keskiviikko 21. lokakuuta 2015

MATKA LIECHTENSTEINIIN JA TAKAISIN

Italian Maggiorejärven rannalta karavaanimme jatkoi kulkuaan kohti Sveitsiä. Sveitsin huikeita maisemia kelpasi ihastella auton ikkunasta. Kylät vaihtuivat tiuhaan ja monissa kylissä oli kirkon lisäksi myös vanha linna. Välillä sää oli meni niin sumuisaksi, että näimme juuri ja juuri tien.










Sveitsistä teimme mutkan kohti itää ja Liechtensteinin pikkuruista valtiota Alppien sydämessä. Maassa asuu vain reilut 35 000 asukasta, joista reilut 5000 asuu maan pääkaupungissa Vaduzissa. Suuntasimme Vaduzin pikkukaupunkiin ja vitsit, miten ihana kaupunki siellä odottikaan!

Ajoimme karavaanin taidemuseon pihalle parkkiin ja lähdimme tutustumaan Vaduziin jalkaisin. Kaupunki on niin pieni, että ydinkeskusta oli tutkittu vajaassa puolessa päivässä. Vaduzia ympäröi komeat maisemat ja kaupunki on täynnä taidetta! Lukuisat veistokset toivat kaupunkiin omaleimaisuutta ja väriä.

Vaduzissa oli paljon (aasialaisia) turisteja ja kävelykadun varsi olikin täynnä erilaisia turisteille suunnattuja putiikkeja. Liechtensteinin hintataso oli Sveitsin luokkaa eli melko korkea, joten juurikaan jääkaappimagneettia isompia ostoksia ei tullut tehtyä. Paikallisilla ei hienoista autoista ja puvuista päätellen ole pikkurahan puutetta.













Liechtensteinista palasimme kohti länttä ja lähdimme ajelemaan kohti Sveitsin ja Ranskan rajaa. Pysähdyimme matkalla ihastelemaan Walensee -järven upeaa postikorttimaisemaa.




Yövyimme Baselin lähellä leirintäalueella. Leiriydyimme sen verran myöhään, että emme jaksaneet lähteä tutustumaan Baseliin. Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan Ranskan maaseudun halki kohti Saksan Mooselin laaksoa. Meidän oli tarkoitus vierailla Ranskan puolella isossa luonnonpuistossa, mutta omituista kyllä, emme löytäneet puistoa. Tai ehkä ajoimme puiston halki, mutta emme löytäneet mitään varsinaista porttia puistoon, minne auton olisi voinut jättää parkkiin. Opasteet puistoon loppuivat vain yhtäkkiä ja olimme ihmeissämme, että minne meidän pitäisi jatkaa. Puisto jäi näkemättä, mutta oli silti mielenkiintoista nähdä Ranskan maaseutua. Eivätpä olleet hassummat maisemat sielläkään, tosin oma valokuvasaldo jäi Ranskan puolelta aika laihaksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti