keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

PÄIVÄRETKI STONEHENGELLE JA BATHIN KAUPUNKIIN

Stonehenge on yksi niistä paikoista, missä olen halunnut käydä, mutta jonne tie ei ole koskaan vienyt, vaikka Lontoossa onkin tullut käytyä lukuisia kertoja. Stonehengelle on hieman monimutkaista mennä omatoimisesti, koska ensin pitää matkustaa pari tuntia junalla Lontoosta Salisburyyn ja sieltä jotenkin 13 kilometrin päähän kaupungista kivikehän luokse. Viatorin kautta löytyi Day Tour from Londonin Bath, Stonehenge and The English Countryside -retki, mikä tuntui sopivalta paketilta ja melkein omatoimiretkeltä.

Lähdimme Päivin ja Masan kanssa aikaisin aamulla Paddingtonilta liikenteeseen ja turistibussimme saapui perille Stonehengelle noin kello 10 maissa aamupäivästä. Aamupäivä oli hyvä aika vierailulle, sillä silloin paikalla ei ollut vielä ihan järkyttävää turistimassaa, vaikka toki useita turistibusseja oli paikalla samaan aikaan kanssamme. Kivien kanssa poseraavia turisteja oli kuitenkin ihan riittävästi paikalla jo aamupäivästä. (Katso kiinalaisen turistin poseerausvinkki kuvista.)



Stonehenge on mysteerinen kivikehä, jota alettiin rakentamaan 5000 vuotta sitten. Tutkijat eivät tiedä, ketkä rakensivat kivikehän ja mikä sen tarkoitus on. Se on saattanut toimia aurinko- tai kuukalenterina, temppelinä tai hautapaikkana.

Kivikehälle oli parkkipaikalta bussikuljetus. Sinne olisi voinut myös kävellä, mutta matkaa oli sen verran paljon, ettei meillä ollut aikaa kävelemiseen. Pääsimme kiertämään kivikehän ympäri. Kuvissa kivet saattavat näyttää tylsiltä, mutta luonnossa Stonehenge oli uskomattoman hieno ja vaikuttava paikka.

Meillä oli aikaa Stonehengellä vähän vajaa kaksi tuntia. Aika oli sopiva; siinä ehti rauhassa kiertää kehän ympäri ja käydä turistimyymälässä ostamassa joulukuusen Stonehenge-joulupallon. Turistimyymälän yhteydessä oli myös Stonehenge-näyttely, jonne emme ehtineet. Näyttelyn väliin jättäminen ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan, sillä siellä olisi lähinnä esitelty, miten Stonehenge on rakennettu ja millainen se on ollut valmiina.

Stonehenge oli hieno ja varmasti yksi ikimuistoisista kokemuksista!






Stonehengeltä matkamme jatkui tunnin ajomatkan päähän Bathin pikkukaupunkiin, joka kuuluu ainoana brittiläisenä kaupunkina UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Meillä oli Bathissä kolme tuntia omatoimista aikaa tutustua kaupunkiin. Opas jakoi meille kartat ja antoi vinkkejä, missä kannattaa käydä. Opas teki myös alkuun puolen tunnin kierroksen halukkaiden kanssa, mutta me lähdimme heti omille teillemme.

Bathin kaupungin historian perustukset ovat kolmessa kuumassa lähteessä, joiden ympärille rakentui aikoinaan roomalainen kylpylä. Nykyään kylpylän paikalla on kylpylän rauniot, joita emme käyneet katsomassa, koska sisäänpääsy oli kohtuullisen hintava.

Bath on kuitenkin muutakin kuin entinen roomalainen kaupunki. Bath tituleeraa itsensä Englannin hienoimmaksi georgialaiseksi kaupungiksi. Kaupunki oli kyllä upea keltaisine kivitaloineen. Kaupungissa oli lukuisia ravintoloita ja putiikkeja. Mainittakoon, että Bathissä olisi ollut Jane Austen museo, joka varmasti vetää tietynlaisen kirjallisuuden ystäviä puoleensa.

Bathin yksi erikoisuuksista on alkuperäinen Pulteneyn silta, jota vastaavia on enää vain neljä jäljellä maailmassa.











Olimme todella tyytyväisiä retkeen. Oli hienoa, että saimme kulkea omatoimisesti kohteissa, mutta kuitenkin valmis bussikyyti ja oppaan vinkit tekivät retkestä helpon. Suosittelemme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti