Nyt kymmenen vuotta myöhemmin minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia Los Angelesiä kohtaan. Aloitimme ensimmäisenä aamunamme Hollywood Boulevardilta, jonka varrella Hollywood Walk of Fame ja kuuluisa Chinese Theater sijaitsee.
Halusimme Markuksen kanssa verestää omituisia muistojamme kymmenen vuoden takaa, eikä Mattikaan vastustanut sitä, että ostimme yhteislipun Hollywood Wax Museumiin ja Ripley's Believe It or Not -museoon. Kymmenen vuotta sitten olimme pöyristyneitä vahamuseosta, jossa käytettiin Kurt Russelin nukkea Titanic -aiheisessa installaatiossa Leonardo DiCaprion sijaan. Titanic on kuitenkin jo menneen talven lumia, eikä moisesta ollut Hollywoodissa enää tietoakaan. Vahanukkejen taso oli ehkä hieman parantunut sitten viime kerran, mutta museo tuskin on kaupungin parhaimpien nähtävyyksien listalla! Kauhukabinetin puoli oli silti ihan hauska ja päädyimme Jigsawn tarkkailun alaiseksi.
Vahamuseosta menimme siis kadun toiselle puolelle ihmettelemään Ripleysin löytöjä maailmalta. Ripleys on ihan ok museo, mutta sinne ei olisi tullut mentyä ilman vahamuseoelämystä.
Kävimme Hollywoodissa myös Museum of Deathissä eli kuolonmuseossa, mutta siellä ei saanut kuvata ja vaikka olisi saanutkin, niin materiaali ei ehkä olisi ollut julkaisukelpoista blogissa.
Kymmenen vuotta sitten yksi Los Angelesin parhaista kokemuksia oli Chinatown. Itämainen tunnelma oli sen verran kiehtova, että reissulla päätin alkaa seuraavaksi suunnittelemaan Kiinan matkaa ja seuraavana vuonna teimmekin Markuksen kanssa ensimmäisen Pekingin matkamme arvaamatta, että jonain päivänä tulisimme asumaan siellä. Chinatownissa piti vierailla tälläkin kertaa, vaikka kiinakaupungin lumo oli päässyt hieman laantumaan sen oikean Kiinan rinnalla.
Tällä kertaa vierailimme myös Korea Townissa. Koreakaupunki näytti ihan tavalliselta kaupunginosalta ilman itämaisia vivahteita, mutta löysimme kuitenkin etsimämme eli korealaista ruokaa. Nam Dae Moon Jip ravintolan korealainen BBQ oli niin herkullista, että päätimme vierailla siellä toisenakin iltana. Korealaista keittiötä on ikävä aasian vuosilta, joten harvinaisen mahdollisuus piti hyödyntää toistamiseen, nam!
Toisena päivänä suuntasimme La Brean tervahaudoille. Tervahaudoissa on paksua maaöljyä, joka on koitunut tuhansien eläimien kohtaloksi 40 000 vuoden ajan. Maaöljyyn takerruttua eläimet ovat uponneet öljyyn, mutta niiden luut ovat säilyneet. Alueella tehdäänkin yhä edelleen fossiilikaivauksia.
Jätimme tervahautamuseon väliin ja suuntasimme vieressä sijaitsevaan taidemuseoon LACMAan eli Los Angeles County Museum of Artiin. Itse olisin ollut valmis jättämään museon väliin, mutta koska museossa oli avoimien ovien päivä, niin miesväki halusi kulttuuria elämään. Itse en ollut taidemuseotuulella, mutta raahauduin alkumatkasta mukana ja lopulta odotin pihalla, että matkaseuralaiseni saivat museosta tarpeekseen. Aina ei voi olla kulttuurin nälkä!
Vaikka taidemuseo ei kiinnostanutkaan, niin toisenlainen "taide" veti puoleensa. Palasimme Hollywoodiin ja kävimme Guitar Centerin edustalla Rock Walkissa katsomassa mm. Alice Cooperin kädenjälkiä.
Viimeisen Hollywood päivän vietimme Markuksen kanssa Universal Studiosilla Matin seikkaillessa omilla teillään. Edellisen vierailumme jälkeen teemapuisto oli uudistunut kovasti. Pääsimme Tylypahkaan lentämään Harry Potterin kanssa ja Springfieldiin Simpsoneiden pariin. Suurin osa laitteista oli 3D-laitteita, eikä elimistöni hirveästi tykännyt tärisevistä ja heiluvista tuoleista. Perinteiset vuoristoradat ovat edelleen suosikkejani, mutta olen liian vanha ja heikkovointinen 3D-kieputuksiin!
Olemme vierailleet useissa kaupungeissa Universal Studiosilla ja Hollywoodin etu on päästä aitoon elokuvatunnelmaan aidolla studioalueella. Teimme noin tunnin mittaisen kierroksen lavasteissa. Olimme joutua tappajahain hampaisiin ja Norman Bates kantoi ruumiin Bates Motellista auton takakonttiin.
Hollywoodista suuntasimme vielä kahdeksi yöksi Santa Monicaan, missä palautimme myös auton. Vietimme päivän kävellen niin Venice Beachillä kuin Santa Monicassa ja loikoilimme jonkin aikaa myös rannalla pilvisestä säästä huolimatta.
Kymmenen vuotta sitten yövyimme Hollywoodin lisäksi Venice Beachillä ja Venice tuntui silloin todella mukavalta paikalta. Chinatownin tapaan myös Venice Beach oli kärsinyt inflaation vuosien varrella. Ehkä aika kultaa muistot, mutta tuntui, että Veniceen oli rantautunut huomattavasti enemmän kodittomia pummeja kuin vuosikymmen sitten. Siellä oli likaista ja nuhruista, eikä tullut sellainen olo, että Veniceen olisi mukava jäädä pidemmäksi aikaa.
Venice Beachiltä palasimme meren rantaa pitkin takaisin Santa Monicaan ja kävimme ottamassa kuvia Santa Monica Pierin eli laiturin alla. Samaisen laiturin alla otimme kuvia kymmenen vuotta sitten. Toisinaan on mukava palata paikkoihin, joissa on käynyt ennenkin.
Ikimuistoinen kolmen viikon Route 66 matkamme tuli Santa Monicassa päätökseen. Matka ylitti kaikki odotukset ja oli aika palata monta seikkailua rikkaampana kotiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti