keskiviikko 1. tammikuuta 2014

SWEET SUMMER SUN

Lontoon matkan painavin syy oli The Rolling Stonesin 50-vuotisjuhlakonsertti Hyde Parkissa. Edellisestä Rolling Stonesin konserttistani oli kulunut jo kymmenen vuotta, joten ajattelin, että nyt olisi hyvä aika nähdä bändi uudelleen, sillä jos odotan vielä toiset kymmenen vuotta, niin sitten olen myöhässä.

Rolling Stonesin konsertteja järjestettiin kaksi, kahtena peräkkäisenä heinäkuun lauantaina. Molemmat konsertit myivät hetkessä loppuun ja turvauduin Viagogon palveluun, jossa yksityiset ihmiset myyvät lippuja erilaisiin tapahtumiin. Valitsin edullisimman lippuvaihtoehdon ja maksoin liput. Ennen Lontoon matkaa päivitin palveluun hotellimme osoitteen ja sitten jännitin Lontoossa, että löytävätkö liput perille. Liput saapuivat lopulta muutama päivä ennen konserttia.

Paddingtonissa sijaitsevasta hotellista oli helppo siirtyä läheisen pubin kautta Hyde Parkiin. Ihmisiä lipui pitkin päivää Rolling Stones t-paidoissa kohti Hyde Parkia, mutta me kävimme rauhassa syömässä ja istahdimme vielä puistossa hetkeksi alas seuraamaan lontoolaista festarielämää porttien ulkopuolella. Porttien sisäpuolellakin riitti ihmeteltävää, sillä laaja festarialue oli täynnä juoma- ja ruokakojuja sekä huvipuistolaitteita! Rolling Stonesin keikka oli osa paikallista British Summer Time tapahtumaa, joka kerää vuosittain enemmän ja vähemmän suuria nimiä kesätapahtuman lavalle.

Helter Skelter
Osalle festarikävijöistä riitti pöytiä
Ja osa joutui tyytymään auringon polttamaan nurmikkoon

Oli mielenkiintoista nähdä ulkomaalaista festarikulttuuria. Paikalle ei saanut tuoda omia juomia yhtä muovipullollista enempää. Alueelle pääsivät myös lapset, mutta silti alueella ei ollut erillistä anniskelualuetta, vaan kaikki pääsivät liikkumaan alueella vapaasti. Juomat olivat kohtuuhintaisia toisin kuin suomalaisilla festareilla ja alueella oli riittävästi vesipisteitä. Myös "huoltotiloihin" oli panostettu, sillä festarikävijän ei tarvinnut jonottaa haisevalla bajamaja-alueella, vaan paikalle oli tuotu kunnolliset posliinit. Hienoa! Kyllä Briteissä osataan!

Vaikka juomapuoli olikin kohtuuhintainen, niin samaa ei voinut sanoa Rolling Stonesin tuotemyynnistä. Olisi ollut hienoa saada konsertista muistoksi hieno konserttijuliste, mutta hintaa oli muistaakseni 250 puntaa, joten juliste jäi haaveeksi. Sijoitin rahani todella paljon edullisempaan kiertuekirjaan ja onhan konsertista nyt muistona myös Sweet Summer Sun konserttitallenne!

Paitamyynti kävi kuumana

Näin Rolling Stonesin ensimmäisen kerran Helsingin Olympiastadionilla 16.7.2003 ja toisen kerran melkein tasan kymmenen vuotta myöhemmin 13.7.2013! Hyde Parkin konsertissa oli vielä hienompi tunnelma, mitä aikoinaan Helsingissä. Nousivathan paikalliset rokkitähdet nyt ensimmäisen kerran sitten vuoden 1969 Hyde Parkin lavalle 100 000 ihmisen edessä!

Onneksi puitteet olivat kunnossa myös isojen näyttöjen osalta!
"You can't always get what you want" eli aina ei pääse lavan eteen
Ilta pimeni ja huipentui "Satisfactioniin"

Vaikka näkyvyys lavalle olikin omalta osaltani heikko, niin oli silti hienoa olla mukana todella isossa konsertissa. Tämmöiseen tapahtumaan pääsee osallistumaan harvoin - mene ja tiedä tuleeko näin isoja yksittäisen yhtyeen konsertteja enää ikinä kohdalleni. Kiitos Rolling Stones!

Thank you for your support through the years.
Safe travels and goodnight!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti