SYYSLOMA BELGRADISSA

Syyslomaan mahtui Pariisin matkan lisäksi myös Belgradin reissu. Itse asiassa olimme varanneet Belgradin reissun jo kuukausia aiemmin, ennen kuin edes tiesimme Rolling Stonesin Pariisin keikasta. Serbian pääkaupungin historia on tapahtumarikas; kaupunki on kuulunut monen eri valtion hallintaan. Parhaiten kaupunki kuitenkin tunnetaan olleen ennen itsenäistä Serbiaa Jugoslavian pääkaupunkina.

Minulla ei ennestään ole juurikaan kokemusta entisistä Jugoslavian maista, mutta Belgrad oli yllättävän moderni ja länsi-eurooppalainen kaupunki. Oma ennakkokäsitys oli, että kaupungissa ruokailtaisiin raskaiden lihapatojen äärellä ja että väestössä olisi paljon vanhoja huivipäisiä muoreja, mutta kaupunki oli täynnä trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita ja ihmiset pukeutuivat paremmin, mitä suomalainen verkkarikansa.

Belgrad oli turistille sopivan kokoinen kaupunki, sillä pääsimme kävellen kulkemaan kaupungissa. Hotellimme Villa Foreverin sijainti oli hyvä, mutta muuten hotelli ei ollut kovin kummoinen. Hotellissa kuitenkin sai yöt nukuttua, eikä paljon enempää voi vaatiakaan, jos hotelliyö maksaa alle 40 euroa. Hinta kertoo samalla kaupungin yleisestä hintatasosta, joka ei päätä huimannut.

Belgradissa vierailimme useaankin otteeseen Kalemegdan puistossa. Puisto jaetaan kahteen osaan, suureen ja pieneen puistoon. Suuressa puistossa sijaitsi Kalemegdan linnoitus, jonka yhteydessä oli pienimuotoinen lasten dinosauruspuisto, kidutusmuseo ja sotamuseo. Näköalat linnoitukselta olivat upeat!

Pienen puiston puolella sijaitsi pikkulasten vaatimaton huvipuisto sekä eläintarha. Vierailimme jälkimmäisessä. Eläintarha on yksi Euroopan vanhimmista. Se perustettiin 1936 ja alue oli aikoinaan 14 hektaarin kokoinen, mutta toisen maailman sodan aikana eläintarhaa pommitettiin kahdesti, jolloin se tuhoutui pahasti ja myös suurin osa tarhan eläimistä kuoli. Tarhan yksi alkuperäinen asukas on kuitenkin edelleen hengissä; alligaattori Muja, jota pidetään maailman vanhimpana alligaattorina.

Kaupungin keskustassa sijaitseva eläintarha on pyrkinyt laajentamaan aluettaan, mutta samaan aikaan kaupungilla on paineita rakentaa uusia hotelleja, kasinoita ja yökerhoja, joten eläintarhalle ei ole myönnetty lisätilaa. Nykyisin eläintarhan koko on puolet alkuperäisestä. Eläintarhasta jäi aika alakuloinen fiilis, sillä se tarvitsisi selvästi enemmän rahaa ylläpitoon, eikä esimerkiksi yksinäisellä elefantilla todennäköisesti ole tarhassa kovin mukavaa.

Belgradissa on lukuisia kirkkoja. Suurin osa Serbian väestöstä on ortodokseja. Kalemedgan linnoituksen vierellä oli Pyhän Petkan kappeli. Vierailimme pikaisesti kappelissa, mutta siellä oli niin intiimi ja harras tunnelma, ettemme viitsineet jäädä kappeliin sen pidemmäksi aikaa, vaan teimme tietä ortodokseille.

Vierailimme myös yhdessä maailman suurimmista ortodoksikirkoista, Pyhän Savan kirkossa. Kirkon rakentaminen alkoi alunperin jo 1930-luvulla, mutta keskeneräinen kirkko päätyi ensin toisen maailman sodan aikana Saksan armeijan parkkipaikaksi ja myöhemmin puna-armeija ja lopulta Jugoslavian armeijan käytti kirkkoa samaan tarkoitukseen. Kirkon uudelleenrakentamista alettiin suunnitella 50-luvun lopulla, mutta kirkko sai rakennusluvan vasta vuonna 1984. Kosovon sota keskeytti kirkon rakentamisen jälleen ja vasta kuluvana vuonna 2017 kirkon sisäänkäynnit on saatu valmiiksi, mutta rakennustyöt jatkuvat edelleen.

Kirkon kellari oli lähes valmis ja se säteili kultauksellaan. Kirkosta tulee todella upea, kunhan se joku päivä valmistuu täysin.

Belgradissa on Nikola Tesla museo, joka on rakennettu kunnioittamaan Nikola Teslan elämäntyötä. Tesla oli serbialais-yhdysvaltalainen fyysikko ja keksijä. Museossa oli esillä Teslan vanhoja vaatteita ja kirjeitä sekä siellä näytettiin hänen elämästä ja keksinnöistä kertova elokuva. Museossa sijaitsee myös Teslan tuhkauurna. Siihen nähden, miten paljon Belgradissa myytiin Tesla-aiheisia postikortteja ja muuta turistikrääsää, jäi museo hieman pettymykseksi pienuudessaan. Vaikka museorakennus olikin kaksikerroksinen, niin varsinainen museo sijaitsi vain yhdessä kerroksessa.

Belgradissa sijaitsee taitelija-alue Skadarlija, jota verrattiin jossain turistiesitteessä Pariisin Montmartreen. Kävimme kävelemässä taiteilija-alueella, joka rajoittui yhteen kadun pätkään. Ehkä alue kukoistaa kesäaikaan, mutta lokakuisena syyspäivänä alue ei vaikuttanut kovinkaan erikoiselta, enkä kehtaisi aluetta mainita samassa lauseessa Montmartren kanssa!

Sen sijaan MoCAB eli Belgradin nykytaidemuseo oli vierailemisen arvoinen paikka. Museossa oli monipuolinen ja laadukas tarjonta ja itse rakennuskin oli mielenkiintoinen vierailukohde.

Viimeisenä iltana suuntasimme sinne, minkä takia olimme Belgradiin matkustaneet eli Nick Caven konserttiin. Konserttipaikan eli Kombank Arenan sivuilla luki, ettei konserttipaikalle saa tuoda kolikoita, mikä oli omituinen rajoitus. Kuvittelin, että areenalla olisi tehokas turvatarkastus, mutta riitti, kun vähän laukun vetoketjua raotti. Oli hieman hämmentävää, että areenan vessana toimi sisätiloihin sijoitetut bajamajat. Viimeisenä iltana meillä ei ollut juurikaan dinaareja jäljellä ja käytimme viimeiset dinaarimme bändipaitoihin. Olikin positiivista, että juomaostokset pystyimme maksamaan euroilla.

Minulla ei ollut juurikaan odotuksia konserttia kohtaan. Kaksi aiempaa Nick Caven konserttiani ovat olleet hienoa, mutta viimeisimmän levyn jälkeen emme osanneet odottaa juuri mitään. Konsertti oli kuitenkin aivan mieletön! Se oli todella intiimi ja jäi sellainen fiilis, että Cave antaa tällä kiertueella itsestään kaiken. Hän piti useaan otteeseen yleisöstä eri ihmisiä kädestä kiinni, hän kulki yleisön seassa ja kahden viimeisen biisin aikana yleisöä oli jopa lavalla! Biisilistakin oli toimiva. Konsertti oli yksinkertaisesti niin huippu, että ensi kesälle on varattu liput Nick Caven konserttiin!

Belgradissa oli mielenkiintoista vierailla, mutta en usko sinne kuitenkaan toista kertaa palaavani. Ja vaikka elämä veisikin minut toiste Belgradiin, niin uskon kaupungin muuttavan koko ajan muotoaan. Kaupungissa oli rakenteilla lukuisia pilvenpiirtäjiä ja kaupunki kasvaa ja kehittyy koko ajan. Jos haluaa nähdä ja kokea vielä hieman autenttisempaa Belgradia, niin kaupunkiin kannattaa matkustaa lähitulevaisuudessa.

IT'S ONLY ROCK N' ROLL BUT I LIKE IT

Meni melkein kaksi kuukautta, että sain siirrettyä syyslomakuvat kamerasta tietokoneelle. Mietin jo, että lopetanko blogin päivityksen, mutta koska kirjoitan blogia itseäni varten, ja haluan välillä palata vanhoihin reissukuviin tai reissuvinkkeihin, päätin jatkaa - vaikkakin melkoisella viiveellä.

Olen nähnyt The Rolling Stonesin kahdesti. Vuonna 2003 Helsingin Olympiastadionilla bändin 40-vuotiskiertueella ja vuonna 2013 Lontoon Hyde Parkissa 50-vuotiskiertueella. Mielen päällä on ollut usein, että olisi hienoa nähdä bändi vielä kerran elämässä, ja koska bändin juniori Ronnie Woodkin on jo 70-vuotias, niin ei ehkä kannata jäädä odottamaan bändin 60-vuotiskiertuetta. Bändin julkistaessa Euroopan kiertueen päivämäärät huomasin, että Pariisin keikkojen päivämäärät sopivat hyvin kalenteriin, ja päätin houkutella Markuksen kanssani Pariisiin.

Suurkonsertit aiheuttavat usein turhauttavaa jonottamista, mutta U-Arenalla järjestelyt toimivat sujuvasti. Etukäteen tiedotettiin, ettei laukkujen tuominen areenalle ole sallittua. Lippuihin oli merkitty kätevästi värikoodein, mitä reittiä pitkin löydämme oikealle ovelle ja jokainen ovikin oli numeroitu erikseen, joten pääsimme yllättävän nopeaa sisälle tuhansista muista konserttivieraista huolimatta.

Oli positiivinen yllätys päästä suhteellisen lähelle lavaa ja nähdä bändi muutenkin kuin näyttöjen kautta. Ranskalainen yleisö oli aika vaisu verrattuna muutaman vuoden takaiseen Lontoon keikkaan, mutta ei ole edes reilua verrata sunnuntai-iltaa Pariisissa lauantai-iltaan Hyde Parkissa - bändin kotiyleisön edessä. Rauhallinen yleisö takasi kohtuullisen hyvän näkyvyyden lavalle, kun kädet nousivat vain biisien välissä ylös. Vaikka yleisö ei tällä keikalla villiintynytkään täysin, niin se ei ainakaan ollut bändin vika. Keikka oli viimeisen päälle kunnon rock n' roll show, eikä ikinä uskoisi, että rokkikukkojen ikä lähenee 80 vuotta! Bändin biisivalinnat eivät olleet aivan täydelliset. Muutaman biisin bändi olisi voinut jättää setistään pois ja soittaa sen sijaan vaikka White Horsesin, mutta pääsääntöisesti ilta täyttyi hittikimarasta.

Keikasta jäi kaikin puolin hyvä mieli. Todennäköisesti tämä oli viimeinen Rolling Stones keikkani, mutta kuka tietää, vaikka bändi nousisi vielä vuonna 2023 lavalle heittämään 60-vuotiskiertueen.  Vaikea kuitenkin uskoa, että rumpali Charlie Watts olisi enää 82-vuotiaana siinä kunnossa, että hän jaksaisi heittää monen tunnin keikkoja, mutta mistäpä sitä ikinä tietää! Ainakin The Glitter Twinsit Mick Jagger ja Keith Richards elävät ja hengittävät rokkia niin kauan kuin henki heissä pihisee.

Siinä missä Rolling Stonesin keikka oli listallani kolmas, niin oli myös Pariisin reissu. Pääsääntöisesti tuli käytyä tutuissa paikoissa, mutta jotain uuttakin tuli koettua - kuten esimerkiksi tilasin vahingossa tartar-pihvin. Olin sen verran järkyttynyt saadessani raakaa jauhelihaa ravintolassa eteeni, etten tajunnut ottaa siitä kuvaa. Tartar-pihvi osoittautui kuitenkin thaiversiona* yllättävän hyväksi, kun sain ensin haarukoitua ennakkoluuloni kurkusta alas. Vaikka makuelämys jäikin myönteiseksi, niin taitaa silti jäädä viimeiseksi lajissaan. *raa'an jauhelihan lisukkeena oli reilusti chiliä, inkivääriä, soijaa ja korianteria.

Pidennettyyn viikonloppuun ei mahtunut kovin paljon aktiviteettejä. Rollareiden lisäksi mainittakoon kaksi kohdetta: katakombit ja Louvre. Ensimmäisellä Pariisin matkalla vuonna 2005 katakombeille pääsi sisään ilman aikaavievää jonottamista. Seuraavalla reissulla katakombit jäivät väliin satoja metrejä pitkän jonon takia. Tällä kertaa ostin liput etukäteen netistä ja vaikka lippu maksoikin puolet enemmän, mitä ovelta ostettuna, niin se kannatti, sillä pääsimme sisälle kalmistoon pitkien jonojen ohi muutamassa minuutissa.

20 metrin syvyydessä Pariisin alapuolella sijaitsee labyrintti, jonka varrelta löytyy miljoonien pariisilaisten luut. Kun 1700-luvun lopussa Pariisin maanpäällisten hautausmaiden todettiin muuttuneet terveysriskeiksi, alettiin luita siirtämään maanalaisiin käytäviin. En tiedä katakombien todellista laajuutta, mutta todennäköisesti vieraille tarkoitettu kahden kilometrin mittainen reitti on vain pieni osa kalmistoa.

Katakombikierroksen aikana ehtii vaativampikin kalmistojen ystävä saada päivän kalloannoksen täytettyä. Luita ei ole pelkästään kasattu käytävien varrelle, vaan osasta kalloista on tehty taiteellisia sommitelmia. Jos voin luottaa hämärään muistikuvaani yli kymmenen vuoden takaisesta katakombivierailusta, niin muistikuvani mukaan kallot olivat silloin paremmassa kunnossa. Toki moni kallo on voinut haurastua vuosisatojen aikana, mutta moni turisti on varmasti vaurioittanut kalloja halutessaan itselleen matkamuiston maanalaisesta Pariisista. Vaikka muutamia vartijoita katakombeilla olikin, niin kahteen kilometriin mahtuu paljon hämäriä nurkkauksia, joissa vierailijat voivat tehdä tuhoaan. Ihmisten typeryys on raivostuttavaa.

Katakombeilla oli tehty uudistuksia edellisen vierailun jälkeen. Ensimmäisellä kerralla muistan, kun astuimme siskoni kanssa katakombeista takaisin päivänvaloon, ja olimme ihmeissään, missä päin Pariisia olemme. Nykyisin katakombit ovat kaupallistuneet ja maan päälle astuessamme vastassa oli turistimyymälä, joka oli täynnä kaikkea mahdollista luurankoihin ja kalloihin liittyvää lasten kirjoista kallon muotoisiin kahvilusikoihin.

Vaikka vuosi sitten Rooman matkan jälkeen totesinkin, että kapusiinimunkkien krypta menee kalmistojen TOP-listalla Pariisin katakombien edelle, niin nostaisin ehkä katakombit takaisin ykkössijalle. Siinä missä roomalainen krypta sisälsi uskomattoman hienoja taiteellisia sommitelmia, niin pariisilaisen katakombin lukuisat jatkuvat käytävät tarjosivat koko rahan edestä kalloja, vaikkakin vaatimattomampia asetelmia.

Toisinaan reissujen jälkeen voi jäädä harmittamaan, kun ei tullut käytyä jossain tai ei ollut riittävästi aikaa johonkin. Olen käynyt ensimmäisellä Pariisin reissulla Louvressa. En muista, mikä oli syynä - väsyneet jalat vai kiire Nine Inch Nailsin keikalle - että Louvren reissu oli silloin pikainen. Louvre sai tällä kertaa toisen mahdollisuuden ja odotukseni olivat korkealla maailman kuulussa taidemuseossa vierailua kohtaan.

Harmiksemme museovierailu ei vastannut odotuksia. Pääsimme Markuksen kanssa jouhevasti ennakkoon ostetuilla lipuilla sisään, mutta sen jälkeen alkoi tungos joka paikkaan. Museo oli täynnä ihmisiä, jotka täyttivät museon käytävät. Tuntui, etteivät ihmiset ole tulleet museoon taiteen takia, vaan he vain haahuilivat käytäviä pitkin eteenpäin ottaen samalla ohimennen kuvia käytävän varrella olevista maalauksista. Museon kuuluisimman teoksen; Leonardo da Vincin Mona Lisan näkemiseen täytyi nähdä vaivaa, sillä ihmiset pakkautuivat teoksen eteen ottamaan selfietä maalauksen edessä. Itsellä taas ei käynyt mielessäkään, että minun pitäisi saada ikuistettua oma naamani Mona Lisan kanssa, mutta sen verran olin turisti, että ahtauduin muiden mukana ottamaan maalauksesta kuvan.

Museovierailu oli uuvuttava. Museossa on lähes 20 eri kokoelmaa ja välillä olisi ollut mukava istahtaa alas kahville ja jatkaa sitten uudella energialla kierrosta, mutta näyttelytilojen sisäpuolella oleva kahvila oli suljettu. Vaihtoehdoiksi jäi joku tuupertua näyttelyiden varrelle tai vaihtaa maisemaa - päätimme jättää ihmistungoksen taaksemme ja lähdimme etsimään kahvilaa museon ulkopuolelta.

Pariisissa oli jälleen mukava käydä, vaikka kaikessa suuruudessaan kaupunki ei ihan täysin suosikkikaupunkini olekaan. Ibis Styles -ketjun hotelli Paris Pigalle Montmartre osoittautui hinta-laatusuhteeltaan sekä sijainniltaan loistavaksi majapaikkavalinnaksi. Kaikki kolme Pariisin matkaani ovat olleet konserttimatkoja, joten veikkaan, että palaan vielä joku päivä kaupunkiin samoissa merkeissä.

Au revoir Paris!