sunnuntai 25. toukokuuta 2014

IHANA CENTRAL PARK

New Yorkin Cetnral Park eli keskuspuisto oli niin mieletön paikka, että se ansaitsee ehdottomasti oman blogitekstin kuvineen. Vierailimme Central Parkissa kaikenkaikkiaan kolme kertaa matkamme aikana. Reissumme alussa, huhtikuun puolivälissä kukat kukkivat, mutta puissa oli vasta pienet silmut. Kaksi viikkoa myöhemmin puisto oli paljon vihreämpi, mutta emme jaksaneet enää valokuvata jokaista puiston kolkkaa uudestaan.

Keltaista ja sinistä.
Ihanat narsissit kukkivat juuri pääsiäisen kynnyksellä.
Central Parkissa oli lukuisia siltoja.
Kauko-ohjattavat purjeveneet
Sakura-aika
Belvederen linna

340 hehtaarin kokoiseen puistoon mahtuu monenlaista. Siellä on mm. eläintarha, linna ja lukuisia kävelyreittejä. Puistossa olikin monenlaisen urheilun harrastajia. Osa juoksi, toiset pyöräili, kentillä pelattiin baseballia. Järvellä oli veneilijöitä. Monet turistit ajelivat puiston halki riksalla tai hevoskärryillä. Suunnittelimme aluksi pyörän vuokraamista, mutta pyörävuokraamoon oli niin pitkä jono, että tyydyimme kävelemiseen. Kävelemisessä oli kuitenkin se hyvä puoli, että kävellen pääsi joka paikkaan, mutta pyörällä olisi saanut ajella vain pyöräteillä.

Puistossa voi loikoilla...
...tai pelata vaikka baseballia.
Central Parkin valtava tekojärvi ja
Upper Manhattanin hulppeat rakennukset.
Puistossa oli monenlaisia kulkureittejä.
Puistossa piti välillä jopa pysähtyä liikennevaloihin.
Veneilijöitä.

Puistossa oli myös monenlaisia asukkaita. Kilpikonnat viihtyivät vesistöissä ja ihmettelimme, miten ne onnistuivat kipuamaan puiden oksille. Oravat puolestaan olivat uteliaita ja ihmisiin tottuneita.

Konnat kiipeilemässä
Utelias orava

Yksi Central Parkin suosituimmista nähtävyyksistä on Strawberry Fields puutarhassa sijaitseva John Lennonin muistomerkki. Strawberry Fields sijaitsee John Lennonin entisen kodin, Dakota Buildingin edustalla.

John Lennonin muistomerkki

Kaikki paikalliset eivät sentään urheilleet, vaan kokoontuivat viheralueille piknikille tai muuten vain chillailemaan ja nauttimaan aurinkoisesta kevätpäivästä. Kyllä new yorkilaisten kelpaa; ihana ja monipuolinen puisto Manhattanin sydämessä on varmasti monelle kuin takapiha. Sori vaan Lontoon Hyde Park, tipahdit suosikkipuistolistallani nyt kakkoseksi!

Huhtikuun puolivälissä...
...ja kaksi viikkoa myöhemmin ennen viheralueen
porttien avautumista.
Puistossa oli monenlaisia kulkijoita.
Liisa Ihmemaassa.
Tyytyväiset lomalaiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti