Matkan aikana pääsin vierailemaan paikoissa, jonne en ikinä tavallisella turistimatkalla päätyisi. Blogiteksteissäni en aio käsitellä Naisten Pankin työtä sen tarkemmin, vaan kerron yleisiä reissufiiliksiä matkan varrelta. Jos haluat lukea reissukuulumisia Naisten Pankin näkökulmasta, niin voit tutustua reissukamuni blogitekstiin täällä.
Matka Nepaliin oli pitkä. Lensimme Kathmanduun Qatar Airwaysillä Dohan kautta. Matkustin tuttuun tapaani lentolaukun kanssa, jolla ajattelin pärjätä kahdeksan päivän matkan ajan. Kauhukseni Qatarin tiskillä punnittiin tarkkaan kaikki laukut, myös käsimatkatavarat. Olin onneksi sujauttanut osan matkatavaroista yhden matkaseuralaisen isoon laukkuun ja lentolaukkuni painoi kilon alle sallitun seitsemän kilon. Lentolipun hintaan kuului toki ruumaan menevä laukku, mutta olen tottunut lentolaukkumatkustamisen helppouteen, jolloin laukku seuraa aina mukana, eikä sitä tarvitse odotella liukuhihnalta. Lentolaukussa on myös se hyöty, ettei tule kannettua turhia vaatteita mukana ja tulee shoppailtua normaalia vähemmän turhaa roinaa tai vaatteita.
(Paluumatkalla Kathmandun lentokentällä laukkujen kanssa ei oltu yhtä tarkkoja kuin Helsingissä.)
Yleensä istun lennoilla käytäväpaikalla, mutta tällä kertaa istumapaikkani olivat sekä Dohan että Kathmandun lennoilla ikkunapaikalla. En voinut olla kuvaamatta aamun sarastusta Dohan lennolla tai pilvien yläpuolelle kohoavaa Himalajan vuoristoa Nepalin yllä. Kathmanmandun laaksoon laskeutumista oli myös mielenkiintoista seurata.
Kathmandun lentokenttä oli sekava. Seurueellamme meni tuntikausia, että pääsimme lentokentältä ulos. Kentällä ei ollut tarkkoja opasteita, miten meidän tulisi toimia. Jonotimme ensin automaattiin, joka skannasi passin. Syötimme automaattiin tiedot matkastamme ja automaatti otti myös kasvokuvan. Seuraavaksi piti siirtyä automaatin tulostaman lipun kanssa viisumijonoon. Olin varannut mukaan dollareita, mutta 25 USD:n hintaisen viisumin olisi voinut maksaa myös monella muulla valuutalla. Pitkän viisumijonon jälkeen jonotettiin vielä passin tarkastukseen. Oli kulunut reilut pari tuntia aikaa siitä kun koneemme laskeutui ja passivirkailija löi leiman passiin. Tällä välin sentään matkaseurueen laukut olivat saapuneet ja olimme valmiit jatkamaan matkaa.
Olisi ollut kuvaamisen arvoista päästä ikuistamaan matkaseurueemme ilmeet, kun istuimme lentokentän parkkipaikalla pikkubussin kyydissä ja katselimme ulkona bussin vieressä olevia laukkujamme. Ihmettelimme, minne laukkumme mahtuvat. Laukkumme nostettiin bussin katolle, eikä niitä sidottu mitenkään. Seuraavaksi jännitimme, pysyvätkö laukut varmasti bussin katolla aina hotellille asti ja hyvin pysyivät!
Nukuimme ensimmäisen yön Kathmandussa, mistä matkamme jatkui varhain seuraavana aamuna kohti Sindhulia. Matkaa kertyi noin 160 kilometriä, mutta matkamme jeeppisaattueessa kesti taukojen kera noin kuusi tuntia huonojen teiden takia.
Kathmandun läpiajaminen antoi ensivaikutelman kaupungista. Kaupunki kylpee harmaassa saastesumussa, sillä laaksossa sijaitsevasta kaupungista saastesumu ei helposti hälvene. Liikenteessä oli monenlaista kulkijaa jalankulkijoista pyöräilijöihin ja mopoilijoista autoilijoihin. Pyhiä lehmiä ei näkynyt tiellä.
Pidimme matkan varrella muutaman jaloittelu- ja vessatauon. Pysähdyspaikoilla oli monenlaisia kojuja, joista sai ostaa juomista ja pientä snacksiä. Vessat olivat alkeellisia, kuten etukäteen arvata saattoi. Pääasia kuitenkin, että jonkinlainen reikä löytyi suojaisesta kopperosta.
Mitä kauemmaksi Kathmandusta pääsimme, niin sitä huonommassa kunnossa tiet olivat. Mutkittelimme vuoristoteillä, ylitimme joen uomia kivikkoisilla tieosuuksilla. Onneksi muistin ottaa matkalle mukaan matkapahoinvointitabletteja. Välillä tuntui kuin istuisi tuntikausia kestävässä vuoristorata-ajelussa. Auto tärisi ja päivän päätteeksi päässä heitti kuin olisi merisairas. Minulla oli kädessä aktiivisuusranneke. Vaikka päivän aikana ei tullutkaan kovin montaa askelta otettua, niin ranneke tulkitsi autossa istutun tärinän niin kuin olisin ottanut askelia reilusti yli päivittäisen suosituksen.
Otimme aamulla hotellilta eväsrasiat mukaan ja pysähdyimme matkan varrella kauniille näköalapaikalle syömään. Eväsrasiat olivat runsaat ja ne sisälsivät muun muassa ison rasian riisiä kasviksilla, paneroidun kasvispihvin, leipää, hedelmiä ja mehua.
Lounaan jälkeen pysähdyimme vielä kerran ennen määränpäätä. Koirat ja vuohet juoksivat vapaana pysähdyspaikalla. Oli surullista katsella lehmää, joka yritti löytää syötävää roskakasasta. Sama asia jaksaa aina ihmetyttää etenkin kehitysmaissa - mikseivät ihmiset arvosta ympäristöään ja laita roskia roskiin?
Sindhuliin päästessämme majoituimme hotelli Sindhuli Inn:iin, missä vietimme kaksi yötä. Sindhuli Inn oli tukikohtamme, mistä vierailimme muutaman tunnin ajomatkan päähän kyliin, joissa Naisten Pankin hankkeet vaikuttavat.
Hotellin ovessa oli järeä lukko ja myös sisäpuolella oli monta turvalukkoa. Tein Kathmandussa laskelmointivirheen, enkä pessyt hiuksia kuumassa suihkussa. Sindhulin hotellin suihkusta tuli vain kylmää vettä ja peseytyminen oli suorastaan henkeäsalpaavaa! Pääasia kuitenkin, että reissussa pääsi peseytymään.
Yö hotellissa oli vilpoisa, kun en osannut käyttää lämmityslaitetta oikein. Nepaliin kannattaakin varautua niin, että voi harrastaa kerrospukeutumista. Alle kevyempää ja päälle neule tai kevyt toppatakki ja huivi, jotka on helppo riisua. Villasukat olivat yöllä välttämättömät. Muuten saimme pukeutumisohjeeksi, että kulttuuria kunnioittaen maaseudulla on hyvä pitää peppu ja polvet piilossa. Tunika tai mekko ja legginssit olivatkin hyvä kombo reissussa.
Olen nepalilaisen ruuan ystävä ja harvoin tulee reissussa syötyä yhtä hyvin kuin Nepalissa! Sindhulin Inn valmisti meille valmiit illallispöperöt ilman, että olisimme itse päässet valitsemaan ruokaa. Riisin kylkiäisenä oli joka ilta kasviskeittoa, kasviksia ja mausteista kastiketta paneerjuustolla. Leipänä rotia ja papadumia, ja siihen päälle nepalilaista olutta. Kyllä kelpasi!
Seuraavaksi matka jatkui päiväretkellä Koktin kylään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti