tiistai 1. heinäkuuta 2014

KAUAN ODOTETTU BARCELONA

Enpä olisi uskonut, että teen puolenvuoden sisään kolme Espanjan matkaa: Teneriffalle, Alicanteen ja Barcelonaan. Barcelona on ollut pitkäaikainen haave, kun taas Teneriffa ja Alicante olivat extempore-reissuja. Barcelona on Katalonian itsehallintoalueen pääkaupunki ja katalonialaisuus näkyi vahvasti myös katukuvassa; hyvin monen asunnon parvekkeella roikkui Katalonian lippu. En tiedä, mitä katalonialaisista ihmisistä yleensä sanotaan, mutta itsestä osa katalonialaisista tuntui hieman koppavilta ja väittäisin, että muualla Espanjassa olen kohdannut mukavampia ihmisiä. En kuitenkaan halua yleistää mielipidettäni kaikkiin katalonialaisiin - useimmat ihmiset olivat mukavia, mutta törmäsimme muutamaan aika tylyyn ihmiseen ja niinhän siinä helposti käy, että sitten helposti leimaa kaikki muutkin ihmiset siinä sivussa.

Meillä oli Päivin kanssa odotukset aika korkealla Barcelonaa kohtaan, ja varasimmekin matkaan paljon - itse asiassa liian paljon aikaa. Olimme Barcelonassa liki viikon, mutta loppujen lopuksi kaupunki osottautui paikaksi, jonne olisi riittänyt pitkä viikonloppumatka. Tosin Figueresiin kannattaa varata ihan oma päivänsä, jos haluaa käydä Salvador Dalin teatterimuseossa.

Majoituimme valtavan kokoiseen asuntoon El Ravalin kaupunginosassa, mistä oli vajaan 10 minuutin kävelymatka pääkävelykadulle La Ramblalle. Emme välttämättä olisi tarvinneet keittiön ja olohuoneen lisäksi omia makuuhuoneita ja kahta parveketta, mutta asunto sopi budjettiimme ja täytti kaksi tärkeää kriteeriä: keskeinen sijainti ja pyykinpesukone. Pesukoneelle tulikin käyttöä helteisessä säässä!

Helteinen sää ja kaupunkiloma eivät ole mikään miellyttävä yhdistelmä, mutta onneksi reissullemme sattui muutama viileämpikin hetki. Ajankohtana kesäkuun alkupuoli ei ollut muutenkaan paras mahdollinen aika matkustaa Barcelonaan, sillä kaupunki kuhisi turisteja, mikä tarkoitti sitä, että nähtävyyksille piti jonottaa pitkään ja esimerkiksi La Ramblalla kävellessä sai väistellä ihmisiä, jotka olivat päättäneet olla väistämättä muita. Alla olevat kuvat La Ramblasta on otettu aamulla ennen kuin kaikki turistit ovat lähteneet majapaikoistaan. La Rambla tuskin nukkuu koskaan - lähtiessämme Barcelonasta aamulla viiden aikaan La Ramblalla riitti edelleen liikennettä; osa ihmisistä oli palaamassa baareista ja osa yritti vielä tienata muutaman euron yrittämällä myydä meille oluttölkkejä. Myyjien bisnesvaisto ei kyllä osunut meidän kohdalla oikeaan!

Majapaikkamme pitkä käytävä
Miron taidetta La Ramblalla
La Rambla aamutuimaan
Taidetta Barri Gotic kaupunginosassa
Katutaidetta El Ravalin kulmilla
Katutaidetta El Ravalin läheisyydessä

Siinä missä Wien oli täynnä Mozartia, Barcelona oli täynnä FC Barcelonaa ja Gaudia. Jalkapallo ei kiinnostanut meitä, mutta sen sijaan omistimme Antoni Gaudin arkkitehtuurille enemmänkin aikaa. Gaudi on Barcelonan historian kuuluisin arkkitehti ja hän oli hurskas katolilainen. Hänet julistettiinkin vuonna 2001 autuaaksi ja Katalonian katollinen kirkko haluaisi julistaa Gaudin pyhimykseksi.

Gaudin kuuluisin taidonnäyte on Sagrada Familia kirkko, joka jäi kesken Gaudin kuollessa vuonna 1926 ja kirkon rakentaminen jatkuu edelleen. Kirkkoon kannattaa joko hankkia lippu etukäteen netistä tai sitten saapua hyvissä ajoin aamulla jonottamaan lippua - me olimme paikalla aamulla yhdeksän jälkeen, jolloin jono liikkui vielä ihan sujuvasti. Kirkossa riitti yksityiskohtia niin sisällä kuin ulkopuolellakin. Kirkosta on hieman vaikea muodostaa mielipidettä, mutta ehkä adjektiivit "erilainen" ja "mielenkiintoinen" kuvaavat sitä parhaiten. En ole ennen nähnyt mitään vastaavaa - eikä vastaavaan kirkkoon voi muualla törmätäkään. Kirkon rakennustyöt häiritsivät hieman vierailua, sillä kirkkoa rakennetaan samaan aikaan, kun turistit vierailevat kirkossa ja rahoittavat rakennusprojektia. Vuonna 1882 aloitetun rakennusurakan toivotaan valmistuvan vuonna 2030 eli siihenkin on vielä melkoisesti aikaa.

