keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

TURISTINA HELSINGISSÄ

Olin lähes viikon Helsingissä "kesätöissä". Työnantajani oli rento ja joustava, ja minulla oli paljon vapaa-aikaa omiin menoihin. Työnantaja oli tyytyväinen, kun hän sai säännöllisen ruokatarjoilun, vessan siivouksen ja tietenkin rapsutusta ja harjaamista. Alussa meillä oli kiistaa työajoista, sillä työnantajani vaati kovaan ääneen minua yöllä leikkimään kanssaan. Tulimme onneksi sopuun ja päätimme laittaa lelut yöksi hyllyyn, ettei tule houkutuksia.


Kissavahtireissu oli oikein mukava. Sain asua kuin kotona, mutta samalla olin turistina Helsingissä. Olen karkean laskelmani mukaan käynyt Helsingissä varmasti lähemmäs sata kertaa, mutta reissujen syynä ovat yleensä olleet kaverit ja/tai keikat. Viikonloppureissujen aikana ei ole siis ollut aikaa ihmeempiin. Silloin tällöin olen käynyt Ateneumissa ja Kiasmassa, mutta siinäpä se. Helsingissä on paljon nähtävää, mutta kun on kyse kotimaasta, niin jostain syystä nähtävyydet eivät samalla lailla kiinnosta kuin ulkomailla. Ehkäpä sitä aina ajattelee, että tässä on vielä elämä aikaa kierrellä kotimaan nähtävyyksiä. Tällä kertaa kuitenkin päätin ottaa turistimaisen asenteen ja lähdin kartan ja kameran kanssa hakemaan uusia kokemuksia Helsingistä!

Verkkokalvoilleni on jäänyt muistiin kuva 80-luvun lopun tai 90-luvun alun Suosikista, jossa Michael Monroe poseeraa jalat leveässä haara-asennossa Sibelius monumentin edessä. Kuvittelen artikkelin otsikon olleen "Suomi, Sibelius ja Michael Monroe!", mutta siitä en menisi kuitenkaan takuuseen. Monumentti ei ole koskaan sattunut kulkureitilleni, joten otin nyt asioikseni kävellä patsasta ihmettelemään lukuisien ulkomaalaisten turistien kanssa. Monumentti oli hieno, vaikka Michael Monroe ei ollutkaan sen edessä poseraamassa. Joku ulkomaalainen matkaopas selitti turistiryhmälleen, että sade ja kova tuuli saavat monumentin soittamaan urkumaisia ääniä. Totta vai tarua - sitä en tiedä!




Museovierailuja tein niin uusiin kuin ennestään tuttuihin kohteisiin. Yksi uusista kohteista oli Espoon puolella sijaitseva Akseli Gallen-Kallelan museo, jossa Gallen-Kallela on aikoinaan asunut perheensä kanssa. Museo oli kävelymatkan päässä majapaikastani, jonne johti viihtyisä tie läpi vesistön ja metsikön.

Gallen-Kallelan museossa oli mielenkiintoista vierailla, mutta Gallen-Kallelan kuuluisia töitä oli kuitenkin enemmän esillä Ateneumin Tarujen kansat -näyttelyssä, missä tuli myös vierailtua.






Gallen-Kallelan museon yhdessä kerroksessa oli teos, johon kävijät saivat ripustaa lapun, johon he olivat kirjoittaneet, mistä he ovat unelmoineet 11-vuotiaana ja mistä he unelmoivat nyt. Ihmisillä oli monenlaisia unelmia. Lapsuuden unelmat olivat vaihtuneet esimerkiksi rakkaudeksi, lapsen saamiseksi tai lottovoitoksi. Yritin miettiä, mistä itse olen haaveillut 11-vuotiaana, mutta vaikea sellaista on muistaa. Jossain vaiheessa haaveilin ainakin koiranpennusta ja kuvittelin aikuisena asuvani valkoisessa omakotitalossa, mutta nykyisin kumpikaan ei kuulu haaveisiini.







Vierailin Kansallismuseossakin ensimmäistä kertaani. En ole kansallismuseoiden suuri ystävä, mutta oli silti ihan mielenkiintoista vierailla Suomen Kansallismuseossa. Muinaiset kipot, kupit ja kolikot eivät hirveästi kiinnosta, mutta mielenkiintoisia olivat pääkallot ja kirkkojen alttaritaulut. Museossa kannattaa vierailla jo pelkästään ihailemassa Gallen-Kallelan maalaamaa kattoa!








Majapaikkani Munkkiniemessä oli lyhyen kävelymatkan päässä Seurasaaresta, joten päätin aurinkoisena päivänä lähteä retkelle Seurasaaren ulkomuseoon. Olen kauan sitten vieraillut ulkomuseossa ja oli mukavaa kiertää alue uudestaan. Jos vanhat hirsirakennukset ja niiden historia eivät kiinnosta, niin alueen voi kiertää ilman pääsylippuakin ja tehdä samalla luontoretken kauniissa maisemissa. Olin aivan ihastunut etenkin rumiin ankanpoikasiin, joihin törmäsin paluumatkalla!











Helsingissä olisi vaikka kuinka paljon museoita, missä olisin voinut vierailla etenkin nyt, kun omistan Museokortin. Joka paikkaan ei kuitenkaan muutamassa päivässä ehdi ja päätin keskittyä eniten kiinnostaviin paikkoihin. Vierailu Kiasmassa oli lähes pakollinen. Kiasmassa vieraillessa mietin, että tarvitaanko Helsinkiin oikeasti Guggenheim, kun kaupungissa on jo ennestään laaja museotarjonta. Vaikea uskoa, että Guggenheim nostattaisi niin paljon Helsingin arvoa turistien silmissä, että hanke kannattaa toteuttaa.






Museoiden lisäksi kiersin kirkkoja. Alunperin minun oli tarkoitus käydä vain Temppeliaukion kirkossa, jossa en ole koskaan ennen käynyt, mutta innostuin kiertämään kirkkoja enemmänkin. Temppeliaukion kirkko oli uskomattoman hieno ja oli mukava lisä, kun pianisti tuli soittamaan urkuja. (Tai ehkä kyseessä oli kanttori, mutta tippikupissa luki "pianisti".) Kirkko oli täynnä ulkomaalaisia turisteja ja kirkossa myytiin Muumi -kortteja, mikä tuntui vähän hassulta. Mutta siellä missä on japanilaisia turisteja, on myös Muumien markkinat.



Vierailin myös Kampin erikoisessa kappelissa. Kappeli oli kaikessa pienuudessaan uskomattoman hieno rauhallisuuden tyyssija keskellä kaupungin hulinaa.




Kun kerran olin käynyt muissakin kirkoissa, niin päätin käydä myös Uspenskin katedraalissa, joka on koristeellinen ortodoksinen katedraali.



Viimeisenä vierailin tuomiokirkossa, jossa olen sentään käynyt kerran aikaisemmin. Tuomiokirkko on minusta yksinkertaisuudessaan kaunis, mutta yksinkertaisuudessaan se ei myöskään tarjoa vieraille juurikaan katseltavaa. Sulauduin hyvin muiden valokuvaavien turistien joukkoon muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen olin valmis Gymnaestradaan. Senaatintorilla oli Gymnaestradan esityksiä, joten päätin katsoa muutaman jumppaesityksen, kun kerran paikalle satuin. Voimistelijat olivat todella taitavia ja minusta tuntui, että selkärankani saattaa katketa jo pelkästä ajatuksesta, että minun pitäisi yrittää tehdä vastaavia liikesarjoja! Huh!




Reissun jälkeen mietin, että pitäisikö joka kesä vierailla jossain Suomen kaupungissa turistimentaliteetillä. Ajatus on ihan mukava, mutta jos samaan hintaan tekee ulkomaanmatkan, niin ei tarvitse kahta kertaa miettiä, kumman valitsen. Joka tapauksessa oli mukava olla hetki kotimaassa turistina ja kierrellä paikkoja, joissa ei normaalisti tule käytyä!

1 kommentti:

  1. Olipas pirteä blogaus! Erityiskehut Sibelius-monumentin totutusta poikkeavasta kuvakulmasta. Hyvä!

    VastaaPoista