keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

NIN 2014 KIERTUEEN JATKO

Kesäkuu toi tullessaan jatkoa siskoni ja minun NIN2014 -kiertueelle. Aloitimme keikkailun Zürichistä, missä oli vain kourallinen faneja, jotka olivat hankkineet lipun etukäteen bändin kautta. Istuimme ja odottelimme keikan alkamista lähes tyhjässä konserttisalissa, sillä suurin osa porukasta saapui paikalle vasta vähän ennen lämppäriä. Sen sijaan Wienissä oli ihan erilainen meininki ja ennakkolippuja oli myyty etukäteen maksimimäärä, ja sali alkoi täyttyä yleisöstä heti ovien auettua. Meillä kävi hyvä tuuri, kun pääsimme eturiviin!







Nine Inch Nailsin Euroopan kiertueen alkupään keikat Helsingissä ja Tukholmassa olivat hyviä, mutta eivät lähellekään parhaimmasta päästä, mitä olemme nähneet. Loppukiertueen Zürichin ja Wienin keikoilla oli aivan erilainen meininki ja bändi heitti loistavia ja energisiä keikkoja. Emme siis turhaan matkustaneet bändin perässä Keski-Eurooppaan. Bändi jopa kuvasi Wienin keikan, koska heille on sanottu, että Wienissä on hyvä yleisö ja niinhän se olikin. Keikalla oli melkoinen meininki ja yleisön energisyys heijastui lavalle asti.









Toisinaan tulee mietittyä, onko mitään järkeä laittaa paljon rahaa jonkin bändin fanittamiseen, mutta Wienin keikalta lähtiessämme aloimme jo suunnitella minne päin maailmaa olisi mukava reissata bändin seuraavan kiertueen aikana. Niinpä niin. Parempi alkaa siis säästämään NIN20xx -kiertuetta varten jo hyvissä ajoin - milloin se sitten lienee ajankohtainen!




Keikoilta ei tarvinnut lähteä tyhjin käsin kotiin, vaan saimme onneksemme kotiin viemisiäkin. Kiitos Nine Inch Nails jälleen kerran! Nähdään seuraavalla kiertueella!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti