RENTOA MEININKIÄ MINSKISSÄ

Kuulin keväällä työkaverilta, että Minskiin pääsee nykyisin ilman viisumia ja kaupunki jäi kummittelemaan mieleeni. Aloin selailla nettiä ja törmäsin blogitekstiin "Minskissä ei ole mitään nähtävää". Otsikko oli melkein kuin myyntipuhe - tarviiko tässä suorituskeskeisessä elämässä aina lomareissujenkin olla yhtä suorittamista? Minsk kuulosti suorastaan vapauttavalta kohteelta - ehkä siellä ei tarvisikaan juosta aamusta iltaan paikasta toiseen? Mutta kuinkas sitten kävikään?

Lähdin Minskiin siskoni kanssa Belavian siivin. Olin hieman skeptinen valkovenäläiseen lentoyhtiöön, mutta ihan turhaan. Istumatilaa oli reilusti ja lennon aikana tarjoiltiin kahvia ja pientä makeaa purtavaa. Lento oli aikataulussa ja kaikki meni hyvin. Koska lentoyhtiö ei liikennöi Helsingin reitillä joka päivä, niin matkamme kesti noin neljä vuorokautta, mikä oli sopiva aika Minskissä hengailuun.

Yövyimme hotelli Minskissä pääkadun varrella. Oli positiivista, että huone oli tilava ja kylpyhuoneesta löytyi ammeen lisäksi myös kylpysuolaa. Hotellin aulassa oli rahanvaihtopiste, tosin Minskissä olisi pärjännyt pelkällä kortillakin ainakin lähes joka paikassa. Jälkiviisaana voi todeta, että taksikyyti hotellille olisi kannattanut järjestää hotellin kautta 50 ruplan hintaan. Satuimme sellaisen taksikuskin kyytiin, jolla oli melko kova kilometritaksa ja lopulta matkamme maksoi melkein puolet enemmän, mitä se olisi maksanut hotellin järjestämänä. Joka tapauksessa saimme taksikuskilta Google kääntäjän avulla hyviä matkavinkkejä tuleville päiville, joten ehkä siitä kannatti extraa maksaakin.

Aivan hotellimme vieressä sijaitsi itsenäisyyden aukio, jota kutsuttiin ennen Valko-Venäjän itsenäistymistä vuonna 1991 Leninin aukioksi. Leninin patsas seisoo yhä aukiolla hallituksen rakennuksen edustalla. Myös metroasema oli nimetty Leninin mukaan. Metrolla liikkuminen oli edullista. Yksi poletti maksoi muutaman kymmenen senttiä euroina. Itsenäisyyden aukion alla sijaitsi metron lisäksi kolmikerroksinen ostoskeskus, mistä löysimme pienet matkamuistot ja missä kävimme ruokakaupassa. Turisteille kohdistettu kaupallisuus oli Minskissä vielä lapsen kengissä. Muutamia matkamuistomyymälöitä oli siellä täällä, mutta niiden tarjonta oli aika heikkoa. Esimerkiksi postikortteja oli vaikea löytää.

Minskissä oli lukuisia puistoja. Osa pienempiä puistoja katujen kulmissa, osa taas valtavan isoja. Taksikuskin mukaan 1930-luvun alussa perustettu Caliuskincau puisto on kaupungin vanhin puisto. Puisto oli melkoisen iso ja sen keskellä sijaitsi huvipuisto. Sen verran mekin päätimme siskon kanssa huvitella, että haimme itkunaurut vuoristoradasta.

Caliuskincau puiston vieressä sijaitsi kasvitieteellinen puutarha. Se vasta valtava olikin! Emme edes kiertäneet puutarhan jokaista kolkkaa. Meidän piti ottaa päivät rennosti ja säästelimme jalkoja käyttämällä normaalia enemmän metroa. Siitä huolimatta kävelyä kertyi joka päivä n. 15-17 kilometriä. Äkkiäkös askelia kertyy valtavissa puistoissa!

Vierailimme kaksi kertaan Gorki puistossa. Puistossa oli myös huvipuisto ja kävimme ensimmäisellä kerralla maailmanpyörässä. Suunnittelimme maailmanpyörässä ostavamme hattaran, mutta vesisade pilasi suunnitelmamme ja jouduimme poistumaan puistosta ilman tahmeaa sokeriherkkua. Päätimme korjata tämän epäkohdan viimeisenä iltana ja palasimme puistoon hattaraostoksille. Siitä on muuten aikaa, kun olemme viimeksi syöneet hattaraa! Nostalgiatrippi lapsuuteen ja kesäisiin sirkusvierailuihin oli todellakin kolmen ruplan arvoinen!

Minskin ehkä mielenkiintoisin paikka oli graffittikatu Oktjabrskaja kadulla (löytyy kartasta helpommin nimellä Kastrinickaja). Muraalit ovat syntyneet vuosina 2014-2015 brasilialaisten ja valkovenäläisten taiteilijoiden kädenjälkinä. Alueella oli lisäksi paljon trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita, joten kävimme samalla reissulla aamiaisella, ja löysimme myös mukavat matkamuistot paikallisten käsityöläisten liikkeestä.

Minskistä löytyi paljon mukavia kahviloita. Hotellimme lähellä sijaitsi Sherlock Coffee Hall, missä kävimme kahtena aamuna aamiaisella. 

Creppekahvila Depo löytyi graffittikadun varrelta sekä vanhasta kaupungista. Crepen ystävinä kävimme useamman kerran syömässä mainioita täytettyjä suolaisia lättyjä. Ravintolan miljöö oli myös kiva, mutta graffittikadun ravintola oli aavistuksen viihtyisämpi (ylempi kuva).

Beetlejuice Art Cafe oli mielenkiintoinen kokemus ja samalla muistutus siitä, ettei kaikkialla pärjää englannilla. Ravintola sijaitsi vähän kauempana keskustasta, ja tarjoilijatyttö sai meille kommunikoitua, ettei ruokalistaa ole englanniksi. Päätimme venäjän kielitaidottomina ottaa pelkät juomat ja istahdimme hetkeksi. Paikalle ilmestyi hetken päästä nuori miespuolinen tarjoilija, joka sai meille tulkattua listaa sen verran, että päätimme ottaa hampurilaisateriat. Tilaus ei mennyt oikein nappiin ja ruoka oli jokseenkin epäilyttävää koostumukseltaan. Söimme kuitenkin nälissämme. Minä sain vatsanväänteitä yöllä, mutta onneksi säästyimme pahemmalta. Ruokailua Beetlejuicessa emme suosittele, mutta kahvila oli sen verran erikoinen, että siellä kannattaa piipahtaa huolehtimassa nestetasapainosta.

Minskin vanhakaupunki oli täynnä kirkkoja ja ravintoloita. Yhdessä kirkossa kävimme eteisessä, mutta lähdimme pois, koska kirkossa tuntui olevan vain paikallisia naisia huiveihin kääriytyneinä ja tunnelma oli muutenkin liian harras.

Kävimme yhdessä taidegalleriassa Amy Winehouse -näyttelyssä. Näyttelyssä oli esillä edesmenneen laulajan henkilökohtaisia tavaroita - ihan tavallisista vaatteista esiintymisasuihin, levykokoelma, artistipasseja ja sun muuta. Näyttely on iso juttu Minskissä, sillä Amyn isän puoleinen isoisä on valkovenäläinen ja hän lähti 1890 Minskistä muuttaakseen New Yorkiin, mutta päätyikin Lontooseen. Tuntui, että valkovenäläiset haluavat omia Amyn, sillä näyttelyn yhteydessä käytettiin hashtagia #AmyFromMinsk. Joka tapauksessa mielenkiintoinen näyttely ja onneksi esittelytekstit olivat myös englanniksi.

Amy näyttelyn lisäksi kävimme yhdessä museossa. Kissamuseo oli kodittomien kissojen koti. Museon pitäjät vievät kodittomia katukissoja lääkärille ja hoitavat niille rokotteet. Sen jälkeen kissat muuttavat museoon, mistä ne ovat adoptoitavissa. Ideana siis hyvä, kun pääsylipputuloilla tuetaan kissoja. Museosta jäi silti hieman huono fiilis. Kissan kusi haisi ulkokäytävälle asti ja muutenkin paikka olisi kaivannut siivousta - todennäköisesti useamman kerran päivässä, sillä asuihan museossa lähemmäs 20 kissaa.

Kissamuseon yhteydessä oli Harry Potter -teemainen taikamuseo. Museo oli hieman hämmentävä, mutta ehkä jotkut museovieraat löytävät kissamuseon googlatessaan Harry Potteria.

Olisihan Minskissä toki ollut lukuisia "oikeitakin" museoita, mutta emme olleet museotuulella. Harkitsimme Valko-Venäjän valtion sirkuksessa vierailua, mutta emme kuitenkaan halunneet tukea sirkusta, koska heillä on valkoisia tiikereitä edelleen mukana esityksissä. Ilmeisesti he ovat luopuneet netistä löytämästäni surullisesta esityksestä, jossa karhut ratsastivat biisoneilla.

Kävimme ihmettelemässä Valko-Venäjän kansalliskirjastoa, joka on valmistunut vuonna 2006. Kirjasto on joskus äänestetty maailman rumimmaksi rakennukseksi, eikä ihme - ei tämä timantti kovin hohdokas ollut.

Kirjastoa vastapäätä oli lukuisia kerrostaloa, joiden päädyissä oli muraaleja. Vieressä oli myös Dana Mall -ostari, joka oli täynnä länsimaalaisia merkkiliikkeitä. Liikkeiden hintataso oli länsimaalainen. Muuten Minskissä oli edullista; syömiseen ja pieniin matkamuistoihin ei mennyt kovin paljon rahaa.

Minskin reissu oli mukava ja rento. Koska meillä ei ollut mitään pakollisia nähtävyyksiä, niin aamut olivat kiireettömiä ja ehdimme rauhassa istua kahviloissa. Minskiin ei todennäköisesti ole syytä palata toista kertaa, mutta reissussa heräsi yhä enemmän kiinnostus Itä-Euroopan maita kohtaan. Aina ei tarvitse valita matkakohteeksi kaupunkia, missä on turisteja haitaksi asti. Tämän reissun perusteella voisin toistekin suunnata jonnekin, missä turismi on vielä alkutekijöissään. Спасибо Минск!