupungin oli suunniteltu kasvavan yli 100 000 asukkaan kaupungiksi. Nyt jäljellä on enää aavekaupunki ja sen sortuvat rakennukset.

Pripjatissa on kiellettyä mennä sisälle rakennuksiin. Tämä kielto astui voimaan muutama vuosi sitten, kun huomattiin, että rakennukset ovat sortumisvaaran alla.

Pripjatissa säteilymittari näytti parissa kohdassa tavanomaista korkeampia lukemia. Itseä tämä matkaoppaiden temppu ärsytti, sillä ei ollut uskottavaa, että parissa kohtaa maassa lukemat nousevat huomattavasti, mutta puolen metrin päässä juuri tietystä kohdasta säteilyä ei ollut normaalia enempää. Mikä lie säteilyä aiheuttava levy oli haudattu maahan kuivien lehtien ja ohuen multakerroksen alla. Minulle ei kuitenkaan retken aikana auennut, miten tulkita mittarin lukemia. Joka tapauksessa päivän vierailusta Tšernobylin alueella ei ole terveyshaittoja.

Retkemme päätyi Pripjatin huvipuistoon. Vappu oli merkittävä juhlapäivä Neuvostoliitossa ja vappuna ensimmäisen kerran aukeavaa huvipuistoa odotettiin kovasti. Huvipuisto olikin retken karmivin paikka - huvipuistosta tulee mieleen ilo ja nauravat lapset. Aavemainen huvipuisto oli kuin suoraan kauhuelokuvasta.

Pripjatin kaupungin elämä jäi lyhyeksi. Siellä ehdittiin asua vain 16 vuotta ennen asukkaiden evakuoimista. Kaupungin monumentilla oli pääsiäisenä muutamia kukkakimppuja ja kukkaseppeleitä vuosipäivän lähestyessä. Tänään 26.4.2019 blogia kirjoittaessani kukkia on monumentilla varmasti paljon enemmän onnettomuuden 33-vuotispäivänä.