Sagrada Familia viereisestä puistosta kuvattuna
Vähän erilainen kuvakulma kadun toiselta puolen
Ristiinnaulittu ulkona
Kirkon korkeat pilarit
Katto ja pilareita
Ristiinnaulittu sisällä
Yksityiskohtia ulko-ovesta
Seimenlapsi
Itämaan tietäjät

Seurasimme Gaudin jalanjälkiä myös Parc Güelliin, jonne noustessa saimme samalla katsella Barcelonan kaupunkinäkymää. Sagrada Familia kohosi valtavan kokoisena ja korkeana esiin jättäen muut rakennukset varjoonsa.





Parc Güell valittiin 1884 Unescon maailmanperintökohteeksi ja siitä tekee erityisen Gaudin käyttämä trencadi-mosaiikki; särjetyistä keramiikkalaatoista ja -esineistä tehty mosaiikki, joka koristaa puiston kaiteita ja rakennuksia. Puisto on ehdottomasti vierailemisen arvoinen, vaikka saimmekin ensin jonottaa lippuja ja sen jälkeen sisäänpääsyä puistoon, sillä puistoon päästetään tiettyyn aikaan vain tietty määrä ihmisiä. Maksullisen puistoalueen ympärillä on kuitenkin iso erillinen puistoalue, missä voi kierrellä ja viettää aikaa Güelliin pääsyä odotellessa.









La Ramblan eteläosa päättyy Kristoffer Kolumbuksen muistomerkkiin, joka on myös näköalapaikka - torniin pääsee hissillä tsekkaamaan lähikulmat. Muistomerkin jälkeen edessä onkin kaupungin satama. Satama oli hieman tylsähkö ainakin verrattuna Alicanten satamaan. Sataman rannalla voi syödä creppejä ja Rambla de Marin laskusiltaa pitkin kulkiessa päätyy ostoskeskukselle, jossa on mm. Desigualin tehtaanmyymälä. (Kävimme yhteensä kolmessa Desigualin tehtaanmyymälässä siinä toivossa, että löytäisimme jotain kivaa, mutta tällä kertaa vastaan ei tullut mitään pakollista.)

Kolumbuksen muistomerkki
Montjuic vuorelle olisi päässyt köysiradalla
Rambla de Mar
Rambla de Mar
Satama oli täynnä pienempiä ja isompia veneitä

Auringonpalvojien aika kuluu Barcelonassa varmasti hyvin, sillä kaupunki on oivallinen kohde kaupunki- ja rantaloman yhdistämiseen. Me kävimme tsekkaamassa lähimmän rantaviivan Port Vellissä, joka on kävelymatkan päässä keskustasta. Ranta oli täpötäynnä ihmisiä, joten se ei sovi omaa rauhaa ja yksityisyyttä hakeville.

Port Vell
Rannalla riitti ihmisiä
Muutama väljempikin rako löytyi

Yksi mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä Barcelonassa oli itäinen hautausmaa; Cementiri de l'Est. En ole ennen nähnyt mitään vastaavaa; perinteisien perhehautojen lisäksi hautausmaalla oli suurimmaksi osaksi monikerroksisia hautoja, mutta ei hajuakaan, mitä haudat pitävät sisällään. Haudat olivat rakennettu niin, että niihin mahtuu arkku, mutta tiedä sitten, onko haudoissa tuhkauurnat vai oikeasti arkkuja. Osa omaisista joutui kiipeämään tikkaille jättääkseen haudalle kukkia ja useimpien hautakivien edessä oli lukollinen lasi, jonka taakse omaiset olivat jättäneet pieniä pyhimyspatsaita, valokuvia edesmenneistä omaisistaan, kukkia ja ties mitä.












Vierailimme myös valtavassa Parc de a Ciutadella puistossa. Puistossa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja siellä on mm. eläintarha. Matkaopaskirjan ehdotus ottaa puistoon mukaan piknikeväät olisi ollut varteenotettava idea, ellei meidän puistopäivänä olisi ripsinyt vähän vettä. Pieni vesisade tekikin pitkään jatkuneen helteen jälkeen hyvää!

Cascada, suihkukaivo
Gaudi on osallistunut myös tämän suihkukaivon suunnitteluun
Llac tekojärvellä olisi voinut soutaa
Vehreässä puistossa oli myös kukkia ja patsaita
Hieman erilainen puiston aita

Barcelona oli ihan kiva kaupunki, mutta sieltä puuttui se jokin, mikä saa palaamaan joihinkin kaupunkeihin uudestaan. Ehkä fiilikset olisivat erilaiset, jos olisimme olleet kaupungissa lyhyemmän ajan tai jos olisimme vierailleet siellä turistisesongin ulkopuolella ja hieman viileämpänä ajankohtana. Niin tai näin, niin saimme ainakin nauttia riittävän annoksen Kataloniaa. Saas nähdä minne seuraavan kerran suuntaamme Päivin kanssa!

Ihastelimme/ihmettelimme Gaudin suunnittelemaa
Casa Batlloa sen ulkopuolelta.
Boteron El Gato veistos El Ravalin kävelykadulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti