tiistai 18. helmikuuta 2014

TURHUUKSIEN DUBAI

Arabiemiraattien matkalla ehdin pikaisesti tutustua Dubaihin viettämällä siellä kaksi erillistä yötä. Yövyin kummallakin kerralla Deirassa, Al Rigga ja Union metroasemien läheisyydessä ja voin suositella sijaintia muillekin. Lähellä oli paljon kauppoja ja ravintoloita sekä Dubainlahti ja vanhat basaarit olivat kävelymatkan päässä.

Dubai lähestyy. Maailman korkein rakennus Burj Khalifa
nousee komeasti muiden pilvenpiirtäjien yläpuolelle.

En ollut suunnitellut Dubain ohjelmaa etukäteen ja kaupunkiin saavuttuani päätin ensi alkuun turvautua matkaoppaan tärkeimpiin kohteisiin. Ensimmäisenä listassa luki shoppailu, joten hyppäsin metroon ja suuntasin kohti Dubai Mall ostaria, joka sijaitsee (toistaiseksi) maailman suurimman rakennuksen Burj Khalifan (828 m) vieressä.

Dubai Mall:n vesiputous
Näitä pieniä vesiputouksia oli ostarissa kaksin kappalein

Metro kulki maan päällä ja kohtasin metron ikkunasta tutun näyn. Pekingissä asuessani totuin näkyyn, että vanhoja matalia rakennuksia purettiin ja niiden tilalle rakennettiin mitä ihmeellisemmän muotoisia pilvenpiirtäjiä. Kuitenkin ostariin päästessäni ymmärsin, miten pientä kaikki loppujen lopuksi oli Pekingissä. Dubai Mall oli käsittämättömän iso kompleksi jopa Pekingin valtavien ostoskeskuksien rinnalla! Luistelurata löytyi myös Pekingistä meidän naapurissa sijainneesta China World Mall:sta, mutta kiinalaiset eivät olleet keksineet rakentaa ostoskeskukseen valtavia vesiputouksia, sisätilahuvipuistoa, valtavaa akvaariota tai laskettelukeskusta kuten Dubaissa!

Dubai Mall:n luistelurata
Luistelijoita
Ostarin pelipaikka...
...ja pelipaikan huvipuisto
Vaatimaton pieni akvaario
Akvaariossa olisi ollut haitunneli, mutta en ostanut
pääsylippua sisälle, sillä akvaarion näki riittävän hyvin ulkopuolellekin.

Ihmettelin Burj Khalifaa ulkopuolelta, sillä en ollut ostanut lippua hyvissä ajoin etukäteen ja reissuni aikana näköalatasanteelle olisi ollut lippuja jäljellä ainoastaan varhain aamupäivästä ja myöhään illalla.  Burj Khalifan alla sijaitsee Dubai Fountain eli maailman suurin suihkulähde. Suihkulähde-esitykset alkavat klo 18 illalla ja niitä on 20 minuutin välein. Video puhukoon puolestaan, muista myös äänet!

Burj Khalifa
Järvi Burj Khalifan alla, jossa on iltaisin Dubai Fountain esityksiä

Kaikkia maailman turhuuksia ei sentään löytynyt yhdestä ostoskeskuksesta, vaan seuraavaksi lähdin Mall of the Emirates ostoskeskukseen todistamaan omin silmin Ski Dubai hiihtokeskusta. Samassa ostarissa, missä tasaisin väliajoin kuuluivat rukoukset, sijaitsee myös laskettelurinne. Mitäpä tähän sanoisi? En oikein osaa sanoa mitään!

Rukoushetki
Ski Dubai
Ostarissa sijaitseva hiihtokeskus...
...ja tietenkin hiihtohissi!

Halusin toki nähdä Dubaissa muutakin kuin ostoskeskuksia ja suuntasin meren rannalle Palm Jumeirahiin, maailman suurimmalle palmun muotoiselle tekosaarelle. Matka saarelle oli melko epätoivoinen. Katsoin kartasta lähimmän metroaseman ja ajattelin, että eiköhän saarelle pääse kävellen. Alueella oli tietyömaa ja seurasin jalankulkijoille suunnattuja opasteita. Opasteet johtivat nurmirinteelle, ja osittain jouduin kulkemaan ison valtatien vierellä pientä hiekkapolkua pitkin. Minusta tuntui uskomattomalta, että kaupungissa, jossa rakennetaan laskettelurinteitä ostoskeskuksiin, ei ole kunnon jalkakäytävää yhteen kaupungin varmasti suosituimpaan turistikohteeseen! Mutta Dubaita ei ole rakennettukaan köyhiä jalankulkijoita ajatellen.

Kävelytie Dubain tyyliin - hiekkapolku...
...ja nurmikenttä!

Ehdin jo matkan aikana ajatella, että olen eksynyt tieltäni, mutta lopulta näin muitakin jalankulkijoita ja seurasin heitä yksiraiteiselle juna-asemalle, joka vei matkustajat Palm Jumeirah saaren kärkeen. Junamatkalla ehdin katsella maisemia ja kuinka rikkaat ihmiset lomailevat tekosaaren hulppeassa Atlantis hotellissa.

Dubai Marina
Yksi palmusaaren lukuisista rannoista;
palmun muotoon rakennettu tietenkin
Atlantis hotelli

Kävin Atlantis hotellissa kiertelemässä sisällä ja siellä oli lukuisia pieniä putiikkeja ja kulta-automaatti. Kulta-automaatista olisi voinut ostaa itselle vaikka korvakorut. Palmusaarella ei ollut julkista rantaa, jonne olisin voinut mennä, mutta kävelin ihan saaren päässä olevalla rantakadulla ja katselin Atlantis hotellin toisella puolella sijaitsevan Aquaventure vesipuiston meininkiä. Jos vielä joskus matkustan Dubaihin, niin sitten lähden palmusaarelle uikkareiden kanssa ja menen päiväksi mielettömältä näyttäneeseen vesipuistoon!

Kulta-automaatti
Palmusaaren rantakatu
Aquaventure vesipuisto

Viimeisenä päivänäni päätin tutustua paremmin Deiran alueeseen ja kävelin Dubainlahdelle, missä oli lukuisia pieniä rahtialuksia lastauksessa. Dubainlahden yli kulkee vesibussi, mutta koska minulla oli rajallisesti aikaa, eikä suoranaisesti mitään asiaa lahden toiselle puolen, niin tartuin yhden veneilijän tarjoukseen ja lähdin puolen tunnin veneajelulle pitkän lahtea. Maisemia oli välillä mukava katsoa veneestä käsin.

Sheikin ja sheikin pojan(?) kuvia oli joka puolella
En saanut oikeista kameleista otettua kuvaa,
niin kuvasin sitten patsasta
Dubainlahti oli täynnä rahtialuksia
Tämmöisellä veneellä minäkin huristelin lahdella
Dubainlahdelta näkymä Deiran puolelle


Kävin myös yhdellä Deiran basaareista kiertelemässä, vaikka en sieltä mitään ostanutkaan. Oli mukava nähdä loisteliaiden pilvenpiirtäjien vastapainoksi jotain vanhaa ja ei-maailman suurinta.

Deiran basaarilla liehuivat maan liput
Mausteita
Päivän kullan hinta
Kultakoruja moneen lähtöön

Lopulta tuli aika jättää Dubainlahti ja basaarit taakse ja suunnata kohti lentokenttää. Matkalla törmäsin pieneen söpöön basaarikissaan, jonka olisin mielellään ottanut mukaan kotiin, mutta ikävä kyllä kisu piti jättää basaariin.

Viimeisenä, mutta ei vähäisenä: pieni basaarikisu

Dubain reissu oli mielenkiintoinen. Omat mielipiteet Dubaita kohtaan ovat melko ailahtelevat. Aina on hienoa nähdä uusia paikkoja, mutta toisaalta maailman suurimmat ja mahtavimmat nähtävyydet olivat turhamaisia. Dubainlahti ja Deiran alue olivat kuitenkin mukavia alueita. Parhaiten Dubai sopinee auringonpalvojille ja shoppailijoille - niin ja Finnairin lentomatkustajien perusteella lapsiperheille.

1 kommentti:

  1. Heips! Oli kiva lukea matkajuttujasi. Muutaman tarkoituksella skippasin kotiin luettavaksi, etta saan itsellekin intoa kotopuolen blogauksiin mukaanlukien valokuvat.
    Terkkuja Roomasta!

    VastaaPoista