tiistai 26. joulukuuta 2017

SYYSLOMA BELGRADISSA

Syyslomaan mahtui Pariisin matkan lisäksi myös Belgradin reissu. Itse asiassa olimme varanneet Belgradin reissun jo kuukausia aiemmin, ennen kuin edes tiesimme Rolling Stonesin Pariisin keikasta. Serbian pääkaupungin historia on tapahtumarikas; kaupunki on kuulunut monen eri valtion hallintaan. Parhaiten kaupunki kuitenkin tunnetaan olleen ennen itsenäistä Serbiaa Jugoslavian pääkaupunkina.

Minulla ei ennestään ole juurikaan kokemusta entisistä Jugoslavian maista, mutta Belgrad oli yllättävän moderni ja länsi-eurooppalainen kaupunki. Oma ennakkokäsitys oli, että kaupungissa ruokailtaisiin raskaiden lihapatojen äärellä ja että väestössä olisi paljon vanhoja huivipäisiä muoreja, mutta kaupunki oli täynnä trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita ja ihmiset pukeutuivat paremmin, mitä suomalainen verkkarikansa.

Belgrad oli turistille sopivan kokoinen kaupunki, sillä pääsimme kävellen kulkemaan kaupungissa. Hotellimme Villa Foreverin sijainti oli hyvä, mutta muuten hotelli ei ollut kovin kummoinen. Hotellissa kuitenkin sai yöt nukuttua, eikä paljon enempää voi vaatiakaan, jos hotelliyö maksaa alle 40 euroa. Hinta kertoo samalla kaupungin yleisestä hintatasosta, joka ei päätä huimannut.




Belgradissa vierailimme useaankin otteeseen Kalemegdan puistossa. Puisto jaetaan kahteen osaan, suureen ja pieneen puistoon. Suuressa puistossa sijaitsi Kalemegdan linnoitus, jonka yhteydessä oli pienimuotoinen lasten dinosauruspuisto, kidutusmuseo ja sotamuseo. Näköalat linnoitukselta olivat upeat!





Pienen puiston puolella sijaitsi pikkulasten vaatimaton huvipuisto sekä eläintarha. Vierailimme jälkimmäisessä. Eläintarha on yksi Euroopan vanhimmista. Se perustettiin 1936 ja alue oli aikoinaan 14 hektaarin kokoinen, mutta toisen maailman sodan aikana eläintarhaa pommitettiin kahdesti, jolloin se tuhoutui pahasti ja myös suurin osa tarhan eläimistä kuoli. Tarhan yksi alkuperäinen asukas on kuitenkin edelleen hengissä; alligaattori Muja, jota pidetään maailman vanhimpana alligaattorina.

Kaupungin keskustassa sijaitseva eläintarha on pyrkinyt laajentamaan aluettaan, mutta samaan aikaan kaupungilla on paineita rakentaa uusia hotelleja, kasinoita ja yökerhoja, joten eläintarhalle ei ole myönnetty lisätilaa. Nykyisin eläintarhan koko on puolet alkuperäisestä. Eläintarhasta jäi aika alakuloinen fiilis, sillä se tarvitsisi selvästi enemmän rahaa ylläpitoon, eikä esimerkiksi yksinäisellä elefantilla todennäköisesti ole tarhassa kovin mukavaa.





Belgradissa on lukuisia kirkkoja. Suurin osa Serbian väestöstä on ortodokseja. Kalemedgan linnoituksen vierellä oli Pyhän Petkan kappeli. Vierailimme pikaisesti kappelissa, mutta siellä oli niin intiimi ja harras tunnelma, ettemme viitsineet jäädä kappeliin sen pidemmäksi aikaa, vaan teimme tietä ortodokseille.






Vierailimme myös yhdessä maailman suurimmista ortodoksikirkoista, Pyhän Savan kirkossa. Kirkon rakentaminen alkoi alunperin jo 1930-luvulla, mutta keskeneräinen kirkko päätyi ensin toisen maailman sodan aikana Saksan armeijan parkkipaikaksi ja myöhemmin puna-armeija ja lopulta Jugoslavian armeijan käytti kirkkoa samaan tarkoitukseen. Kirkon uudelleenrakentamista alettiin suunnitella 50-luvun lopulla, mutta kirkko sai rakennusluvan vasta vuonna 1984. Kosovon sota keskeytti kirkon rakentamisen jälleen ja vasta kuluvana vuonna 2017 kirkon sisäänkäynnit on saatu valmiiksi, mutta rakennustyöt jatkuvat edelleen.

Kirkon kellari oli lähes valmis ja se säteili kultauksellaan. Kirkosta tulee todella upea, kunhan se joku päivä valmistuu täysin.






Belgradissa on Nikola Tesla museo, joka on rakennettu kunnioittamaan Nikola Teslan elämäntyötä. Tesla oli serbialais-yhdysvaltalainen fyysikko ja keksijä. Museossa oli esillä Teslan vanhoja vaatteita ja kirjeitä sekä siellä näytettiin hänen elämästä ja keksinnöistä kertova elokuva. Museossa sijaitsee myös Teslan tuhkauurna. Siihen nähden, miten paljon Belgradissa myytiin Tesla-aiheisia postikortteja ja muuta turistikrääsää, jäi museo hieman pettymykseksi pienuudessaan. Vaikka museorakennus olikin kaksikerroksinen, niin varsinainen museo sijaitsi vain yhdessä kerroksessa.







Belgradissa sijaitsee taitelija-alue Skadarlija, jota verrattiin jossain turistiesitteessä Pariisin Montmartreen. Kävimme kävelemässä taiteilija-alueella, joka rajoittui yhteen kadun pätkään. Ehkä alue kukoistaa kesäaikaan, mutta lokakuisena syyspäivänä alue ei vaikuttanut kovinkaan erikoiselta, enkä kehtaisi aluetta mainita samassa lauseessa Montmartren kanssa!





Sen sijaan MoCAB eli Belgradin nykytaidemuseo oli vierailemisen arvoinen paikka. Museossa oli monipuolinen ja laadukas tarjonta ja itse rakennuskin oli mielenkiintoinen vierailukohde.




Viimeisenä iltana suuntasimme sinne, minkä takia olimme Belgradiin matkustaneet eli Nick Caven konserttiin. Konserttipaikan eli Kombank Arenan sivuilla luki, ettei konserttipaikalle saa tuoda kolikoita, mikä oli omituinen rajoitus. Kuvittelin, että areenalla olisi tehokas turvatarkastus, mutta riitti, kun vähän laukun vetoketjua raotti. Oli hieman hämmentävää, että areenan vessana toimi sisätiloihin sijoitetut bajamajat. Viimeisenä iltana meillä ei ollut juurikaan dinaareja jäljellä ja käytimme viimeiset dinaarimme bändipaitoihin. Olikin positiivista, että juomaostokset pystyimme maksamaan euroilla.

Minulla ei ollut juurikaan odotuksia konserttia kohtaan. Kaksi aiempaa Nick Caven konserttiani ovat olleet hienoa, mutta viimeisimmän levyn jälkeen emme osanneet odottaa juuri mitään. Konsertti oli kuitenkin aivan mieletön! Se oli todella intiimi ja jäi sellainen fiilis, että Cave antaa tällä kiertueella itsestään kaiken. Hän piti useaan otteeseen yleisöstä eri ihmisiä kädestä kiinni, hän kulki yleisön seassa ja kahden viimeisen biisin aikana yleisöä oli jopa lavalla! Biisilistakin oli toimiva. Konsertti oli yksinkertaisesti niin huippu, että ensi kesälle on varattu liput Nick Caven konserttiin!









Belgradissa oli mielenkiintoista vierailla, mutta en usko sinne kuitenkaan toista kertaa palaavani. Ja vaikka elämä veisikin minut toiste Belgradiin, niin uskon kaupungin muuttavan koko ajan muotoaan. Kaupungissa oli rakenteilla lukuisia pilvenpiirtäjiä ja kaupunki kasvaa ja kehittyy koko ajan. Jos haluaa nähdä ja kokea vielä hieman autenttisempaa Belgradia, niin kaupunkiin kannattaa matkustaa lähitulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti