torstai 2. kesäkuuta 2016

VALKOISTA HIEKKAA JA UFOJA NEW MEXICOSSA

New Mexicon osavaltio on ollut parasta, mitä olemme matkalla tähän mennessä kokeneet. Matkamme aikana olemme lähinnä ohittaneet peltoja ja maatiloja ja nyt maisemat muuttuivat mielenkiintoisiksi. New Mexico oli kuivaa erämaata vuorien keskellä, mutta välillä matkan varrella tuli metsiäkin vastaan.

Majoituimme kaksi yötä Albuquerquessa ja jälkiviisaana voi todeta, että New Mexicossa olisi voinut olla kolmannenkin yön, sillä päätimme tehdä päiväretken, joka ei varsinaisesti kuulunut Route 66 -matkaan.



Päiväretkellämme ajoimme etelään Tularosaan, missä sijaitsee White Sands -aavikko. Nimensä mukaisesti aavikko on muodostunut valkoisesta hiekasta. Hiekka on saanut valkoisen värinsä kipsistä ja kalsiumsulfaatista ja oli mielenkiintoista, ettei hiekka ollut kuumaa, vaikka ilmasto muuten oli paahtavan kuuma.

Kuten Palo Duron kanjonissa, myös aavikolla kuljettiin autolla ja teimme pysähdyksiä kiivetäksemme dyyneille. Aavikolla oli paljon myös paikallisia. Osa oli piknikillä valtavien auringonvarjojen suojissa, osa patikoi ja osa laski liukureilla mäkeä.

White Sands oli ehdottomasti yksi hienoimmista paikoista, missä olen käynyt. Valkoinen hiekka oli niin kirkasta, ettei sitä pystynyt katsomaan ilman aurinkolaseja, eikä valokuvistakaan välity kunnolla aavikon tunnelma.

Aavikkoretkeä suunnitellessa kannattaa seurata tiedotteita, onko aavikolle pääsyä. Aluella sijaitsee White Sands Missile Range, joka on Yhdysvaltojen armeijan ohjusalue ja pinta-alansa puolesta maan suurin sotilaallinen tukikohta. Alueella suoritettiin ensimmäinen ydinpommin testaus ja alueella tehdään edelleen ohjuskokeita, joiden aikana aavikolle pääsy on estetty.








Valkoiselta aavikolta jatkoimme matkaa Roswelliin, koska satuimme olemaan kulmilla eli vain kolmen tunnin ajomatkan päässä. Matkalla saimme ihastella maisemia ja näimme myös todennäköisesti maailman suurimman pistaasipähkinän.






Roswelliin menimme tietenkin tutkiaksemme Roswellin tapausta eli vuonna 1947 väitetyn lentävän lautasen tapausta. Tutkimusmatkallamme totesimme, että Roswellissa elää ja voi hyvin useita pieniä vihreitä miehiä. Huomioi toisen kuvan lyhtypylväät!

Saavuimme Roswelliin klo 16 jälkeen ja kaupungissa oli useat paikat menossa kiinni jo klo 17. Koska kiiruhdimme ensin museoon, niin emme ehtineet Alien Zone -kahvilaan, jossa vierailua suunnittelimme.





Ehdimme pikaisesti vierailla UFO museossa ennen sen sulkeutumista ja lipunmyyjä antoi meille pyytämättä alennusta sisäänpääsystä, koska meillä oli vain puoli tuntia aikaa kiertää museossa. Museo olisi tosin muutenkin ollut pikaisesti nähty. Siellä oli lehtileikkeitä Roswellin tapauksesta sekä UFOja monessa muodossa.








Ennen museovierailua olimme jo ehtineet piipahtaa Space Centerissä ja kokea Space Walkin, sillä luulimme ajaneemme museon pihaan navigaattorin ohjauksessa. Palasimme vielä Space Centeriin museon jälkeen tekemään ostoksia ennenkuin lähdimme ajamaan takaisin kohti Albuquerquea.






Varsinaisesti Albuquerqueen emme ehtineet tutustua pikaista keskustassa tehtyä autoajelua enempää. Lähtöaamuna päätimme jättää hotellin aamiaisen väliin ja suuntasimme aamiaiselle todennäköisesti kaupungin mahtavimpaan ravintolaan Twistersiin eli Breaking Bad -sarjasta tuttuun Los Pollos Hermanos -ravintolaan. Twistersissä ei varmasti kenelläkään jää epäselväksi, että sarjaa on kuvattu kyseisessä ravintolassa.






Maukkaan aamiaisen jälkeen suuntasimme Santa Fehen. Matkatoimistosta saamamme oppaan mukaan Santa Fe on hiljattain äänestetty Yhdysvaltojen neljänneksi suosituimmaksi matkailukohteeksi ja 12. suosituimmaksi maailmassa, joten emme voineet jättää kaupungissa vierailua väliin.

Santa Fe oli sympaattinen kaupunki lukuisine savitiilitaloineen, gallerioineen ja putiikkeineen. Kaupungista jäi kuitenkin sellainen olo, että se elää hyvin paljon turismilla ja kaupunki oli aika pian nähty.








Santa Fessä olisi ollut kaikenlaisia ihania luurankoja myynnissä, mutta päätin kuitenkin tyytyä ikkunashoppailuun ja valokuvaamiseen.





Upeasta New Mexicosta matkamme jatkui kohti Arizonan aavikkoja.

1 kommentti:

  1. No wau tuota aavikkoa ja sieltä otettuja kuvia! Valokuvienkin perusteella mahtava paikka!

    VastaaPoista